Sana tulema pulpahtaa esiin tavan takaa milloin mistäkin lehtijutusta tai haastattelusta. Muuttuisiko sisältö, jos tuleman paikalla tekstissä olisi tulos esimerkiksi seuraavanlaisissa yhteyksissä:
- Oikeastaan tulema on, että komissiota voisi pienentää sitten kun unionilla on perustuslaki – –. (Aamulehti 11.11.2000)
- Tahtoa on, mutta kyky on monella luultua heikompi. Tällainen tulema saatiin Teollisuuden ja Työnantajain (TT) pkt-kasvuprojektin välitilinpäätöksessä. (Kauppalehti 13.9.1999)
- Ihmiset tarvitsivat kuumassa hallissa puhdasta pullotettua vettä. Tarve vedelle oli kollektiivinen ja henkilökohtainen. Puhdas vesi oli siis henkilökohtaisen ympäristövastuun tulema. (Kauppalehti Presso 21.7.2007)
Tuleman lisäksi moni suosii tekstissään lopputulemaa:
- Suomi on yksi EU:n rakennetuen voittajista, mutta kuuluu maatalousuudistuksen häviäjien joukkoon. Tähän lopputulemaan tulivat useat suomalaiset tarkkailijat tänään Brysselissä, kun EU:n komissio julkaisi muutosesityksensä Agenda 2000 -pakettiin. (www.mtv3.fi/uutiset, 19.3.1998)
- Näin alan lähestyä lopputulemaa, joka tietenkin on spekulatiivinen, ei empiirinen. Liikenneraittiuskampanja on saattanut saada suuren huomioarvon, ja suhtautuminen siihen on todennäköisesti ollut varsin myönteinen. (Alkoholipolitiikka 5/1992)
- Ihmisten – ja urheilevien kansojen – keskinäiset erot ovat Kyrön tutkivan romaanin vakuuttava lopputulema. (Helsingin Sanomat 2.10.2009)
Mikä saa kirjoittajan valitsemaan tuleman tai lopputuleman? Tekevätkö ne tekstistä asiantuntevamman ja täsmällisemmän? Luovatko ne vaikutelman juridisesta luotettavuudesta vai virastokankeudesta? Tulosta, lopputulosta tai päätelmäähän näissä esimerkeissä kuitenkin tarkoitetaan.
Suomen ma-, mä-aines tuottaa uutta: sen avulla muodostetaan eritoten teonsanoista substantiiveja, jotka ilmaisevat verbin kuvaamaa tekemistä tai sen tulosta. Tällaisia ovat esimerkiksi purema, ulkonema ja kuluma. Yhdyssanoissakin esiintyy sama aines (istumapaikka, hellelukema).
Tähän joukkoon kuuluu siis myös tulema. Nykysuomen sanakirja (1951–61) esittelee sanan seuraavanlaista, jo unohtunutta käyttöä: ”– – valmiina seisoo nyt harjallinen hääpöytä vieraitten tulemaksi” (Aleksis Kivi), ”Ja huone oli tyttöjen tulemaan koristettu kuin parhaaseen juhlaan ikään” (Minna Canth). Esimerkeissä tulema merkitsee tulemista, tuloa, saapumista. Sama merkitys on myös määrämuotoon kivettyneillä, harvoin kuultavilla ilmauksilla terve tulemasta(si), terve tulemaan ja terve tulemaksi. Paitsi tuloa ja tulemista tulema on merkinnyt myös sattumusta ja vahinkoa sekä matemaattista tulosta. Kun sanan merkitys on koettu hämäräksi, tuleman alkuun on lisätty selvennykseksi loppu-.
Kielitoimiston sanakirja (2008) tuntee tuleman ’tulos’-merkityksen, mutta määrittelee sanan tyylilajiltaan vanhentuneeksi. Joskus vanhentunut sana alkaa kuitenkin elää uutta elämää. Suosiosta päätellen näin on käynyt tulemallekin.
Julkaistu 10.12.2010 palstalla Sanasta sanasta – ajan sanojen taustaa (2005–2013).