Pimeällä taivaalla tuikkiva tähti näyttää valopisteeltä. Silmiä siristämällä voi nähdä myös säteittäisen, sakarallisen kuvion. Mutta tähtiä on muuallakin kuin taivaalla.

Ilmassa leijailee tähän aikaan vuodesta lumitähtiä eli lumikiteitä. Valkoisten tähtimäisten kukkiensa mukaan ovat puolestaan saaneet nimensä muun muassa metsätähti, vesitähti ja alppitähti samoin kuin tähdikki ja tähtimö. Valkoinen tai punainen latvaruusuke on antanut nimen joulutähdelle. Eläinkuntaa edustaa meritähtien runsaslajinen joukko.

Muotonsa vuoksi tähdiksi nimitetään upseerin kauluslaattojen kultaisia – aiemmin hopeisia – ruusukkeita, ja eräisiin kunniamerkkeihin kuuluu rintatähti. Tähti on arvon ja laadun tae niin ikään viiden tähden hotellissa ja kolmen tähden konjakissa.

Mutta tähtiä on muuallakin kuin taivaalla.

Tähdeksi sanotaan myös eläimen valkeaa otsatäplää, ja lehmä tai hevonen, jolla on tämmöinen laikku, on vanhastaan usein saanut nimen Tähti. Sana tähti onkin alun perin tarkoittanut juuri täplää tai merkkiä.

Alppitähti on paitsi kasvi myös kuuluisa, menestynyt ja ihailtu alppihiihtäjä, alan etevimpiin kuuluva alppilajien kilpailija. Samaan tapaan kuin taivaan tähti on omavaloinen, ihminenkin voi olla valovoimainen, esimerkiksi urheilukentällä, esiintymislavalla tai elokuvataivaalla kirkkaana loistava tähti. Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen peruutettua joulukuun alussa osallistumisensa Helsingin Etyj-kokoukseen tapahtuman kirkkain tähti oli erään lehtitiedon mukaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov.

Kuvallisessa käytössä sanaan tähti liittyy hohtoa ja kimallusta, latteammin sanottuna: poikkeuksellista merkittävyyttä. Tähtihetki on erittäin merkittävä hetki, huippuhetki, kohokohta. Adjektiivi tähdellinen puolestaan tarkoittaa merkille pantavaa, huomion arvoista, merkittävää, tarpeellista.

Sanasta tähti on muodostettu muitakin johdoksia kuin tähdellinen. Verbi tähdentää, joka on J. J. Mikkolan uudissana vuodelta 1912, tarkoittaa korostamista, painottamista, tärkeänä pitämistä. Sanaan tähti perustuvat myös tähdätä ja tämän johdos tähtäin, samoin verbi tähystää.

Vielä 1950-luvulla kielenhuoltajat joutuivat opastamaan, että ”tähditetty taivas” on ytimekkäästi tähtitaivas. Nykyään tähdittää-verbillä on käyttöä ihmistähtien toimintaa kuvattaessa: ”Kanadassa on NHL-ammattilaisilla tähditetty maajoukkue”, ja ”Nightwish tähdittää kesällä Ilosaarirokkia”.


Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.1.2009.

Jaa