Ilmastonmuutoksen ja lumettomien talvien aiheuttamiin hiihtopulmiin toivotaan apua muoviladusta – muovisella tekoladulla kun lunta ei tarvita lainkaan. Läheltä katsottaessa ladusta erottuu pystyasennossa piikkimäisiä harjaksia, joiden päällä suksi liukuu. Teknologia mahdollistaa hiihtämisen plussa-asteilla ja miltei minkälaisessa maastossa tahansa.

Eduistaan huolimatta muovilatu ei ole kaikkien mielestä ongelmaton avain hiihto-onneen. Nettikeskusteluissa on esitetty huoli muovilatujen ekologisuudesta: irtoaako ladusta luontoon mikromuovia, ja mitä muoville tapahtuu ladun elinkaaren lopussa? Toisaalta perinteisempi säilölumesta tehty latu vaatii kuorma-autojen ja isojen koneiden käyttämistä, joten muovilatu on toisten mielestä suorastaan ympäristöteko.

Muoviladut eivät ole vielä joka hiihtoniilon ja -nellin sivakoitavissa. Jyväskylän yliopiston hankkeessa kehitetään muoviladusta innovaatiota maastohiihtoon. Hankkeessa tutkittava muovilatu on vasta testikäytössä Vuokatissa. Ideana kuitenkin on, että tulevaisuudessa kuka tahansa voisi lykkiä lylyä muovisella ladulla.

Jaa