Taliban-liike nousi valtaan nopeasti, kun Yhdysvaltain joukot alkoivat vetäytyä Afganistanista. Kansainvälinen yhteisö oli pyrkinyt edistämään rauhaa ja tukenut demokratian kehittämistä Afganistanissa kaksikymmentä vuotta, mutta sissiliike otti elokuussa haltuunsa alueen toisensa jälkeen.
Muiden länsimaiden tavoin Suomi on järjestänyt evakuointilentoja kansalaistensa ja suurlähetystölle työskennelleiden afganistanilaisten ja näiden perheiden pääsemiseksi sekasortoisesta maasta. Kuukauden loppua kohden monet maat taipuivat evakuoimaan myös niitä afganistanilaisia perheineen, jotka ovat työskennelleet alihankintasopimuksella esimerkiksi länsimaisten diplomaattien henkivartijoina. Ulkoministeri Pekka Haavisto tiedotti 24. elokuuta Suomen hallituksen päättäneen toimia samoin.