Palmusunnuntain kirkollinen perusta on evankeliumiteksteissä, jotka kertovat Jeesuksen viimeisestä saapumisesta Jerusalemiin ja siitä, miten kansa tervehti häntä palmunoksin.
Pohjolassa ei palmuja kasva, mutta niiden korvikkeiden, pajunoksien, käyttö on pääsiäiskoristeena yleistä. Nimitys palmu on tullut suomeen ruotsin kautta ja säilynyt monin paikoin tarkoittamassa joko pajunoksaa – samoin kuin pallmo Suomen ruotsalaismurteissa –, pajua tai pajun kukintosilmua.
Yleisimmin palmu tarkoittaa sellaista pajunoksaa, jossa on pajunkissoja. Pajunkissa, tai joissakin murteissa pelkkä kissa, puolestaan tarkoittaa paitsi pajun vaaleavillaista kukintosilmua myös koko pajunoksaa. Samalla tavalla kukintosilmun pehmeään nukkaan viittaavia ovat myös ruotsin videkisse (= pajukissa) ja saksan Maikätzchen (= toukokuukissanen), Palmkätzchen (= palmukissanen), Kätzchen (= kissanen).
Toinen pehmeä eläin, lammas on myös päässyt pajun kukinnon nimitykseen. Etenkin Länsi-Suomessa mutta paikoin muuallakin puhutaan pajulampaista. Tämäkin sana tarkoittaa sekä pajun kukintosilmua että kukintosilmujen koristamaa pajunoksaa.
Ortodoksisella alueella palmusunnuntain perinteisiin on kuulunut virpominen. Tavan ovat omaksuneet laajalla alueella Itä-Suomessa myös luterilaiset. Joko sunnuntaina eli virposunnuntaina tai sitä edeltävänä lauantaina eli virpolauantaina on ollut tapana käydä herättelemässä sukulaisia ja naapureita keveästi virpovitsalla lyöden. Sanojen taustalla on venäläinen verba, joka tarkoittaa pajua ja pajunoksaa.
Sakkolasta muistiin merkityssä virpomisluvussa ennustetaan karjaonnea sanomalla ”kui monta urpoa, nii monta uutta (= uuhta, lammasta)”. Tässä – samoin kuin osassa savolaismurteita, inkeriläismurteissa ja virossa – urpa tarkoittaa pajun kukintosilmua. Yleensä lehtipuun kukintosilmua tai norkkoa merkitsemässä urpa tai urpu tunnetaan laajalti itämerensuomalaisten kielten alueella. Virolainen pajunkissojen nimitys on pajuurb (= pajunurpu).
Alun perin itäinen virpomistapa on nykyisin levinnyt joka puolelle Suomea. Virpoluvut ovat lyhentyneet, mutta tapaan olennaisena kuuluneista elementeistä ainakin yksi on yhä jäljellä: virpojan mukanaan tuoma pajunoksa.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 7.4.1998.