Kymmenisen vuotta sitten Kotuksen silloinen kielenhuoltaja Riitta Eronen ja Kielitoimiston sanakirjan toimittajat keksivät idean: aletaan julkaista kansalaisten ja median iloksi kuukauden uudissanoja! Mallia otettiin Ruotsista. Siellä vuoden sanojen julkaiseminen oli suuri mediatapahtuma.
Nyt tammikuussa 2021 Kuukauden sana valitaan jo 120. kerran. Juttelin joulukuussa Aristoteleen kantapää -ohjelmassa toimittaja Pasi Heikuran kanssa valintaprosessista ja sanoista kymmenvuotisen taipaleen varrelta.
Kuukauden sanat ovat olleet mukana Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapää -ohjelmassa sanojen valitsemisen alusta asti. Riitta Eronen muisteli: ”Heikura pyysi, että saisi vähän etukäteen tiedon, mikä sana on tulossa, voidakseen kertoa sen Kantapäässä. Niinpä Pasille ruvettiin antamaan sana sopivasti etukäteisnauhoitukseen, niin että ajankohtaisuus tuntui.”
Mistä ja miten valitaan?
Kuukauden sanat valitaan yhteistyönä Kielitoimiston sanakirjan toimituksessa. Porukassa on mukana myös yksi kielenhuoltaja. Sama joukko listaa vuoden sanapoimintojakin. Ne ilmestyvät vuosittain joulu-tammikuussa, ja niitä on valittu 11 vuotta.
Meidän sanakirjantoimittajien päätyö ei suinkaan ole Kuukauden sanojen valitseminen; päätyönä tehdään Kielitoimiston sanakirjaa, joka kuvaa nykysanastoa ja jossa on tällä hetkellä yli 103 000 hakusanaa. Sanakirja on käytettävissä ilmaiseksi verkossa.
Koska Kielitoimiston sanakirja kuvaa nykysanastoa, sanakirjantoimittajien täytyy pitää sanakirja elävänä. Vanhoille sanoille saattaa syntyä uusia merkityksiä tai niiden tyyliarvo muuttua, ja uusia sanoja tulee kieleemme koko ajan.
Kuukauden sanat muotoutuvat ikään kuin sivutuotteena niin sanotun sanastuksen yhteydessä: keräämme sanakirjaa varten uusia sanoja käyttöyhteystietoineen mediasta ja vähän puheestakin. Kotuslaiset sanastavat laajasti sanoma- ja aikakauslehtiä autoalan harrastuslehdestä käsityölehtiin.
Millaisia Kuukauden sanat ovat?
Kuukauden sanat ovat sellaisia, että ne ovat esiintyneet juuri valintakuukautenaan paljon mediassa. Joskus kyseessä saattaa olla jokin erikoisalan sana, jonka alan asiantuntijat ovat tunteneet jo aiemmin mutta joka ei ole ollut tuttu niin sanotulle suurelle yleisölle.
Tällainen sana on esimerkiksi magnitudi, joka valittiin Kuukauden sanaksi maaliskuussa 2011. Japanissa oli tuolloin iso maanjäristys. Sen yhteydessä alettiin käyttää magnitudia, joka tarkoittaa suuruutta tai voimakkuutta, tässä nimenomaan maanjäristyksen voimakkuutta. Perinteinen Richterin asteikko on yksi tapa määrittää järistyksen magnitudi.
Yleensä Kuukauden sana on niin uusi, ettei sitä ole edes ehditty harkita Kielitoimiston sanakirjaan. Yhtenä poikkeuksena tästä on kuitenkin koronavirus. Se on ollut mukana sanakirjassa jo yli kymmenen vuotta, koska virukset aiheuttavat muitakin ylempien hengitysteiden tulehduksia kuin nyt pandemiaksi levinnyttä covid-tautia. Pandemian myötä koronavirus-sana tuli kuitenkin uudella tavalla kaikkien huulille, joten se valittiin Kuukauden sanaksi – jo tammikuussa 2020!
Uusia sanoja ja sitä kautta Kuukauden sanoja tulee kieleemme kaikilta elämänaloilta: tieteestä, taiteesta, hallinnosta, liike-elämästä ja niin edelleen. Valittava sana voi liittyä vaikkapa ruokaan, säähän, urheiluun, politiikkaan ja koulutukseen.
Minne vie Kuukauden sanan tie?
Sanakirjantoimittajien eräänä tehtävänä on seurata uusia sanoja niiden alkutaipaletta pidempään. Tuleeko sana kieleemme vain käväisemään vaiko olemaan, eli onko sille pysyvämpää tarvetta ja käyttöä kieliyhteisössä?
Jos Kuukauden sanat vakiintuvat käyttöön, kirjoitamme niistä sana-artikkelin Kielitoimiston sanakirjaan – samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta uudesta sanasta. Harva itse asiassa päätyy sanakirjaan asti. Siihen päätyneitä ovat muun muassa villiruoka, nyhtöpossu ja sydäniskuri.
Teemme sana-asioissa yhteistyötä myös eri alojen ammattilaisten kanssa. Sydäniskuri on esimerkki sellaisesta sanasta, jonka yhteydessä näkyi yhteistyö lääketieteen asiantuntijoiden kanssa. Lääkäriseura Duodecimin Lääketieteen sanastolautakunta (jossa Kotuksesta on kaksi edustajaa) suositti vuonna 2016, että defibrillaattoria voi kutsua kotoisammin sydäniskuriksi. Sana on ollut Kuukauden sanana ja otettu myös Kielitoimiston sanakirjaan.
Sahasäästä pakotejuuston kautta naamamaaliin
Ensimmäinen Kuukauden sana -juttu oli kokonaisuudessaan lyhyt ja kuului näin tammikuussa 2011: ”Sana sahasää on esiintynyt tiedotusvälineissä viittaamassa kovien pakkasten ja suojasään välillä tiheästi vaihtelevaan säähän. Samasta ilmiöstä on käytetty myös ilmausta jojosää.”
Aluksi sanat selityksineen olivat hyvin lyhyitä – pyrittiin sanakirjamaiseen selittämiseen. Hyvin pian siirryttiin kuitenkin runsaampaan, taustoittavampaan selittämiseen. Jo vuoden 2011 sanoja selatessa huomaa, että tekstit pitenevät.
Tällä hetkellä uusin Kuukauden sana on joulukuun 2020 naamamaali. Naisten jalkapallomaajoukkueen Helmareiden Amanda Rantanen teki erikoisen maalin ottelussa Skotlantia vastaan: hän laukaisi kohti maalivahtia, josta pallo kimposi Rantasen kasvojen kautta maaliin.
Kuukauden sanat kertovat jännittävästi oman aikansa ilmiöistä. Kun niitä silmäilee, huomaa, että moni ilmiö ja sana on painunut unholaan pian syntymisensä jälkeen. Vai kuka muistaa vielä pakotejuuston ja sormihyrrän? Kuukauden sanoissa on kuitenkin myös kieleemme vakiintunutta sanastoa.
Sanoja selatessa pääsee ilmaiselle kymmenen vuoden menneisyysmatkalle. Ja millainen onkaan tuleva sanavuotemme? Entä mitä tammikuu tuo kuukauden sanaksi? Ihan pian se selviää!
Joitakin Kuukauden sanoja
Korvavalo (vuodelta 2011). Apua kaamosoireisiin etsittiin korvavalolaitteesta, jonka valon jotkut väittävät vaikuttavan korvakäytävän kautta suoraan aivoihin.
Villiruoka (2012). Osa Kuukauden sanoista päätyy sanakirjaan, mutta usein viiveellä, ja suurinta osaa niistä ei oteta siihen koskaan. Villiruoka kuitenkin vakiintui ja otettiin sanakirjaan vuonna 2020. Se tarkoittaa suoraan luonnosta pyydettävää tai kerättävää ruokaa, kuten kalaa, riistaa, marjoja, sieniä sekä villiyrttejä ja -vihanneksia.
Nyhtöpossu (2013). Nyhtöpossu päätyi sanakirjaan seuraavana vuonna siitä kun se oli ollut mukana Kuukauden sanoissa. Sana merkitsee porsaan kaslerista tai lavasta valmistettavaa liharuokaa, jota liotetaan suolaliemessä ja kypsennetään pitkään uunissa.
Pakotejuusto (2014). Kun Ukrainan kriisin ratkaisua yritettiin edistää taloudellisten pakotteiden avulla, syntyi pakotesota. Venäjän vastapakotteet lännelle näkyivät meillä mm. meijerituotteiden vientikieltona, ja osa tuotteista myytiin edullisesti Suomessa. Yksi tällainen tuote sai kansan suussa nimen pakotejuusto, ja silloista maailmanpolitiikkaa kuvaava sana päätyi Kuukauden sanaksi.
Tuuliruuvi (2015). Tästä tekniikan alan sanasta ei ole näkynyt paljoakaan kirjoituksia sitten vuoden 2015. Tuuliruuvi on tietynlainen tuulivoimala, jossa ei ole lapoja, kuten perinteisissä tuulivoimaloissa. Sen sanotaan olevan ympäristöystävällisempi kuin siivekkäiden tuulimyllyjen.
Saattokellot (2016). Kuukauden sanoissa, kuten elämässäkin, on ikäviäkin sanoja. Saattokelloja soitetaan vainajille, mutta vuonna 2016 ei kuitenkaan ollut kyse yksittäisistä hautajaisista, vaan päivittäisestä noin kahden viikon tapahtumasta. Saattokelloja soittamalla haluttiin muistuttaa Syyrian sodan siviiliuhreista Aleppossa.
Sormihyrrä (2017). Kesän 2017 hittituote oli fidget spinner, suomalaistettuna sormihyrrä tai -spinneri. Sormihyrrässä on laakeroitu keskiosa, josta tartutaan kiinni ja jonka ympärillä hyrrän lavat pyörivät vinhasti. Hyrrää pyöritetään tyypillisesti kahden sormen välissä. Sormihyrriä näkee nykyään lähinnä kirpputorien alelaareissa.
Tietosuoja-asetus (2018). Kuukauden sanoissa on mukana myös oikeusalan sanoja. Uusi tietosuoja-asetus astui voimaan vuonna 2018. Siitä kirjoitettiin Kuukauden sana -palstalla: ”EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja sitä täsmentävän kansallisen tietosuojalain tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn. Jatkossa yksityishenkilön on esimerkiksi helpompi saada henkilörekisterin pitäjältä itselleen tiedot, joita hänestä on tallennettu.”
Lentohäpeä (2019). Ilmastonmuutoksesta huolestuneet pohtivat oman elämäntyylinsä vaikutuksia ilmastoon. Hiilijalanjälkensä vuoksi voi tuntea häpeääkin. Varsinkin lentokoneella matkustamisen ympäristövaikutukset nousivat puheenaiheeksi vuonna 2019, jolloin suomen kieleen rantautui ruotsin flygskamin käännösversio.
Medikaani (2020). Kuukauden sanoissa näkyy totta kai myös sää. Harvinainen medikaani eli välimerellinen hirmumyrsky iski Kreikkaan syyskuun puolenvälin jälkeen. Sekä medikaani että sen mallina oleva hurrikaani ovat lainasanoja englannista. Alku med- tulee Välimereen viittaavasta englanninkielisestä sanasta Mediterranean, eli kyseessä on kontaminaatiosana: eri sanoista peräisin olevia aineksia yhdistetään uudeksi sanaksi.