”Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari”, muistutti tuttu mainosriimi vuosikymmeniä sitten. Jaguar on suomalainen polkupyörämerkki. Näitä vaarien ja muidenkin suosimia pyöriä valmistettiin vuosina 1934–1962 Tampereella, Kone ja Terä Oy:n pajalla.
Suomalaiset ovat istuneet 1970-lukuun mennessä paitsi Jaguarin myös monen muun kotimaisen pyörän satulassa. Eri pyörämerkkejä on ollut jopa noin tuhat. Aikamoinen määrä! Kotimaisen pyörän taival kun ei ole pitkän pitkä. Itsenäisyytemme alkuvuosina pyörästä tuli useimmille tarjolla oleva kulkupeli, ja pieniä pyöränvalmistajia olikin 1920-luvulta 1960-luvulle liki joka pitäjässä. 1970-luvulla paikallinen pyöränvalmistus lähes loppui, kun vain suuret polkupyörätehtaat jäivät jäljelle.
Millainen menopeli suomalainen pyörä sitten oli? Nimistön perusteella ainakin nopea, vankka ja luotettava. On Keveä, Kestävä, Vakava, Lennokki, Lento, Luja, Meno ja Ratsu. Kaksipyöräinen saattoi olla myös kuin kiitävä ja vahva eläin: Haukka, Hirvi, Ilves, Karhu, Kotka. Ja toki kelpo kumppani: Kaveri, Toveri ja Oma. Pyörä voi olla myös Ihanne, Kiva, Mainio, Sievä ja peräti Yliveto tai Paras. Pyörästä on moneksi. Nimi kuvasi pyörän laatua, erinomaisuutta ja erotti muista. Nimellä luotiin myös mielikuvia.
Ensimmäisten pyörämerkkien joukossa on kansallisromanttisia ja Kalevalasta ammentavia nimiä, kuten Aino, Väinö, Kaleva, Sampo ja Ilmarinen. Samankaltaisia nimiä annettiin kansallisen heräämisen aikana 1800-luvun lopulla myös muun muassa vakuutusyhtiöille. 1900-luvulla kotiseutukin saattoi näkyä pyörän nimessä: Aulanko, Häme, Imatra, Karjala, Oulu ja Vuoksi.
Isänmaallisuutta korostivat Maamme, Suomi ja Finlandia. Kansainvälistäkin ainesta nimistössä oli, kun antiikin sankarit Achilles, Apollo, Atlas, Jupiter, Juno ja Venus pääsivät nimiksi. Toisinaan pyörän kelpo ominaisuuksia mainosti universaali mainesana; Express, Ideal ja jopa Special Extra Prima kulkivat ketterästi kyliemme sorateillä. Englanninkieliset nimet, kuten Eagle, King, Winner ja Racer, yleistyivät 1950-luvulla.
Kantaakin nimessä voitiin ottaa, tosin maltillisesti ja yllättävän harvoin. Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy myi Sopu-pyörää. Luja Ote -nimisen pyörän merkissä on työväenliikkeen taisteleva nyrkki. Maaseudun ystävä saattoi ajella Viljelyksellä tai Maaseudulla.
Pyörämerkkien moninaiseen maailmaan johdattaa tuore kirja, Suomalaisia polkupyörämerkkejä (Vanhat velot ry., 2010), jonka on toimittanut Kalevi Lepo. Tässä mainiossa julkaisussa on lueteltu lähes 800 pyörännimeä valmistustiedoin. Useat merkit ovat päässeet myös kuvatuiksi. Eikä tässä varmasti ole kaikki: nimiä ja merkkejä on enemmänkin kuin kirjaan on mukaan löytynyt.
Pyörämerkit ovat ikkuna jo kadonneeseen Suomeen. Ne vievät aikaan, jolloin pyörä oli jokamiehen ja -naisen tasavertainen kulkupeli ja maailman laventaja. Vaarin Jaguaari ja mummon Oma kuljettivat varmasti ja vikkelästi.
Kolumni on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 6/2010.