Viimo on suomalainen etunimi. En tosin tunne ketään tämännimistä. Se ei olekaan kummallista, sillä Viimo-nimisiä poikia ja miehiä on maassamme vain kuusi. Tai pitäisi sanoa enintään kuusi, sillä vanhimmat 1900-luvun alussa syntyneet Viimot ovat jo ehkä kuolleet. Harvinaisia etunimiä ovat myös Harkko, Heinä, Hippo, Liekki, Sahrami Vartti ja monet muutkin, joiden kantajia on vain muutama.
Tyystin vailla kaimaa ovat puolestaan ne 1960-luvulla ja sen jälkeen syntyneet suomalaiset, joiden nimenä on Jaisa, Jesmi, Neko, Nokko, Pupu, Pörrö, Suvanto ja Tyrsky. Uniikkeja etunimiä on näiden lisäksi tuhansia muitakin. Noin puolet tällaisista vain kerran annetuista etunimistä on yhdysnimiä, esimerkiksi Essi-Kaisa ja Rami-Ville. Tämä onkin luonnollista, sillä erilaisia etunimiä yhdistelemällä ainutlaatuisia nimiä voi muodostaa liki mielin määrin.
Harvinaisten etunimien määrä on hämmästyttävän suuri. Esimerkiksi 1880-luvulla ensimmäiseksi etunimeksi on annettu noin 14 300 eri etunimeä, joista peräti noin 12 500 on annettu alle kymmenen kertaa.
Suurimmalle osalle ikäluokasta on riittänyt melko pieni nimivalikoima. Itse asiassa noin seitsemän lasta kymmenestä on 1980-luvulla saanut nimen, joka on annettu vähintään 1 000 muullekin. Suomalaisten etunimistöä on laajimmin tutkinut Eero Kiviniemi, jolta ovat peräisin myös monet esittämäni yleisyystiedot.
Tavallisten ja harvojen nimien riittävyys liki jokaiselle paljastuu myös tarkastelemalla muitakin lukumääriä. Eri etunimiä suomenkielisellä väestöllä on kaikkiaan noin 35 000, joista naisten nimiä on noin 21 000 ja miesten nimiä noin 14 000. Suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa etunimiä on puolestaan ”vain” 795, ja yli 90 prosenttia suomenkielisistä löytää nimensä almanakasta. Valtava harvinaisten nimien joukko jää siis hyvin pienen väen käyttöön.
Iän voi päätellä nimestä
Eri aikoina suosiossa ovat eri nimet. 1950-luvulla yleisimpiä nimiä olivat Pirjo ja Kari, 1970-luvulla Sari ja Jari ja 1980-luvulla Laura ja Ville. Viime vuoden suosituimmat nimet olivat Emma ja Veeti. Nimien suosionvaihtelua selittää paljolti se, että vanhemmat eivät yleensä halua antaa lapsilleen niitä nimiä, jotka heidän omalla ikäpolvellaan ovat yleisiä. Kun uusi nimenantajasukupolvi sitten etsii tuoreita vaihtoehtoja, päätyy se usein tiedostamattaankin samoihin valintoihin. Kukin ikäluokka saa näin omat suosikkinimensä.
Kaikki eivät kuitenkaan kanna aikansa suosikkinimeä tai edes entuudestaan tuttua nimeä. Kekseliäät vanhemmat voivat löytää aivan uusiakin vaihtoehtoja. Mikä tahansa ilmaus ei sentään kelpaa nimeksi. Nimi ei saisi olla sopimaton, epäsiveellinen tai uskonnollisia tunteita loukkaava. Pojalle ei saa antaa tytönnimeä eikä tytölle pojannimeä. Myös sukunimen antaminen on kielletty. Yleisesti etunimen tulee olla suomalaisen nimikäytännön mukainen. Mitään kelvollisten nimien listaa ei toki ole olemassa, vaan päättäjien on ratkaistava kantansa tapauskohtaisesti.
Jos viranomainen ei kelpuuta nimeä väestörekisteriin kirjattavaksi, voivat ratkaisuun tyytymättömät vanhemmat viedä asian oikeusministeriön nimilautakuntaan. Lautakunta tekee sitten päätöksen ja joko puoltaa nimiehdotusta tai ei. Hyväksytyiksi ovat näin tulleet muun muassa nimet Fenix, Laguna, Okta, Nemia ja Metsämieli.
Outo nimi ei kuulosta oikealta
Miksi niin harva nimenantaja päätyy kuitenkin epätavalliseen etunimeen? Vaihtoehtoja olisi yllin kyllin, mutta siitä huolimatta enemmistö löytää sopivan nimen jo nimipäiväkalenterista. Vaikka moni halunnee karttaa aikansa suosituimpia muotinimiä ja toivoo nimen olevan sopivan harvinainen, antanee vajaan 800 nimen kalenterivalikoimakin riittävästi mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin ja etunimiyhdistelmiin. Liian poikkeuksellista nimeä ei juuri etsitä.
Oudosta nimestä voisi koitua haittaakin. Nimi ehkä helposti kuultaisiin ja ymmärrettäisiin väärin. Lisäksi tällainen nimi ei välttämättä tuntuisi riittävästi ”nimeltä”, kun se olisi useimmille vieras. Se ei näin kantaisi mukanaan monen ehkä kaipaamia nimen tunnusmerkkejä. Virallista nimipäivää ei voisi juhlia eikä sukulaiskaimoja tai kuuluisia esikuvia olisi. Kenties siksi moni päätyy Viimon sijasta Villeen. Villellä on noin 30 000 kaimaakin.
Kolumni on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 3/2006.