Kesä ja ruusut! Juhannusruusu kukkii hetken, mutta puistojen, moottoriteiden, hiekkalaatikkojen kupeessa kukkii koko kesän ruusu, jonka nimi on aiheuttanut yleisönosastokeskustelua ja kysymyksiä jopa kielitoimistoon. Miksi tuo tuoksuva, valkeana, vaalean- tai tummanpunaisena kukkiva ja vielä myöhään syksyllä yhtaikaa kukkia ja kiulukoita pursuava kaunotar on saanut niin ruman nimen? Useimmista oppaista se löytyy nimellä kurttulehtiruusu; Puutarhaliiton julkaisemassa uusimmassa Viljelykasvien nimistössä nimi on lyhentynyt kurtturuusuksi. Välillä kasvia on kutsuttu myös äkäruusuksi, mutta eipä sekään sana tunnu oikein kuvaavan tuota kukkaa. Eikö se kauneutensa ja uskollisuutensa vuoksi ansaitsisi myös kauniimman nimen?
Turha on valittaa nimestä Suomen kasvitieteilijöille. Syy ruusun nimeen on nimittäin jo latinalaisen nimen antajan: kurtturuusun tieteellinen nimi on Rosa rugosa, jossa jälkiosa tarkoittaa juuri kurttuista. Kurttuista ruusussa ovat hienouurteiset lehdet, joihin nimi siis viittaa.
Mutta eihän nimi voi pahentaa kukkaakaan, ja jokainen voi käyttää siitä vaikka mitä lempinimeä. Ruusunnimiä tutkaillessa löytyi muuten vielä hurjempi nimi: eräässä sanastossa oli nimittäin ruusu nimeltä ihraruusu. Tarkempi tutkimus osoitti, että ei sellaista sentään olekaan, vaan kyseessä oli oikeasti iharuusu, Rosa mullosa, jonka tieteellisen nimen jälkiosa merkitsee pehmeää ja suloista. Koska muun muassa iloista ja kaunista tarkoittava vanha sana iha on nykyihmiselle outo (tunnemme sen vain johdoksesta ihana), nimi oli ilmeisesti ”korjattu” sanastoon lähimpään mahdolliseen jotain tarkoittavaan ja siis ikään kuin mielekkäämpään muotoon. Vähän samalla tavallahan on kansanomaisesti korjailtu vieraita sanoja, myös kukannimiä, tutunomaisemmiksi, niin että vaikkapa hyasintista on kansan suussa saattanut tulla hajusintti.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 3/1998.