Siirry sisältöön

Kielenhuollon tavoitteena on, että kieliyhteisöllä on yhteinen kirjoitettu kieli, jota kaikki ymmärtävät ja osaavat käyttää ja joka on myös opittavissa. Yritysten tapa kirjoittaa nimensä vakiintuneista oikeinkirjoitussuosituksista poiketen aiheuttaa jatkuvasti hankaluuksia julkisessa viestinnässä ja vaikeuttaa yhteisten kielenkäyttösääntöjen oppimista.

Monet näistä kirjoitusasuista on suunniteltu logoja varten, joiden tarkoituksena on herättää visuaalisesti katsojan huomiota. Jos markkinointiin tarkoitetut, kuvalliseen viestintään soveltuvat yritysten logot ja niihin liittyvät graafiset kirjoitusasut poikkeavat tavanomaisesta yleiskielen mukaisesta kirjoitustavasta, seurauksena on, että nimiä kirjoitetaan julkisessa viestinnässä monin eri tavoin. Tämä hämärtää käsitystä oikeinkirjoituksesta, eikä kirjoittajia voi edes velvoittaa aina tarkistamaan yrityksen omaksumaa kantaa nimen kirjoittamisessa. Kieliyhteisöllä on oikeus julkisessa viestinnässä poiketa yrityksen omasta kannasta ja noudattaa yleiskielisiä ohjeita.

Kirjoitettua nimeä käytetään myös suullisessa viestinnässä. Muilla kuin kirjainmerkeillä täydennetty nimi voi muuttua koomiseksi ääneen toistettaessa. Luontevaa olisi muodostaa yrityksen tai tuotteen nimi niin, että sitä voidaan taivuttaa ja että se voidaan ilmaista myös suullisesti.

Yleisohjeiden vastaisia käytänteitä yritysnimissä ovat muun muassa yhdysmerkin ja genetiivin käytön välttäminen myös suomenkielisissä nimissä, nimen alkuosan taivuttamatta jättäminen tai sijamuotojen liittäminen suoraan nimen perusmuotoon, nimen kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella tai kokonaan isoin kirjaimin, isojen kirjainten käyttö keskellä nimeä, välimerkkien lisääminen nimen loppuun, www-osoitteiden muotoisten nimien muodostaminen, numeroiden ja kirjaimien koodinomainen yhdistäminen, erikielisten ilmausten sekoittaminen keskenään ja fuusiossa yhdistyneiden yritysten nimien kirjoittaminen yhdeksi merkkijonoksi.

Julkisessa viestinnässä yritysnimien kirjoittamiseen voi soveltaa seuraavaa: Suorasanaisessa tekstissä yritysten nimiin sovelletaan yleisohjeiden mukaisia kirjoitustapoja. Nimissä käytetään isoa alkukirjainta vain nimen ja mahdollisesti siihen liittyvän toisen erisnimiosan alussa. Huutomerkit ja muut tarpeettomat välimerkit poistetaan. Nimiä taivutetaan normaalien kielenkäyttösääntöjen mukaisesti. Iso kirjain nimen keskellä vaihdetaan pieneksi, jos kyseessä on yhdyssanan tyyppinen ilmaus, muussa tapauksessa osat erotetaan välilyönnillä ja tarvittaessa lisätään yhdysmerkki.

Suositusta voi soveltaa myös muihin vastaaviin tapauksiin, esimerkiksi tuotenimiin.

Jaa