Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme -sanasto

sv kontaktspråk

määritelmä

kieli, jonka käyttöön viranomainen on sitoutunut toiminnassaan ja jonka laajaan käyttöön henkilöllä on oikeus viranomaisissa

lisätieto

Asiointi tarkoittaa tässä henkilön ja viranomaisen välistä kanssakäymistä jonkin asian hoitamiseksi tai toimittamiseksi. Asiointi liittyy muun muassa hallintoasian käsittelyyn (ks. käsittelykieli).

Käsitteen määrittely nojaa siihen, kuinka laajaa ja kattavaa palvelua viranomainen on sitoutunut antamaan kyseisellä kielellä. Asiointikielen erottaa palvelukielestä ennen muuta viranomaistoiminnan luonne. Asiointikielen tapauksessa palvelun saajalla tai asiakkaalla on mahdollisuus hoitaa kaikki asiansa viranomaisissa tuolla kielellä, kun taas palvelukielen käyttö voi rajoittua esimerkiksi suulliseen kommunikaatioon, neuvontaan tms. Asiointikieli ja palvelukieli voivat tarkoittaa tapauksittain samaakin.

Asiointikielellä on hallinnossa oikeudellinen status, ja sen vuoksi viranomaisen on tarjottava yhtäläiset palvelut näillä kielillä (suomi tai ruotsi). Väestötietojärjestelmään rekisteröidään henkilön äidinkieli ja asiointikieli. Jälkimmäinen ilmoitetaan erikseen siinä tapauksessa, että äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi.

Katso myös

hallintokieli
käsittelykieli
palvelukieli
työkieli

sv autoktont språk

Katso

kotoperäinen kieli

sv förstaspråk

Katso

ensimmäinen kieli

sv förstaspråk

määritelmä

kieli, johon yksilö sosiaalistuu ensimmäiseksi

lisätieto

Käsitteen määrittelyssä tarkastellaan asiaa yksilön kielenkehityksen näkökulmasta. Varhaislapsuudessa omaksuttu kieli on merkittävä monella tapaa. Se on tavanomaisesti kieli, johon yksilö identifioituu vahvasti elämänsä ajan.

Ensimmäisen kielen käsitettä voi olla vaikea soveltaa kaksi- tai monikielisessä kasvuympäristössä varttuneen kieliin siinä tapauksessa, että yksilö on varhaiskehityksensä vaiheessa jatkuvasti tekemisissä useamman kuin yhden kielen kanssa ja alkaa vähitellen käyttää montaa kieltä. Ei välttämättä ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaistakaan sijoittaa yksilön käyttämiä kieliä omaksumisajankohdan mukaiseen järjestykseen.

Nimitystä ensikieli näkee käytettävän samassa tarkoituksessa kuin ensimmäistä kieltä. Ne voivat tarkoittaa yksilön näkökulmasta samaa kuin kotikieli, oma kieli tai äidinkieli.

Katso myös

kotikieli
oma kieli
äidinkieli

sv förvaltningsspråk

määritelmä

viranomaisen tai muun toimijan hallinnossaan käyttämä kieli

lisätieto

Hallintokieli tarkoittaa viranomaisen tai muun toimijan hallinnossaan käyttämää kieltä, josta on tehty periaatepäätös (perustuu esim. säädökseen). Sillä ei niinkään tarkoiteta kieliä, joita tilanteittain voidaan käyttää hallinnossa. Hallintokieli on hallintoelinten toiminnan ja päätösten kieli. Keskeinen kriteeri on, millä kielellä hallinto tuottaa sisäisen kirjallisen materiaalin, erityisesti tärkeät asiakirjat.

Työyhteisöt voivat olla monikielisiä. Monen kielen käyttö toteutuu eri tavoin eri tilanteissa. Hallintokielen käyttöön saattaa liittyä kirjoittamattomia sääntöjä: vaikka hallintokielestä on säädetty, esimerkiksi kokouskielenä voidaan käyttää tosiasiassa muuta kieltä (ks. työkieli). Tilanteittain voidaan soveltaa esimerkiksi rinnakkaiskielisiä ratkaisuja.

Katso myös

asiointikieli
käsittelykieli
palvelukieli
työkieli

sv nationalspråk

määritelmä

perustuslaissa määritelty valtiollinen kieli eli suomi tai ruotsi

lisätieto

Kansalliskielen aseman määräytymiseen liittyy kaksi keskeistä tekijää. Ensinnäkin on otettava huomioon se, että kansalliskielistä säädetään perustuslaissa. Toisekseen on tarkasteltava sitä, kuinka laajasti kieltä voi lain mukaan käyttää viranomaisissa.

Nimitys kansalliskieli on ollut käytössä Suomen oikeusjärjestyksessä koko itsenäisyyden ajan. Kansalliskielet määritellään perustuslaissa, joka takaa suomea ja ruotsia käyttäville yhtäläiset kielelliset oikeudet viranomaisissa (17. § 2. mom.):

”Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.”

Suomen kaksikielisyys on valtiollista hallinnon näkökulmasta. Valtiollisuus tarkoittaa sitä, että keskushallintomme on kaksikielinen. Ilmaus Suomi on valtiollisesti kaksikielinen maa (pro Suomi on kaksikielinen maa) saattaa olla tapauksittain paikallaan. Kunnat jaetaan suomen ja ruotsin puhujien suhteellisen määrän mukaan yksi- ja kaksikielisiin kuntiin. Muiden instituutioiden kielistä (esim. yliopistot) on erillistä sääntelyä.

Suomessa virallinen kieli tarkoittaa tosiasiassa samaa kuin kansalliskieli. Lainsäädäntömme ei tunne virallisen kielen käsitettä. Viralliselle kielelle ei ole myöskään yleismaailmallisesti pätevää määritelmää, koska valtioiden historia, hallintojärjestelmät ja -traditiot voivat poiketa toisistaan jyrkästikin.

sv språkliga rättigheter

määritelmä

kieleen liittyvät oikeudet viranomaisissa, voimassa olevan sääntelyn mukaisesti

lisätieto

Kielellisiä oikeuksia voi tarkastella useasta näkökulmasta, ja ne voi periaatteessa sijoittaa kolmelle tasolle. Ensimmäistä tasoa edustaa se, että länsimaisen oikeusvaltiokäsityksen mukaan yksilöllä on oikeus omaan kieleensä (ks. oma kieli). Tämä oikeus mainitaan myös Suomen perustuslaissa. Yksilö voi identifioitua vapaasti kieleen ja kieliyhteisöön sekä käyttää omaa kieltään kenenkään siihen puuttumatta.

Toiselle tasolle sijoittuvat oikeudelliseen sääntelyyn perustuvat normit, jotka koskevat kielen asemaa viranomaistoiminnassa. Määrittelemme käsitteen tästä näkökulmasta. Määritelmä viittaa sääntelyn perusteella syntyviin oikeuksiin (näistä säädetään esim. kielilaissa, saamen kielilaissa ja viittomakielilaissa).

Kolmannelle tasolle kuuluvat erilaiset yhteisössä vallitsevat kirjoittamattomat säännöt. Näiden sääntöjen perusteella viranomaisissa on mahdollista käyttää jotakin kieltä laajastikin, vaikkei käytöstä ole varsinaista sääntelyä. Tätä periaatetta sovelletaan Suomessa tällä hetkellä verraten laajalti ainakin englannin kieleen. Kielilain mukaan viranomainen voi tarjota palvelua useammalla kielellä kuin laki määrää.

Katso myös

oma kieli

sv språkpolitik

määritelmä

tietoiset ja suunnitelmalliset toimet, joilla pyritään vaikuttamaan kielten asemaan ja käyttöalaan yhteiskunnassa

lisätieto

Kielipolitiikka voidaan määritellä monella tapaa. On suppeita ja laveita määritelmiä. Lisäksi kielipolitiikan alaluokkia voidaan erottaa eri tavoin. Suomalaisessa traditiossa kielipolitiikan alueita ovat esimerkiksi kielen aseman suunnittelu ja kielikoulutuspolitiikka. Kielen kehittämiseen liittyy korpussuunnittelu, joka on lähellä ortografian eli oikeinkirjoituksen normittamista ja kielen rakenteiden huoltoa. Korpussuunnittelu tarkoittaa suunnilleen samaa kuin suuren yleisön hyvin tunnistama (institutionaalinen) kielenhuolto, josta vastaa Kotimaisten kielten keskus.

Tässä sanastossa kielipolitiikan määritelmä on pidetty laveana. Lakien avulla vaikutetaan konkreettisesti kielen yhteiskunnalliseen asemaan (esim. kielilaki, saamen kielilaki, viittomakielilaki, yliopistolaki, perusopetuslaki). Toisaalta on olemassa myös välillisiä toimia, joihin kuuluu esimerkiksi maahanmuuttajasanakirjojen laatiminen. Myös kolmannen sektorin toimintaan liittyy kielipoliittinen ulottuvuus (esim. yhdistystoiminta, perinne- ja kielikerhot).

sv hemspråk

määritelmä

perhe- tai muussa lähipiirissä käytettävä kieli

lisätieto

Käsite hahmotetaan tässä sanastossa yksilön näkökulmasta. Kotikieli määrittyy yleensä helposti, jos henkilön lähipiiri on yksikielinen. Lähipiiri voi olla myös kaksi- tai monikielinen, ja kotikieliä voi olla useita.

Kotikieli voi tarkoittaa samaa kuin ensimmäinen kieli, oma kieli tai äidinkieli. Nimitystä kotikieli käytettiin aiemmin opetussuunnitelman perusteissa samassa merkityksessä kuin nykyisin omaa äidinkieltä.

Katso myös

ensimmäinen kieli
oma kieli
oma äidinkieli
äidinkieli

sv inhemskt språk

määritelmä

kansalliskieli koulu- ja opetuskontekstissa

lisätieto

Käsite kotimainen kieli on käytössä eritoten opetus- ja koulukontekstissa. Oppiaine toinen kotimainen kieli tarkoittaa joko suomea tai ruotsia.

Yleisessä tarkastelussa on jossain määrin epäselvää, mihin kotimainen viittaa nimityksessä kotimainen kieli. Käsitteen alaan sisällytetään joskus useita kotoperäisiä kieliä. Kotimainen kieli esiintyy laissa (laki Kotimaisten kielten keskuksesta) ja viraston nimessä (Kotimaisten kielten keskus).

Katso myös

kotoperäinen kieli

sv autoktont språk

määritelmä

suomi, ruotsi, pohjoissaame, inarinsaame, koltansaame, karjala, romanikieli, jiddiš, tataari, suomalainen viittomakieli, suomenruotsalainen viittomakieli

lisätieto

Käytämme tässä joukkomääritelmää eli nimeämme tarkoitteet. Kotoperäisen kielen käsite on Suomen kontekstissa sumearajainen, ja sen sisältö vaihtelee sen mukaan, mitä piirteitä painotetaan.

Tarkasteltavia piirteitä ovat muun muassa kielen ikä valtion alueella, kieliyhteisön maantieteellinen sijainti ja koko sekä kielen asema. Väestöhistoriallisena piirteenä on tarkasteltu kielenkäyttäjäryhmän kuulumista maamme vanhoihin vähemmistöihin. Yhdistävänä tekijänä voi mainita sen, että kotoperäisiä kieliä on käytetty Suomen alueella ennen nykyisten valtiollisten rajojen muodostumista.

sv handläggningsspråk

määritelmä

viranomaisissa hallintoasian käsittelyssä käytettävä kieli

lisätieto

Hallintoasia on viranomaisen hallintojärjestyksen mukaan käsittelemä asia, josta tehdään kirjallinen päätös (esim. Kelan asumistuen hakeminen, henkilöverotus). Viranomaisessa tapahtuvaa hallintoasian käsittelyä kutsutaan hallintomenettelyksi (hallintolaki 434/2003).

Yksikielinen viranomainen käyttää hallintoasioissa käsittelykielenä hallintokieltään. Kaksikielisessä viranomaisessa käsittelykielenä on asianosaisen kieli. Jos asianosaisia on useita ja he käyttävät keskenään eri kieltä, viranomainen päättää käsittelykielestä asianosaisten oikeutta ja etua silmällä pitäen.

Katso myös

asiointikieli
hallintokieli
palvelukieli
työkieli

sv lingua franca

määritelmä

erikielisten keskenään käyttämä, heille yhteinen kieli

lisätieto

Englannin kieli on tätä nykyä yleinen lingua franca, mutta on varottava rajoittamasta käsitteen käyttöä pelkästään englantiin. Suomessa lingua franca voi olla esimerkiksi myös suomi tai ruotsi.

Nimitystä yleiskieli on havaittu käytettävän lingua francan merkityksessä. Yleiskieli on suomen kielessä kuitenkin vakiintunut kielimuodon nimitys (‘erikoiskielten sanastoa sisältämätön suositusten mukainen kirjoitettu ja puhuttu kieli’). Sitä ei tule käyttää merkityksessä ’lingua franca’.

sv invandrarspråk

määritelmä

kieli, jonka käyttäjäyhteisö on Suomessa suhteellisen nuori

lisätieto

Nimitys maahanmuuttajakieli liittyy maahanmuuton kasvuun. Sitä on alettu käyttää Suomessa yleisemmin 1990-luvulta lähtien.

Maahanmuuttajakielen määrittelyyn liittyviä kriteereitä ovat muun muassa yhteisön ikä ja kielenkäyttäjien määrän kasvuvauhti. Käyttäjäyhteisö Suomessa on syntynyt tyypillisesti 1990-luvun alun jälkeen ja kasvanut suhteellisen voimakkaasti. Maahanmuuttajakielinä ei tavallisesti pidetä käyttäjämäärältään suuria (eurooppalaisia) kieliä, joita on perinteisesti opetettu koulun vieraana kielenä (esim. englanti, saksa, ranska, espanja, venäjä), vaikka kielen käyttäjämäärä olisikin kasvanut Suomessa viime vuosikymmeninä.

sv eget språk

määritelmä

kieli, joka on yksilön identiteetin kannalta merkittävä ja jonka käyttäjäyhteisöön hän samastuu

lisätieto

Oma kieli esiintyy lainsäädännössä ja siihen perustuvissa teksteissä. Käsitteen määritelmä kytkeytyy voimassa olevaan oikeudelliseen sääntelyyn. Nimitystä oma kieli käytetään nykyisessä perustuslaissa kielellisten oikeuksien käsittelyn yhteydessä (2. luku: Perusoikeudet). Luvun 17. pykälä on otsikoitu Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin, mutta lakitekstissä ei ole oman kielen määritelmää. Koska omasta kielestä puhutaan nimenomaan perusoikeutena, korostuu se, että yksilö voi identifioitua kieleen kenenkään estämättä.

Nimityksiä oma kieli ja äidinkieli on käytetty lainsäädännössä samatarkoitteisesti. Suomen hallitusmuodosta säädettiin vuonna 1919. Hallitusmuodon 2. luvun 14. pykälässä säädetään tasavallan kansalliskielistä. Pykälän toinen momentti kuuluu seuraavasti (lihavointi lisätty):

”Suomen kansalaisen oikeus käyttää oikeudessa ja hallintoviranomaisen luona omassa asiassaan äidinkieltään, suomea tai ruotsia, sekä tällä kielellä saada toimituskirjansa on turvattava lailla, varteenottamalla, että maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön oikeus järjestetään samanlaisten perusteiden mukaan.”

Samoihin aikoihin säädettiin yksityiskohtaisemmin kielten käytöstä viranomaisissa. Vuonna 1922 säädetyn kielilain 2. luvun 3. pykälän ensimmäinen momentti alkaa seuraavasti (lihavointi lisätty):

”Suomen kansalaisella on oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa omaa kieltänsä, suomea tai ruotsia, omassa asiassaan tai asiassa, jossa häntä kuullaan.”

Ajatukseen omasta kielestä perustuu myös käytäntö, jonka mukaan yksilö voi merkitä väestötietojärjestelmään sen kielen, johon identifioituu. Väestötietojärjestelmän äidinkieli tarkoittaa tässä kuvailtua omaa kieltä.

Katso myös

perintökieli
äidinkieli

sv eget modersmål

määritelmä

oppilaan äidinkieli, jos se on muu kuin koulun opetuskieli

lisätieto

Käsite oma äidinkieli on syntynyt kouluopetuksen tarpeisiin. Sitä on käytetty opetussuunnitelman perusteissa viittaamassa eritoten maahanmuuttajataustaisten oppilaiden omaan kieleen 1980-luvun puolivälin tienoilta. Opetuksessa käytettiin varhemmin samasta asiasta nimitystä kotikieli. Nimitys äidinkieli esiintyy oppiaineen nimessä.

Katso myös

kotikieli
oma kieli
äidinkieli

sv servicespråk

määritelmä

kieli, jota organisaatio tai yhteisö käyttää palvelun tarjoamiseksi yleisölle tai asiakkaalle

lisätieto

Viranomaistoiminnassa käsitteitä palvelukieli ja asiointikieli on peilattava yksilön kielellisiin oikeuksiin. Palvelukieli ja asiointikieli erottuvat toisistaan siinä, velvoittaako sääntely viranomaista käyttämään kieltä vai ei. Viranomaisen on tarjottava asiointikielillä (suomi, ruotsi) yhtäläiset palvelut, kun taas palvelukieltä voidaan käyttää kommunikaatiossa, vaikkei sen käyttöön ole velvollisuutta.

Katso myös

asiointikieli
hallintokieli
käsittelykieli
työkieli

sv arvspråk, kulturarvsspråk

määritelmä

suvun historian kautta yksilölle merkittävä kieli, joka vaikuttaa kielelliseen identiteettiin

lisätieto

Nimitystä perintökieli käytetään yleensä yksilön identiteetin ja kielellisen taustan kannalta merkittävästä kielestä, joka on muu kuin hänen arjessa käyttämänsä kieli tai kielet. Kyseessä voi olla esimerkiksi isovanhempien kieli, jonka polveutuminen on katkennut. Perintökielen voi tuntea omakseen kielitaidosta riippumatta. Käytössä on myös muoto kulttuuriperintökieli, jossa korostuu kielen ja kulttuurin sidos sekä kielen kulttuuria kantava vaikutus.

sv huvudspråk

määritelmä

yleisimmin käytetty alueen, yhteisön tai maan kieli

lisätieto

Nimityksellä pääkieli ei ole hallinnossamme oikeudellista statusta. Kaksikielisistä kunnista puhuttaessa pääkieli viittaa kunnassa käytetympään kieleen.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ruotsin kielilaissa ruotsin kieli määritellään maan pääkieleksi. Tämän lisäksi Ruotsin kielilainsäädännössä on nimitys kansallinen vähemmistökieli. Kansalliset vähemmistökielet ovat suomi, jiddiš, meänkieli, romani chib ja saame.

sv arbetsspråk

määritelmä

organisaation sisäisessä työskentelyssään käyttämä kieli

lisätieto

Määritelmä on muotoiltu väljästi (esim. EU:n työkieli). Työkieli voi määräytyä viranomaistoiminnassa kirjoittamattomien sääntöjen perusteella toisin kuin hallintokieli ja käsittelykieli, joista on sääntelyä.

Katso myös

hallintokieli
käsittelykieli

sv främmande språk

määritelmä

instituutioiden tekemissä luokituksissa tyypillisesti muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame

lisätieto

Nimitys vieras kieli on käytössä koulutuksen kielessä (esim. yleisin ensimmäinen vieras kieli eli A1-kieli on englanti). Tilastokeskuksen luokituksessa vieras kieli tarkoittaa muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Subjektiivinen näkökulma poikkeaa näistä, sillä sen mukaan vieras kieli määrittyy suhteessa kielenkäyttäjän taustaan.

Käsitteelle vieras kieli on vaikea antaa yksikäsitteistä sisältöä. Tässä sanastossase kontrastoituu kansalliskieleen, kotimaiseen kieleen ja osittain kotoperäiseen kieleen. Tämä ei välttämättä vastaa tarkoitustaan. Nimitystä vieras kieli on käytettävä teksteissä harkiten. Tarpeen mukaan on syytä selventää sen merkitystä.

Katso myös

kansalliskieli
kotimainen kieli
kotoperäinen kieli

sv främmandespråkig

määritelmä

instituutioiden tekemissä luokituksissa tyypillisesti henkilö, jonka kieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame

lisätieto

Vieraskielistä käytetään sekä substantiivin määritteenä (esim. vieraskielinen opetus) että substantiivina viittaamassa yksilöön tai väestönosaan (vieraskieliset). Tässä sillä viitataan ihmiseen.

Kieleen liittyvissä luokituksissa – esimerkiksi tilastoinneissa ja väestötieteellisissä kuvauksissa – nimitys vieraskielinen on vakiintunut. Sitä käytetään vertailevassa tarkoituksessa. Esimerkiksi tilastoissa voi syntyä tarve tehdä ero äidinkieleltään suomen- ja ruotsinkielisten ja muiden kielten käyttäjien välille. Tämä perustuu muun muassa siihen, että kansalliskielet ovat oikeudellisessa sääntelyssä eri asemassa kuin muut. Tilastokeskuksen luokituksessa vieraskielinen tarkoittaa henkilöä, jonka kieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame.

Käsitettä vieraskielinen on vaikea määritellä yleispätevästi. Sen käyttö ei välttämättä vastaa tarkoitustaan eikä anna oikeaa kuvaa kielten välisistä suhteista. Tarpeen mukaan on syytä selventää sen merkitystä. Nimitystä vieraskielinen onkin syytä käyttää teksteissä harkiten. On mahdollista, että se tulkitaan sävyltään erottelevaksi tai leimaavaksi. Nimitystä muunkielinen käytetään samassa tarkoituksessa kuin vieraskielistä.

Katso myös

vieras kieli

sv officiellt språk

Katso

kansalliskieli

sv minoritetsspråk

määritelmä

kieli, jonka käyttäjiä on tietyllä alueella selvästi vähemmän kuin käyttäjämäärältään suurimmalla kielellä

lisätieto

Vähemmistökieli on määritelty tässä sanastossa väljäksi yleiskäsitteeksi. Suomen lainsäädäntö määrittelee kansalliskielet, mutta niiden ulkopuolelle jäävistä kielistä on vain vähän sääntelyä. Erilliset kielilait on säädetty saamen kielistä ja viittomakielistä. Lainsäädäntömme ei tunne vähemmistökielen käsitettä.

Ruotsin kielilainsäädännössä esiintyy nimitys kansallinen vähemmistökieli. Maan kansalliset vähemmistökielet ovat suomi, jiddiš, meänkieli, romani chib ja saame.

Katso myös

äidinkieli

sv modersmål

määritelmä

väestötietojärjestelmään merkitty henkilön oma kieli

lisätieto

Käsitteelle äidinkieli esitetään eri aloilla toisistaan poikkeavia sisältöjä, joihin ei ole mahdollisuutta syventyä tässä lähemmin. Käsitteen käyttöä hallinnossa on tarkasteltava väestötilastoinnin historian valossa.

Suomen väestötilastoinnissa on ollut alusta alkaen (vuodesta 1865) tilastoinnin kohteena yksilön kieli, joka rekisteröidään valtakunnallisen väestönlaskennan perusteella. Väestönlaskenta suoritetaan nykyään sähköisesti väestötietojärjestelmään ilmoitettujen tietojen perusteella. Kieltä kuvaavan muuttujan nimitys on nykyisessä väestötietojärjestelmässä äidinkieli, mutta ajan saatossa on käytetty muitakin nimityksiä: kieli, puhekieli, pääkieli.

Nimityksestä äidinkieli luovuttiin väestönlaskennassa vuonna 1900, mutta se otettiin uudelleen käyttöön vuonna 1980. Sanaa on käytetty hallinnossa 1980-luvulta lähtien etupäässä niin, että sen tulkinta syntyy viittauksesta toiseen tekstiin. Äidinkielen määritelmä Suomen virallisen tilaston (SVT) väestölaskennan sanastossa vuodelta 1980 kuuluu näin (nykyisen väestötietojärjestelmän äidinkieli on samaa perua):

”Äidinkielellä tarkoitetaan samaa kuin kielilain (1.6.1922/148) käyttämällä sanonnalla ”oma kieli”. Tieto saadaan väestön keskusrekisteristä 1.1.1981 toimitetun henkikirjoituksen mukaisena.”

Katso myös

ensimmäinen kieli
kotikieli
oma kieli
oma äidinkieli