Kieliryhmien kuuleminen hallituksen kielikertomukseen 2025

Suomen kielen lautakunnan vastaus oikeusministeriön kyselyyn ”Kieliryhmien kuuleminen hallituksen kertomukseen kielilainsäädännön soveltamisesta” 6.6.2025.

Kotimaisten kielten keskuksen suomen kielen lautakunta kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi valmisteltaessa hallituksen kertomusta kielilainsäädännön soveltamisesta. Tulkitsemme lautakunnan edustavan kuulemisessa ensisijaisesti suomenkielisten kieliryhmää ja vastaamme seuraavassa kysymyksiin pääasiassa tästä näkökulmasta.

Lautakunta toteaa yleishuomiona, että suomen kielen asemasta vuonna 2024 valmistunut selvitys antaa näitä vastauksia kattavamman kuvan suomenkielisten kielellisten oikeuksien toteutumisesta ja sisältää myös runsaasti kannatettavia suosituksia kielitilanteen kohentamiseksi. Joissakin vastauksissa viittaamme tarkemmin kyseiseen selvitykseen.

Kotimaisten kielten keskuksen suomen kielen lautakunnan puolesta
Tiina Onikki-Rantajääskö
puheenjohtaja

1. Digitalisaatio

Miten arvoitte, että kielelliset oikeudet toteutuvat viranomaisten digitaalisissa palveluissa ja miten digitaalisten viranomaispalveluiden kielellinen saatavuus on yleisellä tasolla turvattu? Mitä keskeisiä edistysaskeleita ja/tai haasteita näette tämän osalta?

Vastaus:

Kuten muutkin viranomaisten palvelut myös digitaaliset palvelut ovat kielilainsäädännön mukaisesti saatavilla suomen kielellä. Palvelujen kielellisessä saavutettavuudessa on kuitenkin edelleen paljon kehitettävää.

Edistystä on tapahtunut siinä, että yhä useammat viranomaiset haluavat kehittää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta ja tarjota palveluja hallintolain edellyttämällä asiallisella, selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä. Kielellinen saavutettavuus pitää kuitenkin ottaa huomioon myös silloin, kun kehitetään sähköisten palvelujen teknisiä, käytettävyyteen ja visuaalisuuteen liittyviä ratkaisuja. Lisäksi on huolehdittava siitä, että palvelujen ns. metatekstit, kuten lukijaa käyttöliittymässä ohjaavat tekstit, kotoistetaan asialliselle, selkeälle ja ymmärrettävälle suomen kielelle.

Kaikkiaan on huomattava, että viranomaisten digitaalisten palvelujen saavutettavuus ei synny itsestään, vaan kehitystyöhön tarvitaan resursseja, koulutusta ja kielen asiantuntijoita.
Viranomaisviestinnän digitalisaatio vaikuttaa viranomaispalveluiden kielelliseen saavutettavuuteen monin merkittävin tavoin:

1) Digitalisaatio on vaikuttanut viranomaisen ja kansalaisen vuorovaikutukseen, joka on teknistynyt ja kirjallistunut entistä enemmän. Tämä asettaa uudenlaisia vaatimuksia viranomaisviestijöille, mutta edellyttää myös kansalaisilta monenlaisia uusia taitoja. Palvelujen digitalisaatio saattaakin muodostua osalle väestöstä palvelujen hakemisen ja saamisen esteeksi, olipa palvelu tarjottu kansalliskielillä tai ei. Digitaalisissa palveluissa viranomaisten kielenkäyttöä ei voi tarkastella enää vain viranomaistekstien asiallisuuden, selkeyden ja ymmärrettävyyden näkökulmasta. Sen lisäksi on aina syytä myös kartoittaa, millaisia kielenkäytön taitoja digitaalisen palvelun käyttäminen kansalaiselta edellyttää. Lisäksi on ymmärrettävä, että kielenkäytön kysymyksiä ovat myös asiointiprosessin eri vaiheiden hahmottaminen sekä kaikki viranomaisen ja asiakkaan välisen viestinnän vaatima tekninen osaaminen. Hyvän virkakielen toimintaohjelmassa (2014, s. 22) tähdennettiin, että mahdollisuus kasvokkaiseen ja suulliseen asiointiin on säilytettävä, ja tämä vaatimus on edelleen ajankohtainen (ks. jäljempänä selkokielestä).

2) Digitaalisten palvelujen kieli ja käytettävyys ovat monin tavoin sidoksissa palvelujen teknisiin alustoihin, ohjelmiin ja sovelluksiin. Jotta palvelut olisivat kielellisesti saavutettavia ja helppokäyttöisiä molemmilla kansalliskielillä, pitää jo teknisten järjestelmien hankintavaiheessa kiinnittää huomiota siihen, miten järjestelmät vaikuttavat palvelun kieleen ja esimerkiksi käännösprosessiin. Huomio on kiinnitettävä esimerkiksi järjestelmän kielelliseen käytettävyyteen, järjestelmän avulla tuotettaviin teksteihin, järjestelmään syötettäviin malliteksteihin ja järjestelmän omiin teksteihin ja termistöön. Tekniset järjestelmät vaikuttavat merkittävästi myös käännösprosessissa (ks. Haapaniemi 2025).

Käytetyn tekniikan kautta digitalisaatio vaikuttaa kielen yksityiskohtiin, kuten ilmausten pituuteen ja luontevuuteen, sanojen taivuttamiseen sekä kielen ja muiden merkkien suhteeseen. Se vaikuttaa paitsi käyttöliittymätekstien myös muiden laajempien tekstien kieleen sekä verkkosivustojen kokonaisuuteen. Näiden kautta se taas vaikuttaa digitaalisten palvelujen kielen ymmärrettävyyteen ja palvelujen saavutettavuuteen kokonaisuudessaan.

Kun palveluja kehitetään, on myös tarpeen yleisemmin kiinnittää huomiota niin kutsuttuun kirjoittamisen infrastruktuuriin eli digitaalisten palvelujen tuottamisen teknisiin välineisiin sekä työyhteisön eri asiantuntijoiden väliseen yhteistyöhön (ks. esim. Tiililä, Heinonen, Laatu & Mattila 2025).

• Ulla Tiililä, Hanna-Mari Heinonen, Markku Laatu & Hannu Mattila (tulossa 2025): Kelan hylkäävät sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyyseläkepäätökset. Millaiset ovat ymmärrettävien päätösten laatimisen edellytykset? Kelan raportteja.

Kotimaisten kielten keskus kielenkäytön asiantuntijana tukee resurssiensa puitteissa viranomaisia tarjoamalla ja tuottamalla tietoa, ohjeita ja koulutusta hyvästä virkakielestä, nimistöstä ja digitaalisten palvelujen kielellisestä saavutettavuudesta. Keskus on vuodesta 2020 tarjonnut myös kaikille avoimia hyvän virkakielen verkkokursseja.

3) Digitaalisten palvelujen kielellinen saavutettavuus vaatii kielen asiantuntijoiden rekrytoimista. Palvelujen digitalisaatio ja digitaalisen viranomaisviestinnän ensisijaisuus ovat suuria ja moniulotteisia muutoksia viranomaistoiminnassa. Niiden toteuttamisessa on välttämättä oltava mukana riittävästi paitsi viestinnän myös kielen ja kääntämisen asiantuntijoita. Kotimaisten kielten keskuksessa tehtyjen kyselyjen mukaan Suomessa on valtion ja kuntien virastoissa sekä hyvinvointialueilla päätoimisia kielenhuoltajia vain 13–15 virastossa; näistä suurin osa on valtion virastoja. Määrä on hieman suurempi kuin ennen, mutta se on edelleen pieni verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jossa joka viidennessä virastossa (20 %) on kielenhuoltaja.

Tietovarantojen yhteentoimivuuden edistämiseksi tarvitaan merkittävästi nykyistä enemmän yhteisesti sovittuja, vapaasti ja keskitetysti käytettävissä olevia systemaattisia sanastoja, koodistoja ja tietomalleja. Näiden laatimiseen eri hallinnonalojen tarpeisiin tarvitaan lisää resursseja ja esimerkiksi terminologista osaamista. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) tarkoituksena on esimerkiksi viranomaisten tietoaineistojen turvallinen ja tehokas hyödyntäminen sekä tietojärjestelmien ja tietovarantojen yhteentoimivuuden edistäminen. Panostamalla näiden tavoitteiden saavuttamiseen nykyistä enemmän ja huomioimalla kielen merkitys tietoaineistojen tehokkaan hyödyntämisen ja yhteentoimivuuden perustana voitaisiin parantaa tietojärjestelmien ja niihin perustuvien digitaalisten palvelujen käytettävyyttä. Samalla voitaisiin vähentää teknisten ratkaisujen kehittämisen ja palveluiden käytön tuen aiheuttamia kuluja.

Tekoäly vaikuttaa kielenkäyttöön ja tekstikäytänteisiin. Tekoälyn hyödyntämisessä on nähtävissä jonkinlaista alkuhuumaa, ja esimerkiksi tekstien tuottamisessa ja kääntämisessä tekoälyyn liitetään suuria odotuksia. Vielä on vaikea nähdä tarkasti, millä kaikilla tavoilla tekoäly muuttaa kielitilannetta, mutta jo nyt pitää kiinnittää erityistä huomiota tiedon luotettavuuteen ja asiantuntijoiden käyttöön viranomaistoiminnassa.

4) Selkeän kielen lisäksi viranomaisten täytyy viestiä myös selkokielellä. Selkokeskuksen uusimman tarvearvion mukaan selkokieltä tarvitsee Suomessa 632 000–812 000 henkilöä eli 11–14 prosenttia väestöstä (Elisa Haverinen 2025: Selkokielen tarvearvio). Viranomaisilla on jonkin verran selkokielistä viestintää, mutta se on pääosin hajanaista ja pistemäistä. Kelan viestintä selkosuomeksi ja -ruotsiksi on esimerkki pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta selkoviestinnästä.

Kaikki eivät eri syistä pysty käyttämään digitaalisia palveluja, vaikka ne olisivat helppokäyttöisiä ja kielellisesti saavutettavia. Siksi tarvitaan myös suulliseen vuorovaikutukseen perustuvaa kasvokkaista palvelua ja puhelinpalvelua. Tiedon näistäkin palveluista pitäisi löytyä nykyistä helpommin viranomaisten verkkosivuilta. Myös kasvokkaisissa palveluissa ja puhelinpalvelussa on tärkeää kiinnittää huomiota selkeään, ymmärrettävään ja asialliseen kielenkäyttöön ja tarvittaessa käyttää selkokieltä. Lisäksi suulliseen palveluun on varattava riittävästi resursseja. Digitalisaatiota on perusteltu muun muassa sillä, että se vapauttaa resursseja niiden asiakkaiden henkilökohtaiseen neuvontaan, jotka sitä eniten tarvitsevat. Tämän pitää näkyä myös käytännössä.

5) Viranomaistoiminnassa on jonkin verran hyviä esimerkkejä kielellisen saavutettavuuden laaja-alaisesta kehitystyöstä. Niitä ovat muun muassa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen nimityö, Tullin asiakaslähtöinen verkkosivu-uudistus, Kelan selkeän kielen oppimispolut sekä Euroopan kuluttajakeskuksen uudet verkkoasiointilomakkeet. Lisätietoa eri tahojen hyvistä käytänteistä voi lukea Vuoden selväsanainen -kilpailun verkkosivuilta, joita Kotimaisten kielten keskus ylläpitää.

2. Oikeuslaitos

Miten arvioitte, että kielelliset oikeudet toteutuvat oikeuslaitoksen palveluissa (esim. tuomioistuimet, Syyttäjälaitos, oikeusapu) ja miten viranomaispalveluiden kielellinen saatavuus on yleisellä tasolla turvattu? Mitä keskeisiä edistysaskeleita ja/tai haasteita näette tämän osalta? Oletteko havainneet muutoksia kielellisten oikeuksien toteutumisessa oikeuslaitoksen palveluissa vuoden 2019 käräjäoikeusuudistuksen jälkeen, jolloin käräjäoikeuksien määrä väheni 27:stä 20:een?

Vastaus:

Suomen kielen lautakunta ja Kotimaisten kielten keskus eivät ole saaneet yhteydenottoja, jotka koskisivat oikeuslaitoksen palveluita. Kotimaisten kielten keskus on julkaissut säädöskieltä käsitelleen tutkimushankkeen tuloksia ja suosituksia säädöskielen ymmärrettävyyden parantamiseksi.

Säädöskielen ymmärrettävyyden ongelmat heijastuvat laajemminkin oikeuslaitoksen toimintaan ja julkishallinnon digitaalisiin toimintoihin suhteessa kansalaisiin, joten ymmärrettävyyttä parantavaan kielenkäyttöön ja selkeään virkakieleen on tarpeen kiinnittää huomiota kansalaisten oikeusturvan toteutumiseksi. Myös kääntäjät ja tulkit korostavat, että selkeä lähtökieli helpottaa tulkkausta ja parantaa käännöskielen laatua.

Oikeuslaitoksen käyttämä kieli ja arkikieli eivät usein kohtaa. Asiaa vaikeuttaa rikostaustaisilla yleinen heikko lukutaito. Rikoksesta syytetyn oma kokemus kuulluksi tulemisesta on toisinaan vaarassa jäädä puutteelliseksi erityisesti tilanteissa, joissa rikossyyte vastaa stereotypioita ja joissa syytetty on iältään nuori. Oikeuslaitoksen toiminnassa olisi siksi syytä varmistaa, että asianosaiset kokevat tulleensa tuomioistuimessa kuulluksi ja että heidän näkökulmansa tulevat ymmärretyksi.

3. Mikä on Suomessa asuvan kieliryhmänne koko?

Vastaus:

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuvia äidinkielekseen suomen ilmoittaneita oli vuonna 2024 noin 4,7 miljoonaa eli 84,1 % väestöstä.

4. Millaiseksi koette Suomessa vallitsevan kieli-ilmapiirin? Kohdistuuko kieliryhmäänne kieleen perustuvaa syrjintää tai häirintää?

Vastaus:

Suomen kielen lautakunta on kiinnittänyt huomiota kiristyneisiin kieliasenteisiin kannanotossaan lokakuussa 2024.

Kieliasenteita on käsitelty myös suomen kielen tilaa koskevan selvitysraportin luvussa 2 (Onikki-Rantajääskö 2024). Poliittisessa ilmapiirissä vahvistunut polarisaatio heijastuu jossain määrin myös kieliin ja kielenkäyttäjiin kohdistuviin asenteisiin. Suomen kieltä puolustavien asenteet ovat osin jyrkentyneet, ja toisaalta pyrkimys kansainvälisyyteen ilmenee joissakin tilanteissa englannin kielen käytön tarjoamisena ratkaisuksi silloinkin, kun osallistujien kielitaidon puolesta suomen kieli ja tarvittaessa selkosuomi ja monikieliset käytänteet olisivat toimivampia.

Ennakkoluuloisia asenteita tai häirintää kohtaavat jossain määrin sellaiset suomea toisena kielenä puhuvat, joiden kielitaito on vasta kehittymässä. Työpaikkailmoituksissa saatetaan vaatia erinomaista suomen kielen taitoa, vaikkei työtehtävä vaadi sitä tosiasiallisesti. Tämä käytäntö voi joissakin tapauksissa syrjiä suomea toisena kielenään puhuvia työnhakijoita.

Tarkkaa tietoa ei ole siitä, minkä verran englannin kieltä käytetään tai sen osaamista vaaditaan tilanteissa, joissa englannin taito ei ole välttämätön esimerkiksi työtehtävän kannalta. Median mielipidekirjoituksissa on tullut jonkin verran esiin tietoja syrjinnän kokemuksista tapauksissa, joissa suomenkieliselle henkilölle on tarjottu palvelua pelkästään englannin kielellä erityisesti pääkaupungin keskustan ravitsemusliikkeissä. Jos yksityiset palvelut englanninkielistyvät edelleen, englantia taitamattomien osallisuus heikentyy. Syrjinnän potentiaalia syntyy myös esimerkiksi silloin, jos sotehenkilökunnan suomen kielen taito ei riitä suomenkielisen asiakkaan kanssa viestimiseen tai jos koulutusinstituutiossa, erityisesti korkeakouluissa, edellytetään yksinomaista englannin kielen käyttöä, vaikka instituution lakisääteinen opetus- ja hallintokieli on suomi (vrt. apulaisoikeuskanslerin päätös Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetuskielistä). Janne Saarikiven ja Jani Koskisen raportti (2023) sisältää viitteitä tilanteista, joissa joidenkin henkilökunnan jäsenten tai opiskelijoiden osallisuuden kokemus on yliopistoissa heikentynyt englannin kielen laajentuneen käytön vuoksi.

Suomen kieltä koskevassa selvityksessä (Onikki-Rantajääskö 2024, luku 5) on kiinnitetty huomiota siihen, että palveluissa ym. kielenkäytössä toteutuvasta kielitilanteesta tarvitaan tarkempaa tietoa kielellisten oikeuksien toteutumisen todentamiseksi. Selvityksessä ehdotetaan kielitilanteen seurantajärjestelmän perustamista Kotimaisten kielen keskukseen. Asiasta on tehty Kotimaisten kielten keskuksessa esiselvitys.

Suomalaisten kielitaito on tärkeä osa Suomen kielivarantoa ja tiedon huoltovarmuutta. Kielitaito on kuitenkin kaventunut huomattavasti ja uhkaa kaventua edelleen. Muun muassa keskeisten eurooppalaisten kielten, kuten saksan, ranskan ja venäjän, opiskelu on vähentynyt rajusti viime vuosikymmeninä. Eri puolilla Suomea asuvat koululaiset ja opiskelijat ovat myös eriarvoisessa asemassa vieraiden kielten oppimismahdollisuuksien suhteen. Muutosta selittää koulutuspolitiikka.

Suomen kaltainen pieni maa ja avoin talous tarvitsee koulutettuja vieraiden kielten ja kulttuurien asiantuntijoita. Heitä tarvitaan monikielisessä yhteiskunnassa myös viranomaisten ja julkisen sektorin palvelukseen. Maahanmuuttajaväestö laventaa kielivarantoa, ja kieli-ilmapiirinkin kannalta on tärkeää, että maahanmuuttajien monikielisyydelle annetaan arvoa työelämässä ja laajemminkin yhteiskunnassa.

5. Millaiseksi koette kieliryhmänne mahdollisuuden osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja kielellisiä oikeuksia koskevaan politiikkaan?

Vastaus:

Suomenkielisillä on valtaväestöön kuuluvina normaalit lakisääteiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomea toisena kielenä puhuvien mahdollisuudet voivat tosiallisesti olla heikommat silloin, kun suomen kielen taito on vasta kehittyvä. Jos vasta kehittyvään kielitaitoon yhdistyy muita marginalisoivia tekijöitä, kuten heikko sosioekonominen asema, haavoittuva työmarkkina-asema tai suomalaisen järjestelmän huono tuntemus, mahdollisuudet osallistua kapenevat entisestään.

Heikot tekstitaidot ja heikko yleiskielen hallinta kaventavat edellytyksiä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Erilaisten arvioiden perusteella noin viidesosalla nuoriin ikäluokkiin kuuluvista on heikko luku- ja kirjoitustaito. Alueellinen ja sosioekonominen eriytyminen vaikuttavat eriyttävästi myös yhteisöjen jäsenten kokemukseen siitä, voivatko he ylipäätään vaikuttaa asemaansa. Kokemus osallisuudesta ja vaikutusmahdollisuuksista kytkeytyy elinympäristöön ja identiteettiin. (Koulutuksen osalta ks. Lakka 2024, Pietilä 2025.)

6. Oletteko tietoisia kansainvälisten ja alueellisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten ja muiden ihmisoikeusmekanismien Suomelle antamien suositusten sisällöstä ja niiden täytäntöönpanon seurannasta?

Vastaus:

Suomen kansalliskieliä sekä kotoperäisiä vähemmistökieliä koskevaa lainsäädäntöä sekä näiden kielten asemaan ja käyttöön vaikuttavia sopimuksia, suosituksia ja muita tekijöitä seurataan osaltaan Kotimaisten kielten keskuksessa. Kotuksen asiantuntijaelimenä suomen kielen lautakunta saa tietoa näistä kysymyksistä varsinkin keskuksen kielipolitiikan koordinaattorin ja vähemmistökielten asiantuntijan kautta.

7. Onko teillä muita huomioita, joita haluaisitte tuoda oikeusministeriön tietoon erityisesti kielikertomuksen osalta? Esimerkiksi millaiseksi koette tulkkauspalveluiden toimivuuden?

Vastaus:

1) Haluamme kiinnittää huomiota suomen kielen tilannetta koskevan selvitysraportin esittämien suositusten toteuttamisen tarpeellisuuteen (Onikki-Rantajääskö 2024). Keskeinen suositus on eri kielten asemaa yhdessä tarkastelevan monikielisen Suomen kielistrategian laatiminen ja toteuttaminen.

2) Ulkomaisten viranomaisten kanssa asioidessaan kansalaiset tarvitsevat oikeuksiensa toteuttamiseen oikeudellisesti päteviä käännöksiä, joita laativat auktorisoidut kääntäjät. Suomessa auktorisoiduilla kääntäjillä on oikeus tehdä oikeudellisesti päteviä käännöksiä, kun lähtökielenä (tai kohdekielenä) on suomi tai jokin muu kotimainen kieli. Järjestelmän kannalta on ongelma, että Digi- ja väestötietovirasto antaa nykyisin ulkomaille tarkoitettuja asiakirjoja englanniksi. Ulkomaiden viranomaiset eivät monestikaan kelpuuta englanninkielisiä asiakirjoja, ja auktorisoidut kääntäjät saavatkin usein yhteydenottoja kansalaisilta, jotka tarvitsisivat käännöksen saamastaan englanninkielisestä asiakirjasta. Suomessa auktorisoitu kääntäjä ei kuitenkaan voi tehdä käännöstä englannista toiseen vieraaseen kieleen. Tällöin kansalainen ei voi hyödyntää kotimaista auktorisoitujen kääntäjien järjestelmää vaan joutuu etsimään kääntäjän ulkomailta. Lisäksi välikielestä (englannista) kääntäminen heikentää usein käännöksen tarkkuutta, koska vieraskielinen kääntäjä ei välttämättä ole perehtynyt Suomen yhteiskuntaan ja julkiseen sektoriin. Pitkällä aikavälillä asiakirjojen antaminen englanniksi rapauttaa kotimaista auktorisoitujen kääntäjien järjestelmää, mikä vaikeuttaa ulkomaisten viranomaisten kanssa toimimista.

3) Oikeuslaitoksen ja viranomaisten tulisi aina käyttää koulutettua ammattitulkkia. Ammattilaisten tavoittamista ja käyttöä helpottamaan tarvittaisiin asioimistulkkien rekisteri nykyisen oikeustulkkirekisterin rinnalle. Rekisteri vähentäisi niin viranomaisten kuin tulkkeja välittävien toimijoiden työtä. Lisäksi tekoälyn ja konekäännösten käyttöön viranomaisasioinnissa on suhtauduttava harkiten. Teknologia tulisi nähdä kääntämisen tai tulkkauksen ammattilaisen apuvälineenä.

Huolta herättää hallitusohjelman tavoite rajata maahanmuuttajien tulkkauspalveluiden ajallista saatavuutta enintään kolmeen vuoteen. Oikeuslaitoksessa ja viranomaisissa käytettävä kieli edellyttää edistynyttä kielen taitotasoa, jonka saavuttaminen kolmessa vuodessa on monille maahanmuuttajille epärealistinen tavoite.

4) Yleen kohdistuneiden leikkausten vaikutuksia olisi syytä tarkastella myös kielelliseltä kannalta. Esimerkiksi käy suositun ja hyödylliseksi havaitun Yle Kielikoulun lakkauttaminen. Kielikoulu tarjosi erilaisia tukimateriaaleja niille suomen ja ruotsin oppijoille, jotka halusivat kehittää kielitaitoaan ja suomalaisen kulttuurin ymmärrystään katsomalla Ylen ohjelmia. Yle on ylipäänsä tärkeä tuki ja edullinen resurssi suomen kielen omaksumisessa toisena kielenä. Vaikkapa paikallistoimitukset tuottavat relevanttia ajankohtaissisältöä suomeksi niin suomea ensimmäisenä kuin toisena kielenä puhuville: esimerkkinä voidaan pitää Itä-Suomen paikallistoimitusten sisältöjä venäjänkielisten suomenoppijoiden resurssina. Yle tarjoaa ajankohtaista sisältöä myös pienillä vähemmistökielillä. Ylen rooliin suomen kielen kielivarannon kannattelijana ja kielellisen huoltovarmuuden takaajana tuleekin kiinnittää enemmän huomiota (ks. myös Onikki-Rantajääskö 2024, luku 10.1).

8. Kaksikieliset hyvinvointialueet (kysymykset ruotsin ja saamen kieliä edustaville tahoille)

9. Suomen kansalliskielten tilanne (kysymykset suomen ja ruotsin kieliä edustaville tahoille)

a. Onko ja millä tavoin kieliryhmänne kielellisiin tarpeisiin vastattu opetuksen alalla (perusopetuksessa, toisella asteella ja korkeakouluissa)? Mitä keskeisiä edistysaskeleita ja/tai haasteita näette tämän osalta?

Vastaus:

Suomessa on herätty huomaamaan, että luku- ja kirjoitustaito eivät ole itsestäänselvyyksiä monimuotoisessa, polarisoituvassa yhteiskunnassa, vaan ne vaativat pysyviä, kunnollisia taloudellisia resursseja, yhteiskunnallista keskustelua ja huolenpitoa.

Uusimmassa hallitusohjelmassa on vastattu huoleen peruskoulun oppimistulosten laskusta ja perustaitojen eli luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisestä lisäämällä äidinkieleen tunteja alakouluun. Vaikka tuntimäärän lisäys on hyvä asia, suurin hyöty lisätunneista olisi saatu sijoittamalla ne yläkouluun, jossa opetusta on vähän (minimimäärä 10 tuntia). Alakoulussa on tällä hetkellä lähes 80 % peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneista (minimimäärä 32 tuntia). Suomessa on edelleen moniin muihin Euroopan maihin verraten varsin niukasti äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta – esimerkiksi Virossa opetusta on puolet enemmän, ja siellä kieli ja kirjallisuus ovat omat oppiaineensa.

Yksi merkittävimmistä haasteista kansalliskielten opetuksessa liittyy opettajankoulutukseen. Luokanopettajan tutkintorakenteeseen tulisi säätää kaikille pakolliset äidinkielen ja kirjallisuuden opinnot, jotta voidaan taata, että jokainen yläkouluun siirtyvä oppilas hallitsee 6. luokan arviointikriteereissä edellytetyt perustaidot ja oppii lukijaksi. Yksi varteenotettava ratkaisu on se, että aineenopettajat opettavat äidinkieltä ja kirjallisuutta 5. ja 6. luokalle, kuten vieraiden kielten opetuksessa usein toimitaan. Harva luokanopettaja suorittaa kaksoiskelpoisuuden opiskelemalla myös äidinkielen ja kirjallisuuden aineopinnot, koska kokonaisuus on laajempi kuin monen muun aineen.

Erityisesti 2. ja 3. polven maahanmuuttajataustaisten nuorten peruskoulun oppimistuloksista voidaan päätellä, että koulujärjestelmä on osin epäonnistunut suomi/ruotsi toisena ja vieraana kielenä -opetuksessa. S2/R2-opetukseen on kohdistettava riittävästi resursseja, myös pätevien opettajien riittävyydestä on huolehdittava. Arviointikriteerejä on täsmennettävä, ja niitä on myös noudatettava, jotta varmistetaan kaikille riittävä kielitaito aktiivisena kansalaisena toimimiseen. Kaikessa tarkastelussa on tärkeä muistaa, että suomea toisena kielenä opiskelevat ovat heterogeeninen joukko ihmisiä, joilla on hyvin monenlaisia taitoja ja joiden suomen kielen taidossa ja sen kehittymisessä on myös suuria eroja. Siksi S2-opetuksen kohdentamisen ja S2- ja S1-opetuksen välillä siirtymistä koskevien päätösten on perustuttava yksilölliseen kielitaidon arviointiin.

Yksi vakavimmista kielipoliittisista ongelmista on ammatillisen koulutuksen yhteisten tutkinnon osien (YTO) eli muun muassa kielen ja viestinnän opintojen jatkuva vähentäminen. Äidinkielen osalta ammatillisen toisen asteen minimituntimäärä on syksyllä 2022 voimaan astuneen asetuksen myötä 48 tuntia, kun se lukiossa on lain mukaan 171 tuntia. Tämä säästöistä johtuva kehitys on osaltaan aiheuttanut sen, että kaikilla opiskelijoilla ei ole opinnoissa, työelämässä eikä jatkokoulutuksessa vaadittavaa luku- tai kirjoitustaitoa.

Näihin ongelmiin on kiinnitetty huomiota myös suomen kielen tilaa selvittäneessä raportissa (Onikki-Rantajääskö 2024, luvut 3–4). Siinä suositellaan äidinkielen ja kirjallisuuden opetustuntimäärän lisäämistä myös yläkoulussa ja lukiossa. Lisäksi kiinnitetään huomiota S2-resurssien lisäämisen tarpeeseen. Ammatillisten YTO-opintojen suomen kielen ja viestinnän osaamistasosta esitetään tehtäväksi arviointi ja kansalliskielten tilanteesta ammattikorkeakouluissa oma selvityksensä. Yliopistojen osalta tilannekatsauksen ja suosituksia kehittämistoimiksi antaa Onikki-Rantajääskön (2024) raportin ohella vastauksessa 4 mainittu Saarikiven ja Koskisen selvitys (2023). Korkeakouluissa monikielisten käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen, myös sellaisen kaksi- tai monikielisen opetuksen toteuttaminen, jossa suomen kieli on sisältöjen opettamisen ja sekä suullisen että kirjallisen viestimisen keskeinen kieli, on ratkaisevaa suomen kielen kehittymiselle tieteen ja koulutettujen asiantuntemuksen kielenä. Suomen kielen kehittymistä tieteen ja koulutuksen kielenä sekä näiden yhteiskunnan alojen monikielisyyttä tukee osaltaan Tieteen termipankki, jonka toiminta kuitenkin kärsii jatkuvan rahoituksen puuttumisesta.

b. Miten arvioisitte englannin kielen käyttöalan laajenemisen eri yhteiskunnan osa-alueilla (esim. koulutus, palvelut) vaikuttaneen kieliryhmänne kielellisten oikeuksien toteutumiseen tai palveluiden saamiseen omalla kielellä?

Vastaus:

Korkeakoulutus on eräänlaisessa keikahduspisteessä: mikäli yksikielinen englannin kielen käyttö valtaa edelleen alaa, on sillä heijastusvaikutukset muuhun yhteiskuntaan. Keskeinen kysymys on, pystyvätkö koulutusjärjestelmästä valmistuneet toimimaan alansa asiantuntijoina myös suomen kielellä. Tätä kysymystä tarkastellaan lähemmin suomen kielen tilaa koskevassa selvityksessä (Onikki-Rantajääskö 2024, erityisesti luvut 4–5). Ratkaisuiksi tarjoutuvat monikieliset käytänteet ja sellainen kaksi- tai monikielinen koulutus, jossa suomen kieli on keskeinen sisältöjen oppimisen kieli.

On myös huomattava, että jos suomenkielisen ihmisen kielitaito ei riitä englanniksi toimimiseen, hänen mahdollisuutensa kielelliseen osallisuuteen heikkenee tilanteissa, joissa edellytetään englannin kielen ymmärtämistä. Näin on esimerkiksi silloin, jos yksityiset palvelut ovat saatavissa vain englanniksi. Tällaisia tilanteita on esimerkiksi kansainvälisten yritysketjujen puhelinpalveluissa.

Onikki-Rantajääskön selvitysraportissa todetaan, ettei kielitilanteesta ole tällä hetkellä saatavilla tarpeeksi täsmällistä kuvaa. Sellaisen saamiseksi raportissa esitetään kielitilanteen seurantajärjestelmän perustamista Kotimaisten kielten keskukseen.

Lukiokoulutus

Uusimman hallitusohjelman perusteella on säädetty englanninkielisen lukiokoulutuksen aloittamisesta. Lukiot ovat voineet hakea lupaa englanninkielisen opetuksen järjestämiseen, ja luvan saaneissa lukioissa englanninkielinen opetus alkaa elokuussa 2026. Ylioppilaskirjoitukset tehdään myös englanniksi ensi kerran syksyllä 2028.

Tällä päätöksellä on suuri kielipoliittinen ja yhteiskunnallinen merkitys.

Kansalliskielten oppiminen lisää osallisuutta sekä opiskeluyhteisöön että laajemmin yhteiskuntaan. Jos englanninkielisessä lukiokoulutuksessa pääosa opiskelusta tapahtuu englanniksi erillisissä ryhmissä, on selvää, ettei kansalliskielten oppimiselle juuri tarjoudu mahdollisuuksia.

On todennäköistä, että englanninkielisen lukiokoulutuksen ja ylioppilaskokeen suunnitteluun ja toteutukseen tarvittavat varat pienentävät kansalliskieliseen koulutukseen kohdennettuja varoja. Koulutuksenjärjestäjät saattavat joutua säästämään entisestäänkin niukoista resursseista tinkimällä oppimateriaaleista tai kasvattamalla ryhmäkokoja pienen erityisryhmän vuoksi. Jos englanninkielinen ryhmä jää pieneksi, koulutuksen järjestäjällä saattaa olla houkutus täydentää ryhmää suomen- tai ruotsinkielisillä opiskelijoilla, mikä vie pohjan kansalliskielisen koulutuksen periaatteelta.

Lukiolain mukaan englanninkieliseen lukiokoulutukseen pääsee vain, jos ei osaa suomea tai ruotsia. Nämä opiskelijat opiskelevat siis suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2 tai R2) -oppimäärää. Lukion opetussuunnitelman sisällöt ja tavoitteet eivät huomioi sitä, että kielitaitoa jommassakummassa kielessä ei ole ollenkaan. Alkeista lähtevään S2- tai R2-oppimäärän opetukseen toisella asteella ei ole oppimateriaalia eikä riittävää opettajaresurssia.

Nimistö

Julkishallinnon nimien englanninkielisyydestä on edelleen (vrt. vuoden 2021 tilanne) tehty kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vuonna 2022 oikeusasiamies otti kantaa julkishallinnon järjestämien tapahtumien nimiin ja vuonna 2023 nuorille suunnattujen liikuntapalvelujen nimiin.

Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan kunnan järjestämän, kasvatuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneille suunnatun tapahtuman yksinomaan englanninkielinen nimi Helsinki Education Week on niin perustuslain, kielilain kuin hallintolainkin vastainen. Oikeusasiamies korostaa, että englanninkielistä asiakaspalvelua voi antaa vain kansalliskielisten palvelujen ohella, ei niitä syrjäyttäen. Tapahtuman nimeäminen ja nimen esillä pitäminen ovat osa tapahtumaa koskevaa tiedottamista.

Edellä mainittu koskee myös kunnan järjestämien, lapsille ja nuorille suunnattujen liikuntapalvelujen nimiä EasySport ja FunAction: pelkät englanninkieliset nimet ovat lainvastaisia. Apulaisoikeusasiamies painottaa ratkaisussaan, että vaikka lapset ja nuoret kohderyhmänä hyväksyisivätkin englanninkieliset nimet, ei tämä kumoa lakien vaatimuksia.

10. Viittomakielisten oikeudet (kysymys viittomakieliä edustaville tahoille)