Eräässä tämänvuotisten Tieteen päivien esitelmässä käytettiin ainakin viisi kertaa ilmausta suuri kertomus. Puhuja totesi muun muassa, että suuret kertomukset ovat kuolleet; tällä hän tarkoitti sitä, että modernissa tai postmodernissa maailmassamme ei enää ole syysuhteisia, selviä totuuksia. Ei esimerkiksi voida uskoa edistykseen, sillä maailmamme on pirstaleinen ja epävarma ja sen tapahtumat ennustamattomia.
Nyt jo kadonneen tai katoavan yhtenäiskulttuurin ilmiöitä, ihmisten yhteisiä kokemuksia, on niitäkin viime aikoina kutsuttu suuriksi kertomuksiksi. Länsimaisia ihmisiä vieläkin yhdistävää joulua kulttuurihistorioitsijat ovat sanoneet paitsi viimeiseksi suureksi kertomukseksi myös elämää suuremmaksi – siis luonnehtineet sitä sanoilla, joilla yleensä kehutaan elokuvia, noita perinteisessäkin mielessä suuria yhteisiä kertomuksia.
Entäpä, jos joku ihmettelee näitä yllättävistä yhteyksistä putkahtavia suuria kertomuksia, joiden merkitys ei avaudu tutuista sanoista huolimatta? Eihän ole kyse tarinoista, myyteistä, saduista eikä asemansa vakiinnuttaneista kaunokirjallisista teoksista. Löytyykö sanojen uuskäytölle selitystä sanakirjasta, esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjasta, joka on niin ajantasainen, että tämän vuoden alussa ilmestyneessä CD-muotoisessa Perussanakirjassa on 2 000 uutta sanaa verrattuna vuonna 1994 ilmestyneeseen painettuun versioon? Ei, sanakirjaan ei ole otettu ilmausta suuri kertomus, vaikka siitä onkin jonkin verran poimintoja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nykysuomen kokoelmassa. Kun sanaparia on alettu käyttää kielikuvana sosiologian, filosofian ja varsinkin historian ilmiöitä tarkasteltaessa, se on tehty niin epämääräisesti, että merkitys tuntuu häilyvän ja karkaavan käsistä, eikä sitä siksi olisikaan helppo vangita sanakirjaan määritelmäksi.
Suuri kertomus on kielikuva, jonka avulla voidaan jäsentää suuria linjoja, aatesuuntia ja niiden vaikutusta historian kulkuun – niin kristinuskoa kuin kommunismiakin on kuvattu tällä käsitteellä. Nyt myös jokaisella suomalaisella on tilaisuus jäsennellä oman perheensä ja sukunsa historiaa uusiksi kertomuksiksi, sillä – kuten viime Hiidenkivestäkin saatiin lukea – Suomen itsenäisyyden kunniaksi on julistettu keruukilpailu, jossa kansalaisia pyydetään muistelemaan sukunsa historiaa, esimerkiksi sen kokemuksia sodista ja lamasta selviytymisestä. Kyselyn järjestäjät, muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, ovat olleet ajan hermolla valitessaan kilpailun nimeksi ”Suvun suuri kertomus”.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 2/1997.