Luuhankainen Luhangan vene?

Voit kuunnella Kielikorvan lokakuun 2018 jakson Soundcloudin tai iTunesin kautta, Kotus-kanavalla Youtubessa tai lataamalla ohjelman mp3-tiedostona. Alla jakson keskeinen sisältö tekstinä.

---

Setälä ehdotti keruuta jo 1907

Lokakuun Kielikorvan vieraana on erityisasiantuntija Helinä Uusitalo, joka työskentelee Nimiarkistossa. Ohjelman aluksi kuullaan Vesa Heikkisen toimittama lyhyt katsaus arkiston historiaan.

Professori E. N. Setälä nosti vuonna 1907 Suomalais-ugrilaisessa Seurassa esiin paikannimien keruuohjelman: tulisi kerätä nimiä kaikilta niiltä alueilta, joilla oli asunut tai tuolloin asui suomalais-ugrilaisia kansoja. Vuonna 1915 perustettiin Tieteellisten seurain paikannimitoimikunta. Voidaan katsoa, että Nimiarkiston historia alkoi tuosta hetkestä.

Historiikkiosion lopussa kuullaan arkistopätkä Kielikorvasta joulukuulta 1974. Siinä Nimiarkiston tutkija Eeva Maria Närhi vastaa kysymykseen Koivistalho-nimestä. Äänessä on myös ohjelman toimittaja Aarre Nyman.

Sata vuotta, tuhansia kerääjiä

Kielikorvan juontajat Lotta Jalava ja Risto Uusikoski keskustelevat Helinä Uusitalon kanssa nimien keruun ja Nimiarkiston historiasta, paikannimien erilaisista nimeämisperusteista, monista esimerkkinimistä sekä Nimiarkiston digitalisoinnista. Nimien kerääjiä on sadan vuoden aikana ollut yli neljätuhatta. Joukossa on paljon opiskelijoita, jotka ovat keränneet nimiä kenttäretkillään osana opiskelujaan.

Uusitalo kertoo, että eniten nimiä on kerännyt Nimiarkiston entinen johtaja Viljo Nissilä. Suurkerääjä Nissilä on kerännyt yli 60 000 nimilippua vuosina 1933–1976. Yli 20 000 nimilippua ovat keränneet Timo Alanen, Matti Kumpulainen, Saulo Kepsu ja Ritva Korhonen.

Kaikkiaan Nimiarkiston kokoelmissa on 2,7 miljoonaa paikannimilippua. Niistä Suomen alueelta on  2,3 miljoonaa. Lippuja on myös Suomen lähialueilta.

Vanhin kokoelma on Paikkainnimiä ja paikallistarinoita. Muinaismuistoyhtiö järjesti keräyksen 1878. Keräyksessä saatiin noin 12 000 paikannimeä, erityisesti kansakoulujen opettajilta.

Luhanka sittenkin luhta-sanasta

Helinä Uusitalo kertoo keskustelussa paikannimien rakenteesta ja nimeämisperusteista. Myös paikannimiin liittyvät kertomukset nousevat esiin.

Luhanka-nimestä on arveltu, että aluella olisi tehty kirkkomatkoja luuhankaisilla veneillä. ”Mutta kyllä nimeen oikeasti sisältyy sana luhta ja -nka-pääte”, totetaa Uusitalo.

Hän kertoo myös nimistä, joista on arveltu, että ”ne on vaan nimiä”. Uusitalon mukaan nimet ovat aina tarkoittaneet syntymähetkellään jotakin. Käytössä onkin edelleen todella vanhoja nimiä, joista ei varmasti tiedetä edes sitä, mitä kieltä ne ovat. Esimerkiksi käy nimi Päijänne. ”Se on hyvin varhaisessa vaiheessa nimetty keskeinen vesireitti.”

Digitaalisia mahdollisuuksia

Haastattelun lopuksi Helinä Uusitalo kertoo Nimiarkiston digitalisoinnista. Hanke kesti kolme vuotta, ja digitaalinen Nimiarkisto avattiin 2017.

2,7 miljoonaa nimilippua skannattiin, suurin osa tietokantaistettiin, noin 10 000 karttalehteä digitoitiin. Suurin osa georeferoitiin eli kiinnitettiin yhtenäiseen koordinaatistoon. Hankkeessa rakennettiin tietokanta, jota jalostetaan edelleen.

Tiedot ovat verkossa kaikkien käytettävissä: paikannimi, sijaintitiedot, paikanlaji nimilipussa (keruuhetken mukainen laji) ja kerääjän nimi. Kun palveluun kirjautuminen otetaan käyttöön, käyttäjä saa näkyviin enemmänkin tietoa. Nimiä pääsee myös kommentoimaan: käyttäjä voi kertoa tuntemistaan paikoista, käytetäänkö nimeä vielä vai onko paikalla uusi nimi.

Systemaattinen nimien keruu ei enää jatku, mutta digitaalisen Nimiarkiston kautta on jatkossa mahdollista kerätä uutta nimistöä. Nimiarkisto ei Uusitalon mukaan tulekaan koskaan ”ihan valmiiksi”. Uutta nimistöäkin syntyy koko ajan, ja se on hyvä saada arkistoon kaikkien iloksi.

Pilkku, kokoaan isompi?

Kielenhuoltajat Riitta Hyvärinen ja Minna Pyhälahti keskustelevat pilkusta ja pohtivat, miksi kielenhuolto yhdistetään usein pilkunviilaamiseen. Pilkku nähdään jopa synonyymina kielenhuollolle, ja pilkusta on tässä mielessä tullut kokoaan suurempi välimerkki.

”Pilkku on suorastaan välimerkkien kuningas, kuningatar”, naurahtaa Hyvärinen. Jos teksti on hyvä, muutamalla väärällä pilkulla sitä ei saa tuhottua. Huonoa tekstiä taas ei pilkku pelasta.

”Pilkkuihin on helppo tarttua”, arvelee Pyhälahti. Kökköön juonenkuljetukseen, kömpelöihin rakenteisiin tai outoon sisältöön on vaikeampi tarttua kuin pilkkuun.

Hyvärinen ja Pyhälahti muistuttavat, että pilkusta puhutaan paljon senkin takia, että pilkku on yleisin välimerkki. Pilkulla on monia tehtäviä, ja niihin liittyviä erinäisiä sääntöjä saatetaan pitää mutkikkaina. Perussäännöt ovat Hyvärisen ja Pyhälahden mukaan kuitenkin melko yksinkertaisia.

Nimeen on tullut jo syys...

Erityisasiantuntija Elina Wihuri kertoo Risto Uusikosken haastateltavana, millaisia Syys-alkuisia nimiä Suomessa on. Wihuri on kirjoittanut aiheesta jutun Kotuksen verkkosivuille.

Wihurin mukaan syys-nimiä on kerätty yleensä useampi samalla alueelta ja ne liittyvät tavallisesti vesistöihin. ”Syysjärviä on kerätty muutama. Muita Syys-alkuisia nimiä ovat esimerkiksi Syyslahti, Syyspohja, Syyssaari tai Syysniemi.”

Wihuri kertoo, että syys-nimet muodostavat poikittaisen kiilan Suomen halki Päijänteen kohdalla Etelä-Suomessa. Toinen kiila on Kainuun ja Etelä-Lapin alueella. Nimiä on saatu myös Rovaniemeltä, Kittilästä ja Inarista.

Syksy-alkuisia paikannimiä on Nimiarkiston kokoelmissa vain vähän. Ne ovat lähinnä Syksylä-talonnimiä.

Myös muihin vuodenaikoihin liittyviä nimiä on käytössä. Talvi-alkuisista nimistä monet liittyvät talviteihin, joita on tehty järvien ja soiden jäädyttyä.Kevät-alkuisia luontopaikkoja on vähemmän. Joskus niitä on kuvailtu aurinkoisiksi. ”Kevätsalmessa lumi on sulanut aikaisin ja Kevätkoskessa ja Kevätpurossa on ollut vettä erityisesti keväisin.”

Kesä-nimistäkin monet ovat talojen ja huviloiden nimiä, esimerkiksi Kesälä ja Kesäranta. Luontopaikkojen nimissä Kesä-alkuisetkin paikat viittaavat liikkumiseen tai aurinkoisiin ja lämpimiin paikkoihin. Suvi-alkuisiakin paikannimiä on, ja Suvela on yleinen talonnimi. 

Pohjoinen ruska, hämärä loka

Erityisasiantuntija Kirsti Aapala kertoo Risto Uusikosken haastateltavana ajankohtaisten sanojen alkuperästä. Käsittelyssä ovat ruskan, loka(kuu)n ja kaamoksen juuret.

Aapalan mukaan sana ruska on tullut pohjoisesta, saamelaiskielistä. Esimerkiksi pohjoissaamen ruški ja inarinsaamen ruške tarkoittavat ruska-aikaa. Todennäköisesti ruskaa ja ruskeaa väriä tarkoittavien sanojen välillä on jonkinlainen sukulaisuussuhde. ”Lisäksi on hyvä myös muistaa, että adjektiivin ruskea merkitys on aikaisemmin ollut nykyistä laajempi: ruskea on voinut tarkoittaa myös punaista väriä."

”Sanan loka alkuperä on toistaiseksi hämärä”, kertoo Aapala. Sana tunnetaan joissakin lähisukukielissä (karjalassa, lyydissä ja virossa), mutta muuten sen historiasta ei paljon tiedetä. Sitä on käytetty jo vanhassa kirjakielessä 1500-luvulta alkaen.

Kaamoksella tarkoitetaan Kirsti Aapalan mukaan ”virallisesti” sitä aikaa, jolloin aurinko ei koko päivänä nouse horisontin yläpuolelle. Sana kaamos on lainaa saamesta. Pohjoissaamessa talven pimeintä aikaa tarkoittava sana on skábma.

”Tosin skábma ei ole saamelaisillakaan omaperäinen sana, vaan he ovat puolestaan lainanneet sen skandinaavisista kielistä. Esimerkiksi norjan murteissa lainalähtökohtaa edustaa yhdyssanan skamtid alkuosa skam-, joka tarkoittaa lyhyttä. Norjan sanan voisi vapaasti kai tulkita lyhyiden päivien ajaksi.”

Eksonyymejä ja muuta uutta

Juontajat Lotta Jalava ja Risto Uusikoski käyvät lyhyesti läpi ajankohtaisia kieliasioita ja Kotimaisten kielten keskuksen kuulumisia. He kertovat muun muassa Kotuksen verkkopalvelussa julkaistusta Eksonyymit-julkaisusta. Kyse on siis ulkomaiden paikannimien suomenkielisistä muodoista.

Ulkomaille mennään uudessa Kielikellossakin. Sen teemana on viron kieli ja virolainen kielenhuolto. Kielikello on kaikkien vapaasti luettavissa verkossa.

Jalava ja Uusikoski kertovat Kielikorvan ajankohtaiskatsauksessa myös kotus.fi-sivuston lomakkeista. Niiden avulla voi vaikkapa lähettää kysymyksiä murteiden ja vanhan kirjasuomen asiantuntijoille.

Lukuhaaste, sirkkis ja kotihäpeä

Kotimaisten kielten keskuksen valitsema kuukauden sana syyskuussa 2018 on lukuhaaste. Uusien sanojen ja uusilla tavoilla käytettävien vanhojen sanojen äärelle päästään lopuksi Kielikorvan uudissanatauluosiossa. Siinä Kielitoimiston sanakirjan toimittajat Ilona Paajanen ja Minna Pyhälahti kertovat alkusyksyn sanoista, joita ovat esimerkiksi sirkkis ja kotihäpeä.

Sirkkis on rekisteröity tavaramerkki, mutta mediassa on heti alettu käyttää myös pienikirjaimista sirkkistä yleisnimenä. Sanan lopun -is-johdin on slangissa hyvin produktiivinen.

Häpeään liittyy peräti kolme syyskuussa sanastettua uudissanaa. Sanalla kotihäpeä viitataan siihen, kun ennen vieraiden tuloa siivotaan koti läpikotaisin kuntoon, mutta silti pahoitellaan ”sotkua”. Omien kotiolojen häpeilylle on kuitenkin syntynyt vastaliike, kotipositiivisuus. Kolmas sana on häpeämankeli.

Uudisanoista kerrotaan Kielikorvan lisäksi kuukausittain Kotuksen Uudissanatalu-videoblogissa. Vlogi on katsottavissa Kotuksen verkkosivuilla ja Kotus-kanavalla Youtubessa.

Korva kuulee ja kuulostelee

Kielikorvan lopuksi juontajat kertovat, että ohjelmantekijät kaipaavat ohjelmasta palautetta. Kaikenlaisia aihe-ehdotuksia, ideoita, kysymyksiä ja muita viestejä voi lähettää tekijöille Kielikorva-blogin kautta (kotus.fi/kielikorva). Sosiaalisessa mediassa aihetunniste on #Kielikorva.

Myös perinteisiä postikortteja ja kirjeitä voi lähettää. Osoite on tämä: Kielikorva, Kotimaisten kielten keskus, Hakaniemenranta 6, 00530 HELSINKI.

Teksti: Vesa Heikkinen

---