”Mitä sinulle tulee mieleen, kun täällä kuvataan jonkun pianonsoittoa näin: ’Bartokin Im Freien -sarjan kolmessa osassa oli tappuraa’?” Tätä kysyi vakituinen aamukahvikumppanini lukiessaan lehteä Mai Lind -kilpailujen aikaan. Totesimme, että ymmärsimme lauseen suurin piirtein samalla tavalla: tappurainen soitto on jotain sellaista, mikä ei suju, mikä takeltelee. Tekstiyhteydestä päätellen ilmauksen oli kuitenkin tarkoitus olla kehuva, koska juuri edellä kyseisen välieräkilpailijan kerrottiin soittaneen ”hyvällä sykkeellä”.
Miksi meille tuli tappura-sanasta takkuisesti sujuvan soiton mielikuva? Mitä on tappura? Armeijan käynyt muisti, että tappuratukkoa käytettiin aseen puhdistukseen. Minä taas muistin lapsuudestani äidin joskus valittaneen, miten tuulessa ja sateessa tuivertunut luonnonkiharapörröni oli kuin tappuraa, johon ei kampa pystynyt. Muistelimme myös tappuraa käytetyn hirsirakennuksen hirsien välissä eristysaineena.
Sanakirjoissa selitetään tappuran varsinainen merkitys tähän tapaan: ”pellavan tai hampun puhdistusjäte t. rohdinta huonolaatuisemmat kuidut” (Kielitoimiston sanakirja). Nämä kuidut, tappurat, ovat karkeita ja takkuisia. Saman mielikuvan on ensimmäinen raamatunkääntäjämme Mikael Agricola halunnut välittää kääntämällä Raamatun maiden kasvin, jonkinlaisen takkuisen piikkipensaan, suomen sanalla tappura: orjantappura. – Meillä orjantappura-sanaa käytetään myös orjanruususta.
Tappurainen soitto on jotain sellaista, mikä ei suju, mikä takeltelee.
Tappura tunnetaan monissa murteissa: itämurteiden lisäksi ainakin Kaakkois-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla. Se tavataan myös eräissä lähisukukielissä: karjalassa, inkeroisessa ja vatjassa. Virossa tappuran sijasta käytetään kuvaavaa sanaa takud.
Tappuran alkuperän arvellaan olevan yhteydessä tappaa-verbiin, jolla monien muiden merkitysten ohessa on myös pellavan loukuttamisen merkitys. Pellavan ”tappamisen” tuloksena on siis saatu myös tappuroita.
Musiikkiarvostelun kirjoittajalla on tuskin ollut tässä esitettyä tietoa tappurasta, sillä silloin hän ei varmaankaan olisi käyttänyt sanaa, joka voidaan ymmärtää suorastaan päinvastoin kuin oli tarkoitus.
Voin kyllä aavistaa, miksi kirjoittajalle on soiton kuvauksessa tullut edes mieleen tappura. Takkuinen tappura on nimittäin myös helposti syttyvää, ja tähän ominaisuuteen liittyy eräitä kuvailmauksia: ”Kielto oli kuin tulta tappuroihin.” ”Kapinamieli syttyi kuin tuli tappuroissa.” Ennen muuta hänellä on ehkä ollut mielessä tällainen, kiihkeyttä ja tulisuutta ilmaiseva luonnehdinta: ”Taiteilija on tulta ja tappuraa.” Mutta tappura ilman tulta on vain – tappuraa.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 7.10.2007.