Kielentutkija Erkki Lyytikäinen esittelee Virittäjässä (2/2014) kiinnostavia kielilöydöksiä. Hänen mukaansa suomen kieleen on ”hiljalleen asettunut kaksi loihe-verbiä”. Nämä ovat loiheta ja loihea.

Lyytikäisen mukaan verbejä käytetään yleensä liitossa lausua-verbin tai jonkin muun puhumista merkitsevän verbin kanssa (esim. loiheta tai loihea lausumaan, sanomaan, tuomaan esiin). Verbit voivat esiintyä myös itsenäisinä, jolloin merkitys on Lyytikäisen havaintojen mukaan lähinnä ’sanoa’ (esim. valtuustossa loihetaan, että; toimittaja loihesi eilen, että; Loihen vain lyhyesti: KIITOS!).

Loihe on toki tuttu kielenkäyttäjille vanhastaan. Yleensä sitä on käytetty vain ilmauksessa loihe lausumahan ’saattoi itsensä sanomaan’ ­– ja vain tuossa muodossa. Kuten Lyytikäinen arvioi, kyse on kivettyneestä reliktistä ja Kalevalan kielestä. Toki tätä jäännettä tapaa nykypuhekielessäkin, yleensä lähinnä leikillisessä mielessä tai ivamukaelmissa.

Uusissa loiheta- ja loihea-verbeissä on kuitenkin kyse jostain muusta kuin nykykielen maustamisesta kivettyneellä kalevalaisella ilmauksella. Kuten Lyytikäinen korostaa, kummallakin uudella verbillä on ”melkoisen tukeva taivutusparadigma”. Hän antaa verbien taivutusmuodoista artikkelissaan useita vakuuttavia esimerkkejä. Tutkijat ovat kiinnittäneet taivutusmuotoihin harvakseltaan huomiota aiemminkin (esim. Kolehmainen 2001).

Taivutusmuotojen lisäksi Lyytikäinen esittelee verbejä, joiden kanssa loiheta ja loihea liittoutuvat. Näitä ovat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi ajatella, kirjoittaa ja laulaa.

Yksi huomionarvoinen seikka on Lyytikäisen jutun lopussa. Kirjoittajan mukaan ei ole sattumaa, että ”loihe-paradigmat kukoistavat juuri verkkoteksteissä”. Jos niitä on painettuihin teksteihin yritetty ujuttaa, kielenhuoltajat ovat ilmeisesti kitkeneet ne pois, arvioi Lyytikäinen.

Toisaalta loihe-perhe ei Lyytikäisen havaintojen mukaan ole kovin yleinen puhekielessäkään. Sen käyttöön taitaa liittyä yhä sellaista ”aitoa tai ironisoitua juhlavuutta”, jolle arkikeskustelutilanteissa ei yleensä ole tarvetta.

Mutta verkko! Siellä kieli saa kukkia ja kivetkin elävät. Loihetkaamme loihemahan!


Jaa