Kun eri sukupolvet keskustelevat ystäväkirjasta, he eivät välttämättä puhu samasta asiasta. Lapsuutensa 60-luvulla eläneille tytöille ystäväkirja oli uutuus, joka vähitellen tuli muistokirjan rinnalle. Kun ystävien muistokirjaan kirjoitettiin värssyjä ja liimattiin kiiltokuvia, olikin uudessa ystäväkirjassa valmis tekstipohja, johon täytettiin omia henkilötietoja ja tietoja harrastuksista sekä mieltymyksistä tyyliin ”mikä on lempielokuvani”, ”miksi aion tulla isona” ja ”mitä maailmassa eniten inhoan”. Kiiltokuvan sijasta kirjaan liimattiin tai piirrettiin omakuva.
Nykyisin kaikki on verkossa, ystäväkirjakin; se on nimittäin yksi Facebookin nimityksistä. Facebook on Internetin palvelu, jonka kautta voi olla yhteydessä siihen rekisteröityneisiin ystäviinsä ja tuttuihinsa, kuulla heidän kuulumisensa ja kertoa omansa ja näin olla ajan tasalla heidän elämässään, ainakin virtuaalisesti.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Positiivisen ystäväkirjan lisäksi Facebook tunnetaan arkisella käännösnimellä naamakirja ja vieläkin arkisemmin lärvikirjana. Nimet ovat lempinimiä. Oikeastaan nimeä ei pitäisi kääntää, koska kyseessä on rekisteröity yritys: kalifornialaisella Facebook-firmalla on yli 350 työntekijää; kyseisen palvelusivuston käyttäjiä on maailmassa yli 70 miljoonaa (Wikipedian tieto heinäkuussa 2008).
Edelleenkin on saatavilla myös noita vanhanajan ystäväkirjoja, jotka on tarkoitettu lähinnä kouluikäisille tytöille. Vitsin vuoksi niitä täyttävät joskus vanhemmatkin. Ainakin ennen saattoi hauskuuden ja ajankulun lisäksi olla yhtenä tavoitteena se, että kirja täyttyisi, jossain vaiheessa kun oli hienoa näyttää, että oli mahdollisimman monta ystävää. – Tämä taitaakin olla piirre, joka yhdistää uutta ja vanhaa ystäväkirjaa. Myös Facebookissa on tärkeää, että omassa piirissä, omassa verkostossa, on mahdollisimman monta ihmistä.
Kirjoitus on julkaistu julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 4/2008.