Suomen kansalliskukka on kielo. Tämä alkukesän kukkija tunnettiin aikoinaan arkisemmilla nimillä: sitä kutsuttiin lehtiensä takia niin lehmän-, härän- kuin koirankieleksikin. Näistä kasvinnimien parissa ahkeroinut Elias Lönnrot johti kieleen nopeasti juurtuneen ytimekkään kielon.
Vaikka lehmä menetti nimikkokasvinsa, monella muulla kotieläimellä on edelleen omansa tai useampikin. Sikaan on yhdistetty tutut siankärsämö ja sianpuolukka. Liekö siankärsämön kukinto tuonut mieleen sian kärsän? Sianpuolukka taas viittaa siihen, että kasvin jauhoisia ja mauttomia marjoja ei kelpuutettu ihmisravinnoksi. Muuten varvusta toki oli hyötyä sekä rohtona että värikasvina.
Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa kasvava sikoangervo on hyvin vanha ravintokasvi, jonka tärkkelyspitoisia juurimukuloita on käytetty ravinnoksi. Sikoangervo on arkeofyytti eli muinaistulokas, joka on kulkeutunut Suomeen ihmisen mukana jo varhain, ja sen voi löytää juuri rautakautisilta asuinpaikoilta. Nimi kertoo, että myös siat kaivelevat kasvin mukuloita mielihyvin ruoakseen.
Nimiä annettaessa on mallia voitu ottaa myös naapureilta. Asterikasveihin kuuluvan soman kissankäpälän yhdennäköisyys kissan käpälään on tosin niin ilmeinen, että suomenkielinen nimitys on voinut syntyä itsenäisestikin. Ruotsissa nimenä on kattfot.
Kaikkia kieliä ei sentään kirjakielisistäkään kasvinnimistä siivottu pois: vanha rohtokasvi koirankieli sai pitää nimensä. A. J. Melan ehdotuksesta se vain tarkennettiin rohtokoirankieleksi. Jo kasvin tieteellinen nimi viittaa tuttuun eläimeen: sukunimi Cynoglossum muodostuu kreikan sanoista kyon ’koira’ ja glossa ’kieli’. Kasvin lehden sanotaan olevan karhea kuin koiran kieli. Tuoksullakin voisi tosin olla osuutta nimeen: Suuren Pohjolan kasvion mukaan kasvi on hiirenhajuinen.
Eteläsuomalaisten kotipuutarhojen riesaksi äitynyt vuohenputki on hyötykasvi sekin. Sen nuoria keväisiä lehtiä voi käyttää salaattina, ja Toivo Rautavaara suosittelikin syömään maanvaivan pois. Kasvin tieteellinen nimi on Aegopodium podagraria. Sukunimi tulee kreikan sanoista aix ’vuohi’ ja podion ’pieni jalka’, ja tämä lienee ollut Lönnrotilla mielessä hänen antaessaan kasville sen suomenkielisen nykynimen. Hyötykäyttöön viittaa lajinimi, jonka pohjana on kihtiä tai kihdistä johtuvaa jalkakipua tarkoittava latinan podagra: tuoreilla lehdillä on haudottu särkeviä jäseniä.
Monet kotieläinten mukaan nimetyistä kasveista ovat ollet hyödyksi myös ihmiselle: niitä on käytetty rohtoina, ravintona tai värjäykseen. Myrkyllisiä on vain muutama. Näitä on kuusamakasveihin kuuluva koiranheisi, jonka myrkyllinen kuori voi ärsyttää ihoa. Siitä huolimatta kuoresta on ennen tehty särkylääkettä.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.5.2005.