Young love, Game Over ja Rock’n Roll Never Dies. Nämä ovat tuoreiden suomalaisten elokuvien nimiä. Elokuvissa puhutaan selvää suomea ja eletään suomalaisessa maisemassa. Englanninkieliset nimet ohjaavat ajatukset kuitenkin muualle. Kenties pyritään jo kansainvälisille markkinoille? Tai sitten vain halutaan kosiskella nuorisoa? Englanninkielisyys kun on jo pitkään vallannut maailmaa ja anglismit joidenkin mielestä pelottavastikin vyöryneet omaan kieleemme. Mutta kuinka vieraskielisenä suomalaista elokuvaa ja kulttuuria ylipäänsä markkinoidaan?
Suomalainen nykyelokuva on saanut lähes aina kenties monen yllätykseksi – suomenkielisen nimen. Suomen elokuvasäätiö luettelee verkkosivuillaan 44 vuosina 2004–2007 valmistunutta kotimaista elokuvaa. Näistä peräti 38:lla on suomenkielinen nimi. Englanninkielisiä nimiä on vain kaksi ja sekakielisiä tai kielellisesti universaaleja nimiä neljä, esimerkiksi FC Venus ja Kummelin Jackpot.
Englanninkielisyys ei siis näy olevan elokuvien nimeämisessä trendi. Kenties englannin vahvin valta-aika ainakin nuorisokulttuurissa on ohitettu. Olisiko englanninkielisyys nyt jo hieman vanhanaikaista? Tai ainakaan vieraskielinen nimi ei elokuvassa pyri olemaan sinänsä muodikas. Pikemmin sen avulla tietoisesti tavoitellaan jopa vastakkaisia mielikuvia. Elokuvassa Rock’n Roll Never Dies päähenkilö on liki nelikymppinen aikamiespoika, joka säilyttää lapsuudenaikaisen uskonsa rockmusiikin voimaan ja elämän hyvyyteen. Englanninkielinen ja mahtipontinen nimi ikään kuin alleviivaa tätä naiivia ja lapsellista kuvitelmaa.
Vieraskielisyyden sijasta muodissa näyttävät olevan suomalaisuus ja suomenkielisyys. Ei vain elokuville vaan myös esimerkiksi rock- ja pop-yhtyeille annetaan suomenkielisiä nimiä. Apulanta on jo vanha tuttu ja uudempia bändejä ovat vaikkapa Kilpi, Liekki, Louhi, Ruska, Tähkä ja Viikate. Nämä suomenkielistä musiikkia soittavat yhtyeet luovat nimissään suomalaiskansallista ja dramaattistakin tunnelmaa.
Suomalaisuus ja ennen kaikkea menneiden vuosikymmenten nostalgia näkyvät nyt ravintoloidenkin nimissä. Helsingissä suomenkieliset ravintolannimet ovat kasvattaneet suosiotaan selvästi sitten 1990-luvun. Varsinkin kantakaupungin muodikkaat ja tasokkaat ruokaravintolat ja yökerhot ovat valinneet itselleen suomenkielisiä ja lyhyitä nimiä. Tällaisia ovat ainakin Ahjo, Aino, Juuri, Kuurna, Loiste, Onnela, Piha, Rafla ja Tori. Trendibaareja Kalliossa ovat puolestaan vaikkapa Majakka, Rytmi, Sävel ja Toveri. Tätä suomenkielisten nimien suosiota ja eräänlaista retro-ilmiötä on juuri tarkastellut Päivi Salo suomen kielen pro gradu -tutkielmassaan; osa esimerkkinimistä ja innoituksestani onkin peräisin hänen työstään.
Kulttuurin alue on moninainen ja heterogeeninen. Erilaisten kuluttajien ja asiakkaiden toivotaan löytävän runsaasta tarjonnasta omansa. Nyt meitä kansalaisia houkutellaan entistä useammin suomalaisuudella, tuttavallisuudella ja kotoisuudella. Kenties tämä on vastareaktiota kansainvälisyyden korostamiseen ja englannin valta-asemaan. Englanninkielisyys alkoi monella ehkä jo pursuta yli korvien ja silmien. Kun kyllästyimme vieraskieliseen tarjontaan, tuntuu suomenkielisyys tuoreelta ja innovatiiviselta.
Aiemminkin on toki osattu ”vääntää” englanninkielisistä nimistä suomenkielisen suuhun sopivia. Kahvilaketju Wayne’s Coffee on kotoisasti Väinö ja irkkukapakka O’Malley’s on puolestaan aina ollut Mälli. Takavuosien bailupaikka Happy Days oli puheessa Häppäri. Ravintola uudistettiin hiljan ajan henkeen paremmin sopivaksi. Nyt suositulla ja tyylikkäällä paikalla on imagolleen istuva ja tietenkin suomenkielinen nimi: Teatteri.
Kolumni on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 2/2007.