Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on asettanut ihmisoikeusvaltuuskunnan toimikaudeksi 1.4.2024–31.3.2028. Yksi valtuuskunnan jäsenistä on Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) johtaja Leena Nissilä.
Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta koostuu asettamispäätöksen mukaan kansalaisyhteiskunnan, perus- ja ihmisoikeustutkimuksen sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja turvaamiseen osallistuvien toimijoiden edustajista. Valtuuskunnan tehtävinä on muun muassa käsitellä periaatteellisesti tärkeitä perus- ja ihmisoikeusasioita sekä toimia alan kansallisena yhteistyöelimenä.
Leena Nissilä arvioi nimittämisensä olevan ennen kaikkea tunnustus Kotuksessa tehtävälle työlle: ”On tärkeää nähdä kielelliset oikeudet osana muita ihmisoikeuksia.”
Nissilä kokee tehtäväkseen pitää valtuuskunnassa esillä etenkin kielellisiä oikeuksia yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta. ”Samalla haluan kiinnittää huomiota kielen merkitykseen yhteiskunnassa laajemminkin.”