Suomi, Finland vai Suomi-Finland? Mitä suomalaisen urheilijan paidassa tulisi kansainvälisillä kilpakentillä lukea? Suomi-asuissa olympiaurheilijoita on nähty viimeksi vuonna 1980, mutta moni kaipaa Suomea vielä kilpakentille takaisin.
Maamme on ulkoministeriön ohjeiden mukaisesti kansainvälisesti Finland. Tunteikkaita kiistoja nimen valinnasta on käyty jo 1920–1930-luvulla, mutta yhä asiasta keskustellaan ainakin isojen kisojen edellä. Kielitaistelun tuoksinassa suomenkieliset vieroksuivat Finland-nimeä, koska se on paitsi englantia myös ruotsia.
Mistä isänmaamme nimet sitten tulevat ja mitä kieltä ne alun alkaen ovat? Molemmat ovat ensin tarkoittaneet lähinnä vain Varsinais-Suomea (ruotsiksi Egentliga Finland), josta ne ovat laajentuneet tarkoittamaan koko maata. Suomi-nimeä on selitetty usein eri tavoin. Monet kansanselitykset lähtevät suo-sanasta ja hakevat motiivinsa maan runsaista soista. Myös suomu-sanaa ja suoda-verbiä on tarjottu nimen omakielisiksi selityksiksi.
Tuorein tulkinta nimen alkuperästä on Petri Kallion esittämä, ja sen mukaan nimen lähtökohtana olisi indoeurooppalaisesta juuresta kehittynyt ihmistä merkitsevä sana. Tätä samaa olisivat itsestään käyttäneet indoeurooppalaisen vasarakirveskansan jäsenet, kun he muuttivat varhaiskantasuomalaisten keskuuteen ja ajan mittaan sulautuivatkin näihin. Tämä tapahtui noin 2 500–2 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Sana olisi sitten periytynyt oma-asuisena myös varhaiskantasuomalaisille esivanhemmillemme heidän itsestään käyttämäksi nimitykseksi. Sanan myöhempi äänteellinen kehitys johti muotoon soomi ja edelleen nykyiseen muotoon suomi.
Selitys on paitsi kielellisesti myös asiataustaltaan uskottava: monien kansojen itsestään käyttämät nimitykset perustuvat ihmistä tai miestä merkinneisiin sanoihin. Lisäksi ne ovat usein vieraiden valloittajakansojen kielistä omaksuttuja lainoja.
Maamme ruotsinkielinen nimi Finland sisältää niin ikään väestöryhmän nimityksen. Taustalla on finne, jonka otaksutaan tarkoittaneen saamelaisia. Norjassa tämä merkitys on säilynyt meidän päiviimme asti. Finne-sana pohjautunee germaaniseen verbiin finna, ja se lienee merkinnyt jäljittäjää, metsästäjää tai paimentolaista. Finland-nimen jälkiosa on itsestään selvästi maata merkitsevä land-sana. — Nämä tiedot Suomen ja Finlandin taustoista selviävät Suomalaisesta paikannimikirjasta (2007), jota suosittelen kaikille maamme keskeisten paikannimien alkuperästä kiinnostuneille.
Suomikin on siis lähtökohdiltaan kansainvälinen nimi. Nykyisille kansainvälisille kentille käy kuitenkin paremmin Finland. Se on niille jo vakiintunut ja sopii lisäksi sujuvammin vieraskielisen suuhun. Me suomalaiset saamme vain iloita nimistämme: meillä on maallemme kaksi ikivanhaa ja niin suomalaista nimeä!
Kolumni on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 6/2008.