Näin korona-ajan etätöissä mietin aina välillä vaatekaapilla käydessäni: mitä kaikkia vaatteita olenkaan viime kuukausina tai sitten viime maaliskuun käyttänyt? Aika harvoja itse asiassa. Enimmäkseen kotoilen rönttyvaatteissani, ja usein ainoa ihmiskontaktini päivän mittaan on puolisoni. Ulkoilemassa ja kaupassa käyminen olivat varsinkin keväällä lähes juhlahetkiä, päivän kohokohtia.
Jos haen inspiraatiota olotilani kuvailemiseen siitä sanastosta, josta Suomen murteiden sanakirjaan kirjoitettuja artikkeleita juuri tarkistan, voisin kuvailla olevani aivan metsittynyt – samoin kuin tietysti suuri osa suomalaisista tällä hetkellä. Verbi metsittyä on sana, jonka tuntee nykykieltä kuvaava Kielitoimiston sanakirjakin, mutta murteissa verbillä on monia variantteja, sellaisia kuin metsettyä, metseytyä, metsiintyä, metsistyä, metsottua, metsyä, metsästyä, metsättyä ja metsäytyä.
Näitä verbejä käytetään ensinnäkin tietysti sen kuvaamiseen, että jokin alue, esimerkiksi pelto tai niitty, on muuttunut metsän kaltaiseksi, alkanut kasvaa puita – ihan kuin tuo entinen pellonpohja kotini vieressä. Myös rakennetut alueet voivat alkaa metsittyä, kun ne jätetään hoitamatta.
Erityisesti näitä verbejä on suomen murteissa käytetty silloin, kun puhutaan metsälaitumelle yön yli tai pidemmäksi aikaa jääneistä kotieläimistä, etenkin lehmistä. On varmasti ollut suuri ongelma, ettei kaikkia lehmiä ole saatu illalla tai laidunkauden päätteeksi kokoon silloin, kun olisi ollut aika tulla takaisin lypsettäväksi tai navettaan. Ilmiölle on löydetty maagisiakin selityksiä: lehmät ovat joutuneet metsänpeittoon, koska pahat voimat ovat ne sinne taikoneet ja muuttaneet esimerkiksi kannoiksi tai kiviksi.
Metsään jääneet lehmät ovat villiintyneet, tulleet ihmisaroiksi ja säikyiksi, ja niille on murteissa monia nimityksiä. Oheisessa kartassa pistein merkityllä alueella tällaisia lehmiä on nimitetty metsureiksi. Ihan on metsurifiilis minullakin.
