Peni on vanhin koiraa tarkoittavista suomen sanoista – jopa vanhin kaikista kotieläinten nimityksistä: se palautuu 5 000 vuoden taakse.
Sana peni esiintyy vanhoissa kansanrunoissamme, mutta yleiskielestä samoin kuin murteista se on nykyään lähes kadonnut. Sen sijaan se on säilynyt koiran erisnimenä. Edelleen tämä ikivanha sana jatkaa elämäänsä johdoksissa. Penikka ja pentu on johdettu peni-sanasta.
Peni-sana ei siis esiinny kirjakielessämme koiran lajinimenä. Agricolallakin tässä tehtävässä on pelkästään koira. Sen sijaan Agricola on tuntenut pituusmitan peninkulma, tosin muodossa peninkuulema. Tämä tunnetaan murteissakin, ja sitä pidetään alkuperäisenä muotona. Tästä paljastuu merkityskin: se on alkuaan ollut matka, jonka päähän penin eli koiran haukunta kuuluu.
Tämä koiran nimityksistä vanhin on säilynyt myös yhdessä pelätyimmistä koiran sairauksista, penikkataudissa. Tätäkään sanaa ei oikeastaan pariinkymmeneen vuoteen tarvittu, kunnes Euroopan rajojen avauduttua sairaus sai jalansijaa Suomessakin, ja penikkatauti-nimitys tuli uutisten otsikoihin. Sana ei ole kovin vanha, todennäköisesti tämän vuosisadan alkupuolelta. Penikkatauti-nimitystä on varmaankin ruvettu kansan keskuudessa käyttämään, kun pentukoira on yleensäkin sairastunut; tarkkaa tietoa sairaudesta ei aina ole ollut.
Samuli Paulaharjun Kurikasta vuonna 1905 muistiin paneman selityksen mukaan penikkatauti on ”jokin tauti, vaiva koirassa, koiranpenikassa”. Tyypillisiä oireita ovat mm. syömättömyys ja silmien vuotaminen. Ja tietysti kansa on yrittänyt keksiä parannuskeinojakin. Esimerkiksi Rovaniemellä penikkatautia yritettiin aikoinaan parantaa kaatamalla tupakkavettä koiran suuhun. Toisena penikkataudin kansanomaisena parannuskeinona kerrotaan Tottijärveltä: ”Kun ei syätetä kumminkaal lihaa eikä sokeria niin se paranee jos ei kuale penikka.”
Kun nuoren koiran sairaudesta yleensä on käytetty nimitystä penikkatauti, se on ollut helppo ottaa viralliseksikin taudin nimitykseksi, varsinkin kun Ruotsissa penikkataudin nimitys on valpsjuka (= pentu + sairaus). Englannissa sillä on oikeampi nimitys distemper (= infektiosairaus, rauhattomuus) – sairaushan voi tarttua minkä ikäiseen koiraan tahansa.
Tiisti on rakkikoiran vanha omaperäinen nimitys. Se on murteissa tunnettu tiisti-asuisena Varsinais-Suomessa, tisti-asuisena Satakunnassa, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Karjalankannaksella. Pohjana on arveltu olevan koiran kutsuhuuto tiistiseh, joka mainitaan jo Daniel Jusleniuksen sanakirjassa vuodelta 1745. Juhani Ahon lastuissa ”herkuttelee hienoinkin setteri välistä hevosen haaskalla kylän tiistien kera”.
Tiisti-sanakin katosi käytöstä vuosikymmeniksi. W. Koskimies kirjoittaa 1908, että ”rotukoirien hankkiminen roduttomien tiistien sijalle on siten hyvin hitaasti edistynyt”. Sen jälkeen tiisti-sanaa ei kirjallisuudessa ole käytetty rakkikoirien nimityksenä.
Viime vuosina vihreä ajattelutapa on avannut ovet eri harrastusmuotoihin myös sekarotuisille koirille, ja näille on perustettu omia yhdistyksiäkin. Yhden nimessä esiintyy tiisti-sana.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.5.1996.