Elämänohjeiden antajien tarkoitus on usein hyvä, mutta pintapuoliset vinkit eivät lohduta vaikeana aikana. Eivät ainakaan sellaisen suusta, joka ei itse ole kohdannut samanlaista tilannetta – ja jokaisen ero, työvaikeudet ja ahdistus ovat omanlaisiaan.

Itse asiassa juuri köykäisten neuvojen antaminen synnyttää vaikutelman, ettei neuvoja tosiaan ole kohdannut samanlaista tilannetta. Saman kokenut kun vinkkaa yleensä sävyyn ”tämä toimi minulla, kannattaa kokeilla, vaikka samat vinkit eivät toimikaan kaikilla”.

Monitulkintainen neuvo Fingerpori-stripissä. Tekijä: Pertti Jarla.
Monitulkintainen neuvo Fingerpori-stripissä. Tekijä: Pertti Jarla.

Jokainen on varmaan joskus itsekin antanut ei-niin-hyviä neuvoja, joissa toki piilee totuuden siemen. Pahimmillaan neuvo voi kuitenkin tuntua ylemmyydentuntoiselta opastukselta. Esimerkiksi vaikean unettomuuden keskellä kehotus ulkoilla ei auta.

Elämänohjeita yhdistää se, että niiden eräs funktio on rikkoa vaivaantunut hiljaisuus. Neuvoja ei ehdi sen kummemmin pohdiskella sanottavansa sävyä. Ohje tulee sanojansa suusta varmana totuutena, vaikkei sillä olisi mitään tekemistä totuuden kanssa (”lääkkeet on lälläreille”).

Kokosin elämänohjeiden helmiä Kotuksen kokemusasiantuntijoilta. Kiitos erityisesti Ilona Paajaselle ja Riikka Tervoselle!

Työelämän ongelmat

Jos työ olisi herkkua, herrat sitä tekisivät.

Olisit iloinen, että sulla edes on työpaikka!

Naurat noille ongelmillesi vielä jälkeenpäin.

Ero

Hän ei ymmärtänyt omaa parastaan.

Kyllä niitä hyviä miehiä/naisia löytyy.

Älä huoli, miehiä/naisia tulee ja miehiä/naisia menee.

Kyllä noin ihana ihminen löytää rinnalleen ihmisen, joka osaa arvostaa.

Tuolle jutulle oli aikansa, ja jotain muuta on tulossa.

Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa.

Parhaimmiltakin vaikuttavat miehet/naiset onnistuvat aiheuttamaan isoja pettymyksiä.

Älä menetä kaikkea uskoasi elämään!

Älä nyt ota tota asennetta! [= että tunnen itseni huonoksi ja etten kelpaa kellekään]

Kukaan ei jaksa katsella hapannaamaa.

Sä oot vielä niin nuori!

Myöhäinen unirytmi

Aikaisin heräävä ehtii tehdä päivässä paljon enemmän.

Kyllä nukahtaa, kun pistää vaan silmät kiinni.

Vaikea unettomuus

Laita villasukat jalkaan ennen nukkumaanmenoa.

Venyttele ennen nukkumaanmenoa.

Jos et saa unta, ota edes pienet torkut.

Ulkoile. Kyllä iltakävelyn jälkeen uni maittaa!

Syö kalaöljyä.

Mullakin oli unettomuutta vuonna 2001.

Mäkin heräsin tänä aamuna jo kuudelta, vaikka olisin saanut nukkua seitsemään.

Ahdistus, masennus, herkkyys

Se on omasta asenteesta kiinni. Päätä suhtautua elämään positiivisesti.

Tee pikku lenkki!

Ahdistus voi johtua pyörällä kaatumisesta / liiasta puhelimen tai netin käytöstä.

Lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta.

Lääkkeet on lälläreille.

Kaikilla on vaikeaa.

Pidä positiivisuuspäiväkirjaa.

Keskity niihin asioihin, mitkä elämässä on hyvin.

Synkälläkin pilvellä on hopeareunus.

Kun jokin ovi suljetaan, toinen avataan.

Sun pitää nyt vaan vähän reipastua.

Sun pitää ottaa itseäsi niskasta kiinni.

Miks pitää aina olla niin herkkä?

Sä oot liian herkkä. Sun pitää kovettaa ittees.

***

Kuinka sitten osoittaa tukeaan lähimmäiselle? Kannattaa ainakin kuunnella häntä rauhallisesti. Voi myös yksinkertaisesti kysyä: ”Miten voit?” Toinen kertoo sitten sen verran kuin itse haluaa.

Jaa