Koulupäivän viihtyvyyttä halutaan parantaa, otsikoi muuan sanomalehti hiljattain. Onkohan tarkoitus todella ollut sanoa, että koulupäivän pitäisi viihtyä paremmin?
Tuskin. Sen sijaan jutun kirjoittaja on ilmeisesti sekoittanut sanat viihtyvyys ja viihtyisyys. Molemmat ovat ominaisuudennimijohdoksia. Viihtyvyys on johdettu viihtyä-verbin partisiipista viihtyvä. Viihtyvyys merkitsee sitä, että joku viihtyy – vaikkapa oppilaiden viihtyvyyttä voitaisiin parantaa.
Viihtyisyyden kantasana taas on adjektiivi viihtyisä. Tila (esimerkiksi koulu tai koti) voi olla viihtyisä mutta ei ”viihtyvä”. Siispä voidaan puhua koulun viihtyisyydestä. Koska sana koulupäivä ei kuitenkaan viittaa tilaan vaan ajankohtaan, se ei voi olla ”viihtyisä” sen paremmin kuin ”viihtyväkään”. Koulupäivän yhteyteen olisi valittava tyystin muu sana – voitaisiin puhua esimerkiksi sen miellyttävyydestä tai rattoisuudesta.
Verkkojulkaisuissakin viihtyvyys ja viihtyisyys esiintyvät suloisessa sekasotkussa. Puhutaan niin retkeily-, toiminta- kuin elinympäristönkin ”viihtyvyydestä”, kun tarkoitetaan niiden viihtyisyyttä. Useat yhteisöt painottavat ”koulun viihtyvyyttä” tai ”työpaikan viihtyvyyttä”. Ei kai ole tarkoitus, että ihminen poistetaan erilaisista tiloista, jotta ne voisivat itsekseen ”viihtyä”?
Sekaannuksia ei kuitenkaan juuri satu toiseen suuntaan: ihmistä väitetään harvoin ”viihtyisäksi”. Kuten kaikessa julkisessa kielenkäytössä myös oikean johdoksen valinnassa tarvitaan tarkkuutta, koska äänteellisesti samantapaisilla sanoilla saattaa olla kokonaan eri merkitys.
Kirjoitus on julkaistu Kuukauden kielijuttu -palstalla marraskuussa 2006.