Toukokuussa on käyty kiihkeää keskustelua Gazan sodasta ja alueen siviiliväestön alati pahenevasta ahdingosta. Samalla yhdeksi puheenaiheeksi eduskuntaa myöten on noussut kysymys siitä, pitäisikö Suomen tunnustaa Palestiinan valtio.

Tuntea-verbiin pohjautuva tunnustaminen tarkoittaa tyypillisesti jonkin sanojalle epäedullisen seikan myöntämistä todeksi. Tästä on kysymys vaikkapa silloin, kun tunnustaa erehtyneensä tai tehneensä virheen.

Joissain yhteyksissä tunnustaminen tuntuisi viittavan pikemminkin vallitsevan tilanteen, olosuhteiden tms. toteamiseen ja ymmärtämiseen. Tässä merkityksessään tunnustaminen esiintyy esimerkiksi J. K. Paasikiveen usein yhdistetyssä sitaatissa, jonka mukaan kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tässäkin tapauksessa tunnustettava asia on usein jollain tapaa kielteinen: tappionsa voi tunnustaa, voittoaan ei.

Juridiikan ja hallinnon kielessä tunnustamisella taas tarkoitetaan jonkin asian muodollista, jopa julistavaa vahvistamista. Tällaisesta on kyse esimerkiksi isyyden tai ulkomaisten tutkintojen tunnustamisessa. Samantapainen ilmoittavan hyväksymisen merkitys on myös valtion tunnustamisella.

Eduskunnan täysistunto 22.05.2025. Ajankohtaiskeskustelu Gazan sodasta. Puhumassa keskustelualoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Mai Kivelä. Kuva: Sabrina Bqain, Eduskunta.

Jaa