Kielitoimiston sanakirja (2008) määrittelee tiekartan ’tiestöä esittäväksi kartaksi’ ja mainitsee esimerkkinä Suomen tiekartan. Konkreettisen merkityksensä lisäksi tiekartalla tarkoitetaan nykyään laajemmin jonkinlaista pitkän aikavälin suurimittaista suunnitelmaa. Sellaisista tunnetuimpia lienee Lähi-idän tiekartta. Sillä tarkoitetaan vuonna 2003 tehtyä suunnitelmaa, jonka ns. kvartetti – YK, EU, Yhdysvallat ja Venäjä – laati tavoitteenaan Lähi-idän rauhanprosessi ja siihen kuuluva itsenäisen Palestiinan valtion perustaminen.
Tiekartta on käännöslaina (esim. englannin roadmap), jota 2000-luvulla on alettu käyttää useissa tulevaisuuden suunnitteluun liittyvissä yhteyksissä: on puhuttu Euroopan tulevaisuuden tiekartasta ja EU:n laajentumisprosessissa noudatettavasta tiekartasta. Sana esiintyy myös maailman ilmastosopimuksista käytävissä neuvotteluissa (Balin ilmastokokouksen tiekartta). Lisäksi uusilla tutkimustarpeilla ja jopa uuden seurakunnan muodostamisella voi olla tiekarttansa.
Tiekarttoihin on kohdistettu niin suuria odotuksia, että itse nimitys voi muissa kuin kansainvälisissä ja kansallisissa yhteyksissä käytettynä kuulostaa jo vähän tärkeilevältä. Mahtavatko seurakuntatason suunnittelijat hakea lisää arvovaltaa hankkeelleen puhumalla kansainvälisen mallin mukaan tiekartasta eikä suunnitelmasta? Yhteistä kaikille laajan merkityksen tiekartoille on kuitenkin muutos, kehittäminen ja uuden luominen.
Julkaistu 16.1.2009 palstalla Sanasta sanasta – ajan sanojen taustaa (2005–2013).