Kun esi-isämme aikoinaan vaelsivat Suomeen, he savolaisen perimätiedon mukaan kohtasivat Jumalan pystyttämän kyltin, jossa luki ”Savvoon”. Lukutaitoiset tietenkin seurasivat vihjettä. Tarina ei valitettavasti kerro, milloin viitta pystytettiin. Eikä edes sitä, mikä on nimen sisältö.
Suomenlahden pohjoispuolella erottuivat jo viikinkiajalla (Varsinais-)Suomen, Hämeen ja Karjalan heimot. Hallinnollisesti Savon ja savolaisten synty kytkeytyy Ruotsin ja Novgorodin Venäjän valtapyrkimyksiin ja sitä kautta hämäläisten ja karjalaisten rajariitoihin.
Historian lehdille Savo kirjautuu ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhan rajakirjassa vuonna 1323. Sen eri versioissa on asut Sawolax, Sauolax ja Sevilakshu, jotka viittaavat Mikkelin tienoon vanhaan nimeen Savolahti tai Savilahti. Tässä rauhassa Novgorod luovutti Ruotsille ”kolme karjalaista pogostaa”, joista muut olivat Jääski ja Äyräpää. Karjala jaettiin näin virallisesti kahtia.
Lukutaitoiset tietenkin seurasivat vihjettä.
Keskiaikaisten alkuperäislähteiden nimiasut voidaan lukea useimmiten Savilaks, Saulaks tai Savlaks, muutaman kerran myös Savelaks. Hämeen ja Savon rajaa koskevassa jäljennösasiakirjassa vuonna 1452 näkyy myös o:llinen muoto Savolax. Sitä vahvistaa Janakkalasta vuoden 1435 merkintä Lorens Sawolaisenpoika, myöhemmin myös Savoilainen.
Nimi on alkuaan tarkoittanut Mikkelin seudulle ulottuvaa Saimaan lahden pohjukkaa, sitten Savilahden roomalaiskatolista kirkkopitäjää ja lyhentynyt muotoon Savo ensin voutikuntaa ja sitten koko maakuntaa tarkoittavaksi nimeksi. Kun koko maakunta oli saanut saman nimen kuin pitäjä, ruvettiin keskusseutua kutsumaan 1500-luvun alussa Suur-Savoksi ja pohjoisempaa uudisasutusaluetta Pien-Savoksi. Savossa varsin tavallinen sukunimi Savolainen onkin alkuaan asukkaannimitys, jolla on luonnehdittu Suur-Savon puolelta Pien-Savoon siirtynyttä uudisasukasta. Muualla Savolaiseksi on nimitetty Savosta tullutta.
Tutkijat ovat venyttäneet alkuperäisen nimen sisältöä moneen suuntaan. On arveltu, että siihen sisältyy ortodoksisen kirkon tuoma ristimänimi Savo(i), Saava tai sanat savi, savu ja saukko (genetiivi sauvon), ja lahdennimi on yhdistetty myös saamen kielen suvantoa merkitsevään sanaan. Täyttä varmuutta asiasta ei siis ole.
Lähtönimi on luonnollisesti ollut olemassa jo ennen rajamuutoksia, ja se on mainittua rajakirjaa vanhempi. Vaikka lyhyt muoto Savo(i) ei esiinnykään vielä keskiajan ruotsinkielisissä lähteissä, se on ilmeisesti ollut tunnettu viimeistään 1400-luvulla. Siitä kielivät maamme monet Savo-alkuiset paikannimet, joista valtaosaa on pidetty hämäläisten antamina.
Kun muinaiskarjalaan pohjautuvien savolaismurteiden katsotaan alkaneen eriytyä omaksi murteekseen noin tuhat vuotta sitten, voi ehkä uumoilla jo heimojenkin eroa. Tienviitta on jo aikaa kadonnut jäljettömiin, kenen jumala sen sitten lieneekin kirjoittanut...
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.5.1999.