Olin kerran esitelmöimässä tilaisuudessa, jossa kuulijoina oli tietokirjailijoita. Kuvittelin puhuneeni stereotyypittelyn yleisistä lainalaisuuksista ja onnistuneeni pysyttelemään periaatteellisella tasolla. Totesin muun muassa, että jokainen ihminen tarvitsee eriasteisia yleistyksiä ja yksinkertaistuksia maailmaa hahmottaessaan ja muita ihmisiä ryhmitellessään. Ensimmäinen yleisökommentti veti maton kuvitelmieni alta: ”No millä nimellä niitä sitten pitäisi kutsua?”
Keskustelu maahanmuutosta ja niin sanotusta monikulttuurisuudesta pyörii usein käsitteiden ja niiden merkitysten ympärillä. Miten erilaiset sosiaaliset, etniset tai kulttuuriset ryhmät nimetään? Mitä eroa on maahanmuuttajilla, siirtolaisilla, pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla? Mitä tarkoittaa ankkurilapsi? Jos on työperäistä maahanmuuttoa, onko myös huviperäistä maahanmuuttoa?
Maahanmuuttaja on sinänsä melko neutraali ilmaus, sillä se kertoo vain sen, että ihminen on muuttanut Suomeen jostakin muualta. Kiihkein keskustelu ei kuitenkaan yleensä koske keitä tahansa maahan muuttaneita vaan lähinnä niitä, joiden maahanmuuttajuus näkyy ulospäin. Suurimpia tunteita herättävät islaminuskoiset maahanmuuttajat, jolloin helposti unohtuu, että suurin osa maahanmuuttajista ei ole muslimeita.
Monissa yhteyksissä näyttäisi kuitenkin olevan tarvetta yleiskäsitteelle, joka kattaisi kaikki muut paitsi niin sanotut kantasuomalaiset. Yksi ehdotus on ollut termi uussuomalaiset.
Olin itse mukana järjestämässä kirjoituskilpailua, joka oli suunnattu uussuomalaisille eli ”maahanmuuttajataustaisille” ihmisille. Koska osallistujien rajaaminen oli vaikeaa, mietimme tarkasti kilpailukutsun sanamuotoja. Kilpailun otsikko oli ”Mikä ihmeen uussuomalainen?” ja sen kerrottiin olevan tarkoitettu ”henkilöille, jotka elävät monien kulttuurien vaikutuspiirissä”. Määritelmä on sikäli löyhä, että se pätee jokaiseen maailman ihmiseen. Kilpailukutsussa kuitenkin painotettiin, että kilpailuun voivat osallistua ”maahanmuuttajataustaiset” kirjoittajat.
Vaikka taustaan viittaaminen on kaikessa laveudessaan suhteellisen yksiselitteinen rajaus, herättää sekin kysymyksiä. Monenteenko polveen maahanmuuttajuus periytyy? Entä ne, joiden vanhemmat ovat kotoisin Karjalasta? Riittääkö yksikin ulkomaalainen esi-isä tai -äiti tekemään yksilöstä maahanmuuttajataustaisen?
Terminä uussuomalainen oli sikäli houkutteleva, että maahanmuuttaja on aika ahdas identiteetti. Hieman epämääräisenä ja vielä vakiintumattomana käsitteenä uussuomalaisuus voi sisältää hyvinkin erilaisia ryhmäidentiteettejä. Kysehän on aina myös siitä, millaisiksi ihmiset itse mieltävät itsensä. Voi olla sellaisiakin maahanmuuttajia, jotka nimenomaan haluavat ajatella itsensä jo suomalaisiksi eivätkä siksi halua nimetä itseään uussuomalaisiksi, ja epäilemättä on myös sellaisia kantasuomalaisia, esimerkiksi pitkään ulkomailla työskennelleet, joille suomalaisuus ei ole enää ainoa identiteetti.
Kilpailun parhaimmistosta julkaistun novelliantologian nimessä kysyttiin kilpailun otsikon lailla, että ”Mikä ihmeen uussuomalainen?” Niin kilpailuun lähetetyissä kirjoituksissa kuin antologiankin vastaanotossa näkyi selvästi, että uussuomalaisuutta ei nielty noin vain pureksimatta.
Ensimmäisen palkinnon novellillaan voittanut Maryam Hamadon joutui toistelemaan haastatteluissa, ettei hän tunne itseään sen enempää maahanmuuttajaksi kuin uussuomalaiseksikaan. Kummallakaan nimilapulla ei näyttänyt olevan mitään käyttöä tuon vantaalaisen lukiolaisen arjessa. Mutta jos hän päättäisi ryhtyä kirjailijaksi, hänen olisi kovin vaikea päästä eroon perhetaustansa määrittelemästä identiteetistä. Kirjoittaisipa hän mitä tahansa, sitä luettaisiin maahanmuuttajakirjallisuutena.
Novelliantologiasta käydyissä nettikeskusteluissa (esim. Uusi Suomi) uussuomalaisuuden käsitettä moitittiin orwellilaiseksi, siis vallankäyttäjien lanseeraamaksi kiertoilmaukseksi. Sellainen maku siinä kiistämättä on ollut ainakin sen jälkeen, kun pääministeri Matti Vanhanen puhui julkisuudessa maahanmuuttajien sijaan uussuomalaisista.
Kukaan tuskin kieltää, että uusia asioita ja ilmiöitä varten pitää toisinaan keksiä uusiakin sanoja. Uusien sanojen käyttökelpoisuutta on helppo testata. Niitä koetellaan käytössä, ja osa niistä vakiintuu, osa ei. Uussuomalaisille suunnattu kirjoituskilpailu ja siitä käytävä keskustelu onkin ajateltava osaksi sitä prosessia, jossa neuvotellaan sanan uussuomalaisuus mielekkyydestä.
Itse pidän ongelmallisena sitä, että uussuomalaisuus tekee minusta vanhasuomalaisen, joka puolestaan ei ole järin puoleensavetävä identiteetti tässä uutuuksia ihannoivassa maailmassa.