Tekstit viemässä vallan ihmisiltä?

Mikä kirja ja miksi?

Kädessäni on uusi kirja, uusi teksti. Kirjan nimi on Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Kirjan kannessa teksti-ihminen heiluttelee kutsuvasti kylttiä tai lappusta tai jotain muuta tekstiä, jossa lukee Pääsy Sisään Välittömästi. Mainosmaisesti ilmaisten: teksti-ihminen houkuttelee muita teksti-ihmisiä mukaansa elämysmatkoille merkitysten maailmaan.

Mikä kirja tämä oikein on? Miksi tällaisia tutkimusmatkoja juuri nyt?

Sivulla 29 lukee näin: ” – – vaikka kirja lisääkin tekstien määrää, kirjan voi ymmärtää kannanotoksi sen puolesta, että tekstejä voisi olla vähemmänkin ja että ne voisivat olla toisenlaisia. Arkea voisi ehkä rakentaa myös toisenlaisten tekstien varaan ja muutenkin kuin tekstien varaan. Teksteihin – sekä niiden tuottamiseen että kuluttamiseen – voisi joka päivä suhtautua entistä analyyttisemmin, erittelevämmin. Olisi paikallaan hetkittäin pysähtyä miettimään, millaisia merkityksiä milloinkin tekstuaalisilla ja muilla valinnoillani tuotan ja vahvistan, tulkitsen ja välitän.”

Näin kirjoitin kirjan johdantolukuun, jossa selvittelen arkitekstitutkimuksen lähtökohtia ja perustelen tällaisen monitieteisen tutkimuksen tärkeyttä. Väitän siis, että yhä useamman ihmisen elämä on tekstientäyteistä ja rakentuu tekstien lukemisen, käsittelemisen, tekemisen, ajattelemisen ynnä muun sellaisen varaan

teksteihin voisi suhtautua kriittisesti, voisi avata myös merkityksiä, jotka näyttävät itsestään selviltä

välitämme päivittäin huomaamattamme sellaisiakin merkityksiä, joita emme tarkoita välittää.

Jokainen tekstiyhteiskunnan kansalainen – teksti-ihminen – voi saada todisteita tällaisten tutkimusten tarpeesta päivittäin omassa elämässään. Katsokaa ympärillenne: mitä näette? Miettikää tätä kesäkuun ensimmäistä päiväänne tähän saakka: mistä tulitte, millaisten tekstien kanssa olette tänään olleet tekemisissä ja miten?

Mitä arki on?

Arki on nyt muotia. Sanaa arki näkee entistä useammin ja useammanlaisissa teksteissä:

mainoksissa: Väriä arkeen, Arjen pienet apulaiset, Tavoitteena parempi arki
uutisissa ja mielipidekirjoituksissa: Arjen turvaaja -palkinnot lasten auttajille, Olemmehan tarjoamassa apuamme arkeen

poliitikkojen teksteissä, esimerkiksi presidentin uudenvuodenpuheessa: Monen suomalaisen arki on edelleen vaikea.

Tällaisten tekstien perusteella arki on ankea paikka tai olotila. Arki on harmaata tai väritöntä, täynnä vastuita ja vastoinkäymisiä. Arki on huonoa, sujumatonta, hankalaa. Arjesta puuttuvat elämykset, arki puuduttaa. Arki on pakonomaista. Arjesta pitää päästä pakoon, siitä pitää irtautua, sen hoitamiseen ja järjestämiseen tarvitaan apuvälineitä.

Arki siis kelpaa niin mainostajille, toimittajille kuin poliitikoillekin. Erityisesti arjen ankeat muodot ja merkitykset pääsevät julkisiin teksteihin. Myös monet tutkijat ovat innostuneet arjesta. Arkikirjojen kirjo on melkoinen: Arjen säikeet, Arki ja läheisyys, Suomalainen arki, Arkinen kumous, Arki satuttaa. Arki voi olla tutkimussuunnitelmassa myyvä sana, sillä kaikkia koskevaa ja jokapäiväistä on tärkeä tutkia.

Arkitekstintutkijalta kysytään usein, mitä arki on ja mitä ovat (arki)tekstit. Lonkalta voi heittää monenlaisia vastauksia: Arki on se välttämätön ”elämän alkuaine”, jota emme huomaa. Ilmaa, jota hengitämme. Itsestäänselvyyksiä, joita emme kyseenalaista. Merkityksiä, joita emme avaa.

Tällaisilla vastauksilla kysymyksiin arjen olemuksesta ei kuitenkaan kovin pitkälle pötkitä. Tarvitaan siis tutkimusta. Tekstien arjessa lähdetään tutkimusmatkoille muun muassa tällaisin eväin:

arkea voi tutkia teksteistä; arkitekstejä voivat tutkia niin kielen-, kulttuurin- kuin yhteiskunnantutkijatkin, vieläpä yhdessä
arki on täynnä kaavoja, rutiineja ja toistuvuutta; toisaalta arki on monimuotoista, vaihtelevaa ja yllätyksellistä; arki koostuu ristiriitaisista aineksista
pienimmät, tavallisimmat ja itsestään selvimmät tekstit ovat tärkeimpiä siinä mielessä, että niiden pönkittämiä merkityksiä ei useinkaan huomata kyseenalaistaa
arjen olemusta voi etsiä kirjelappusista, elintarvikepakkauksista, tienviitoista, mainoksista, pikku-uutisista, lomakkeista ja niin edelleen; mikään teksti ei ole mitätön, kun mietitään sitä, millaisia merkityksiä tekstein välitetään
arki on jatkuvaa neuvottelua merkityksistä, tekstuaalista valtataistelua, ja näissä neuvotteluissa vallan ottaa se, joka hallitsee kielen ja vuorovaikutuksen käytänteet.

Tietoa, tuloksia, tulkintoja

Tekstien arjessa on 15 erillistä tutkimusta ja laaja tutkimuksen teemoihin johdatteleva alkuluku. Tutkimukset on jaettu kahdeksaan joukkoon sen perusteella, millaisia teemoja tutkimuksissa käsitellään. Keskeisiä näkökulmia ovat nämä:

työn käsite, monenlaiset työt ja niiden liepeet
tila ja siinä liikkuminen
ruoka ja siihen kytkettävät merkitykset, ruuan ostaminen ja mainostaminen, yleisemmin kuluttaminen
perheen määrittelyn välttämättömyys ja vaikeus
oman ja läheisten elämän muokkaaminen kertomuksiksi
parisuhde ja ”parillisuuden” tavoittelu sanomalehden pikkujutuissa
uutisen käsitteen ja uutisten kyseenalaisuus

onnen ja turvan etsintä ennen ja nyt.

Tutkimuksista avautuu mielestäni kiinnostavia ja kiihottaviakin näkymiä tekstiyhteiskuntaan. Näitä näkymiä voi yleisellä tasolla kuvata esimerkiksi sellaisilla ilmauksilla kuin tekstiähky ja tekstilajiähky, ”Se-maailma”, merkitysteollisuus ja arjen poliittisuus. Kun täytämme maailmamme teksteillä, saatamme samalla tehdä siitä Se-maailman, esineellistyvän ja vieraantuneen todellisuuden, jossa kaikki havaittu muuttuu ulkopuoliseksi kohteeksi.

”Se-maailmassa” ei ole tilaa eikä tarvetta ”Sinä-suhteille”, jollakin tavalla aidolle ihmisten väliselle elämälle. ”Se-maailmassa” määrällinen informaatio korvaa laadullisen tiedon: merkitysteollisuus on keskeinen teollisuudenala. Ihmiselle vain tapahtuu asioita. Hän ei itse tee, toimi eikä ajattele aktiivisesti. Tällainen maailma voi olla joidenkin toiveiden mukainen, sillä aina on joku, joka ”Se-maailmassakin” pitelee naruja käsissään ja vetelee niistä.

Kirjan tutkimuksissa esitetään monenlaisia tulkintoja siitä, mikä nykyisessä tekstiyhteiskunnassa on keskeistä ja monesti tavalla tai toisella näkymätöntä. Tässä joitakin kärjistettyjä poimintoja yksittäisistä tutkimuksista:

I matka: Työn ja vapaa-ajan rajat eivät ole selviä. Selviä eivät ole myöskään työn ja kodin rajat. Työ on me-henkistä yhteistyötä ja yhdessä olemista, hoiva- ja huolehtimistyötä, ihmissuhdetyötä ja vuorovaikutustyötä, kotityötä ja palkkatyötä, etätyötä ja lähityötä. Yhä useammin työ on työtä erilaisin tekstein. Työ ei välttämättä ole paikkaan tai aikaan sidottua, eikä työ ole kaukana niistäkään hetkistä, kun pidetään taukoja (mistä todistavat esimerkiksi työpaikkojen kahvipöytäkirjat) tai kun ollaan poissa varsinaiselta työpaikalta (kännykät, Internet). Arjessa on paljon käytänteitä ja rajoja, ja monet niistä liittyvät työhön. Rajoja voi kuitenkin ylittää kielen keinoin, esimerkiksi latteuksilla ja muulla huumorilla.

II matka: Tilan rajaaminen on yksi inhimillinen tarve. Tilan määritteleminen ja ”tekeminen” ovat vuorovaikutusta, jossa ihmiset erottautuvat meihin ja muihin, rakentavat erilaisia rajoja ja valvovat tilaa. Tiloille annetaan nimiä, mutta ei ole itsestään selvää, mikä tai missä nimi on. Toisaalta erilaisissa tiloissa on tekstejä, joilla sallitaan ja kielletään, mahdollistetaan ja rajoitetaan ihmisten toimintaa. Näissäkin pikkuteksteissä tehdään valintoja, jotka perustuvat ihmisten luokitteluun esimerkiksi nuoriin ja vanhoihin, hitaisiin ja nopeisiin, vammaisiin ja terveisiin.
III matka: Syömistä ja muita perustarpeita luodaan, suunnataan ja pidetään yllä tekstein. Erilaisia (markkina)viestejä tungetaan yksityisimmillekin elämänalueille. Ruokaa hankkimalla ja syömällä meistä tulee tiettyjen ryhmien jäseniä. Kun esimerkiksi ruokaloiden pöytätabletteihin lisätään mainosviestejä ja kauppojen ruokapakkauksissa on monenlaista mainontaa, vahvistetaan myös sellaista ajatusta, että kaikkialla mainostaminen on ”normaalia” ja luontevaa ja että ihmisyys on lähinnä kuluttajuutta.
IV matka: Perhettä määritellään sekä perheiden sisäisessä viestinnässä että muissa teksteissä, muun muassa julkisen hallinnon lomakkeissa. Esimerkiksi lasten vanhemmilleen kirjoittamissa lappusissa perhe voi näyttäytyä toisenlaisena kuin päivähoitolomakkeissa. Perhetekstien moninaisuudessa elää ajatus perheenkin moninaisuudesta. Perheen voi nähdä paitsi onnen ja rauhan tyyssijana myös vallan, ristiriitojen ja herruuden alueena, joka on vailla todellista yksityisyyttä. Perheen merkitykset ovat moninaiset, eikä ole millään tavalla itsestään selvää, ketkä kulloinkin kuuluvat ”perheeseen”. Tämä näkyy jo siitä, miten vanhemmuudesta kysytään Kelan, kuntien ja koulujen lomakkeissa: vanhemmat voivat olla a) aikuisia, jotka ovat lapsesta juridisessa vastuussa, b) aikuisia, jotka pitävät lapsesta huolta ja kasvattavat häntä, c) lapsen kanssa asuvia aikuisia ja d) lapsen siittänyt mies ja synnyttänyt nainen.
V matka: Oman elämän muokkaamisesta kertomuksiksi on tullut suosittua nykyisessä tekstiyhteiskunnassa. Elämäkerrallisista teksteistä käyvät ilmi arjen moninaisuus ja mosaiikkimaisuus. Toisaalta arki on ristiriitaista, toisaalta siitä voidaan kertoa ikäviä asioita karsien. Sukua ja perhettä määrittelevissä kertomuksissa arki rakentuu avioliiton, vanhemmuuden ja lapsuuden muistojen varaan. Kertomukset sanomalehden lukemisesta puolestaan osoittavat, että arki ja perhe rakentuvat myös median ympärille, lehtiä luetaan, pelejä pelataan ja televisiota katsotaan yhdessä. Lisäksi esimerkiksi lehden lukemisen rutiinit pitävät arkista ärsyketulvaa koossa, mikä tuo arkeen turvallisuuden tunnetta.
VI matka: Parisuhde ja ”elämänhallinta” ovat julkisuudessa aina muodikkaita aiheita. Parisuhteesta ei tehdä pelkästään reportaaseja ja haastatteluja; parisuhteita myös yritetään saada aikaan tekstein, muun muassa kontakti-ilmoituksin. Kontakti-ilmoituksissa etsitään kumppania ja vahvistetaan samalla käsityksiä siitä, mikä on tavoiteltavaa ja luonnollista: oikeana, tavoittelemisen arvoisena arjessa elämisen muotona tarjotaan parisuhdetta. Parisuhde on hyvää materiaalia silloinkin, kun arkea ja sen itsestäänselvyyksiä halutaan karnevalisoida, kuten Viivissä ja Wagnerissa. Toisinaan tällainen karnevalisointi horjuttaa totunnaisia käsityksiä hyvästä naiseudesta ja mieheydestä.
VII matka: Uutisista puhutaan usein, ikään kuin olisi selvää, että on olemassa jokin uutistekstilaji. Uutisiin yhä uskotaan vahvasti, niitä luetaan totuuksina. Mutta jo harmaimpien pikku-uutisten kirjo on melkoinen. Pikku-uutisia yhdistää lähinnä se, että niissä tarjotaan lukijoille sellaista turvallisuutta, arkea, jossa kaikenlaisia onnettomuuksia, rikoksia ja hallinnollisia päätöksiä voi katsella läheltä mutta kuitenkin sopivan matkan päästä. Lukija voi tuudittautua ”valmiisiin merkityksiin” ja etsiä turvaa toistuvasta lukukokemuksesta. Uutisiksi kutsutuissa teksteissä vahvistetaan käsitystä tavallisesta, luonnollisesta todellisuudesta ja siinä tapahtuvista asioista. Samalla uutisessa vahvistetaan käsitystä siitä, että maailmaa voi tarkkailla ikään kuin ulkopuolisena – ja totena.
VIII matka: Vahva lienee ajatus, jonka mukaan ihminen on oman ja yhteisönsä onnen seppä. Yksi tapa tavoitella onnea ja turvaa on tehdä teksti, joka perustuu niin sanottuun tietämiseen. 1800-luvun lopussa teksti saattoi olla taikakirja, 2000-luvun alussa vakioveikkausrivi. Taikakirjassa asiantuntijana käytettiin tietäjiä, veikkausrivin teossa sanomalehden veikkausvihjettä. Onnen ja turvan tavoittelussa tekstein pidetään aina hengissä myös ajatusta epäonnesta ja turvattomuudesta, pahansuovasta ja epätiedosta.

Tekstien arki – mitä sitten?

Päivittäisissä tilanteissa kohdatut tekstit ja niiden merkitykset otetaan usein annettuina. Tärkeää tekstiä ei eroteta turhemmasta eikä tekstien sanomaa pysähdytä pohtimaan. Harva ehtii tai jaksaa ryhtyä erittelemään niitä valintoja, joista teksti koostuu. Huomaamatta ehkä hyväksytään tekstien sellaisetkin merkitykset, joita muuten ei hyväksyttäisi. Monissa harmittomiltakin vaikuttavissa teksteissä tarjotaan selviöinä muun muassa oletuksia hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ”meistä” ja ”muista”: bussiteksteissä normina voi olla nopeasti liikkuminen, pöytätabletin aanelosessa lähtökohtana on luomu- ja mainontamyönteisyys, maitopurkissa saatetaan vedota isänmaallisuuteen, uutisissa opetetaan näkemään joitakin asioita totena, esimerkiksi se, että autoilijan normi on mies ja että kolareissa ”autot törmäävät” kuin itsestään ja niin edelleen.

Tekstien arjen perusteella kirjoitusten kirjo on tekstiyhteiskunnassa valtava eikä kenenkään ole mahdollista hallita kaikkia tekstien tekemisen ja tulkitsemisen käytänteitä. Vakiintuneinakin pidetyt tekstilajit muuttuvat, vanhat lajit sekoittuvat keskenään, ja uusia lajeja synnytetään. Media- ja merkitysmaailman myllerryksessä normitettu yleiskieli ei välttämättä ole arkisin kielimuoto. Pikemminkin arkitekstien maailmaa luonnehtii moninaisuus: mitä moninaisimpien asioiden tekeminen tekstein, erilaisten kielimuotojen yhdistäminen, luova kirjoitusmerkkien käyttö, kuvan ja sanan vuoropuhelu. Teksteillä järjestellään asioita. Toisaalta tekstit näyttävät järjestelevän ajatuksiamme ja vaikuttavan käyttäytymiseemme. Kun arvelen, että tekstit saattavat ottaa vallan ihmisiltä, tarkoitan, että jotkut ihmiset ottavat vallan toisilta ihmisiltä tekstein. Se, joka hallitsee tekstien tekemisen ja merkitysten muotoilun, hallitsee muutenkin.

Tekstien arjen tutkimukset ehkä panevat pohtimaan, millaista uudenlaista kielitietoisuutta ja kriittistä tekstitaitoa tekstiyhteiskunnassa tarvitaan. Kirjalla ruokitaan keskustelua siitä, miten tekstien ylivalta pitäisi ottaa huomioon esimerkiksi koulutuksen suunnittelussa ja poliittisessa päätöksenteossa. Samalla kirjassa haastetaan jokainen tekstien arjessa taapertava avaamaan omia merkitysmaailmojaan ja purkamaan itsestäänselvyyksiään.

Elämää lukevien kirjoissa

”Miksi täällä ei lue mitään?” utelee lapsi vanhemmiltaan metsän keskellä. Hän on yksi niistä tekstiyhteiskunnan teksti-ihmisistä, joiden arki on tekstientäyteistä ja joiden elämässä teksteillä on yhä enemmän tilaa, voimaa ja valtaa. Hänen arkijärkeensä ei mahdu maailma ilman tekstejä. Hänestä on normaalia, että tekstit toimivat ihmisten tavoin eli ”toteavat”, ”ovat mieltä” ja ”määräävät”.Lapsi joutuu näkemään tekstiyhteiskunnassa kaikenlaista, paljon ikävääkin. Mutta lapsille teksti voi olla myös uskomaton ilon lähde. Kaikessa arkitekstien harmaudessa tai harmauspuheen keskellä on ehkä hyvä muistaa sekin, että teksteillä voi tehdä ja tehdään paljon hyvää.

Tekstien arki -kirjan mottona on Kari Aronpuron runo. Siinä kuvataan, miten lapsi sosiaalistuu kirjoitettuun kulttuuriin ja omaksuu teksti-ihmisyyden:

NYT ON YLEVÄ HETKI

Hän on oppinut
piirtämään kirjaimet
kirjoista lehdistä mainoksista
numerot taskulaskimesta
JA
hän on oppinut poimimaan
kaksikirjaimisia sanoja
Pupu Tupunoista

NYT on ylevä hetki

Marketin tungoksessa hän hihkuu
ostoskärryjen valtaistuimelta
mitä kylmätiskin yläpuolelle
kirjoitettu on: KALA LIHA

Lasken hänet lukevien kirjoihin

Alustus Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme -kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä Pressiklubilla 1.6.2005.

tekstintutkimus