Loppuvuoden 2004 huomiota herättävimpiä uudissanoja oli iltapäivälehtien lööpeistä eduskuntakeskusteluihin (ja niistä takaisin lööppeihin!) kiirinyt salarakas. (”Nato on Suomen salarakas”). Jos ja kun ihmisten yksityisasioita edelleen kuulutetaan julkisuudessa, sanalla lienee sijansa suomen kielessä myöhemminkin. Siinä tapauksessa salarakas pääsee ehkä aikanaan sanakirjaan jonnekin salapoliisin ja salaseuran välimaille.
Yhdyssanalle salarakas on epäilemättä raivannut tietä adjektiivin rakas käyttö substantiivina tyyliin ”Jonnan uusi rakas”, minkä ansiosta sanalle on kehittynyt erikoismerkitys ’rakastettu’ (tyttö- tai poikaystävä, seurustelukumppani); ’rakastaja’, ’rakastajatar’.
Sala, joka tarkoittaa salassa pidettävää ja salaisuutta, on vanha sana; se tunnetaan suomen sukukielissäkin. Useimmiten se ei kuitenkaan esiinny itsenäisenä sanana vaan yhdyssanan alkuosana (sala-ampujasta salatieteeseen; alkuosan merkitys on ’salassa pidettävä’, ’salainen’, ’luvaton’) tai johdoksien kantana (salaisuus, salata). Tähän on lisättävä, että salan käyttö itsenäisenä sanana vaikuttaa viime aikoina yleistyneen salaisuuden kustannuksella – monikollisena tosin. Joka päivä tulee vastaan erilaisia ”saloja”, joista luennoidaan, kirjoitetaan ja puhutaan ihan avoimesti: ”tutkijat pohtivat yhdessä sellun saloja”; ”näin paljastetaan maalivahtien saloja”; ”dosentti avaa sydänten saloja kardiologian klinikalla” jne.).
Verbistä salata johdettu substantiivi salaus on vakiinnutettu tietotekniikan termiksi. Se tarkoittaa tietokoneitse annettavan tiedon, esimerkiksi luottokorttia koskevan tiedon, turvaamista salausohjelman avulla. Tietokoneenkäyttäjille vielä tutumpi käsite on tietysti salasana, joka on ollut nykyisessä merkityksessään käytössä jo yli kaksikymmentä vuotta.
Salarakasta edeltäviä sala-alkuisia uudissanoja on muun muassa salakuvaaja, joka pikku hiljaa on hivuttautunut paparazzin rinnalle. Kielitoimisto ehdotti salakuvaajaa käyttöön ensi kerran vuonna 1997, kun televisiouutisista tiedusteltiin vastinetta tuolloin tiedotusvälineissä tiheästi esiintyneelle paparazzille. Tämä sana on saatu italialaisen ohjaajan Fellinin elokuvasta Ihana elämä, jossa esiintyy juorulehden valokuvaaja nimeltä Paparazzo. Esillä olleista sanatarjokkaista sai aikanaan jonkin verran suosiota myös sensaatiokuvaaja, kun taas väijykuvaaja jäi arkistojen hämärään.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 1/2005.