Mitä tarkoittaa toiseus? Tämä kysymys pulpahtaa usein esiin uudissanoista puhuttaessa. Sanatyyppinähän se on aika yksinkertainen: toiseus on ominaisuudennimi, joka on johdettu sanasta toinen. Se tarkoittaa sananmukaisesti ’toisena olemista’. Silti ei ole ihme, että merkitys on monen mielestä epämääräinen: millä lailla toisena? Voidaanhan toinen-sanalla viitata moniin asioihin; esimerkiksi Nykysuomen sanakirja tarvitsee merkitysten kuvaamiseen kuusi sivua.
Käsite toiseus on syntynyt feminismin myötä. Sen mukaan nainen on ”toinen” suhteessa mieheen ja hänen olemisensa maailmassa on ”toiseutta”. Myös eri vähemmistöt tai vaikkapa jostakin syrjäytyneet saattavat tuntea toiseutta – ennen taidettiin sanoa sivullisuutta. Sanan toiseus syvällisiä merkityksiä ja ulottuvuuksia voisi pohtia laajasti, mutta tyydytään nyt tulkitsemaan sanaa yleiskielen kannalta. Suomen nykykieltä kuvaavassa CD-Perussanakirjassa sanaa selitetään seuraavan esimerkin avulla: ”Tuntea toiseutta = tuntea toisarvoisuutta, vähäosaisuutta, joukkoon kuulumattomuutta”.
Tällä hetkellä tämä sanatyyppi on sangen muodikas, ja sen tuottamat sanat (naiseus, tyttöys; presidenttiys) jokapäiväisiä. Joskus johdoksen muodostaminen tuottaa vaikeuksia: Kielitoimistosta on muun muassa kysytty, miten se saadaan sanasta kolmas. Suositus on kolmannuus. (Tätä käsitettä on joskus tarvittu semiotiikassa.)
Vaikka johdostyyppi on tavallinen ja kätevä, sen tiheä käyttö voi tehdä tekstistä käsitteellistä ja hankalasti avautuvaa; se maistuu usein teorialta: subjektius, tiettyys, toimijuus, puhuttuus, kirjoitettuus. Tämäntyyppisiä sanoja vilisee tällä hetkellä tieteellisessä tekstissä, mutta myös lehtikielessä harrastetaan ominaisuudennimiä, kirjoitetaanpa sitten pikkutyttöjen unelmissa elävästä prinsessuudesta tai aikuisten ”riittävän hyvästä vanhemmuudesta”.
Edellä mainitut sanat ovat kuitenkin ominaisuudennimien vähemmistöä, sillä niitä ei ole johdettu adjektiiveista, kuten tavallisimmin tehdään. Vaikka kielessä on juuri joukko muidenkin sanaluokkien sanoista johdettuja ominaisuudennimiä autuudesta ykseyteen, ne ovat kuitenkin selvästi adjektiivikantaisia harvinaisempia. Myös verbien partisiippimuodoista voidaan muodostaa ominaisuudennimiä. Sellainen on muun muassa tunnettuus, joka joidenkin mielestä kuulostaa väkisin tehdyltä. Se on kuitenkin oikein muodostettu ja käyttökelpoinen sana silloin, kun tarvitaan käsitettä sille, että jokin asia tai tuote on tunnettu.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 6/1999.