Kielipakinoiden tavallisimpia aiheita on sanojen alkuperä: mistä sanat tulevat? Joulun aikoihin kielipakinoitsija siis herkästi kirjoittelee joulusanaston taustasta. Toinenkin näkökulma on kuitenkin tarjolla: Minne sanat menevät? Mitä lainasanoille ajan kuluessa tapahtuu?
Joulun aikaan kuuluvat keskeisesti vierasperäiset sanat adventti ’joulua edeltävät neljä kirkkovuoden viikkoa; adventtisunnuntai’, evankeliumi ’sanoma Jeesuksesta; kukin Uuden testamentin neljästä ensimmäisestä kirjasta’ ja hoosianna ’Jumalalle osoitettu tervehdyshuuto; riemuhuuto, -laulu’. Kieleen kerran tultuaan ne eivät ole jääneet vain näihin alkuperäisiin merkityksiinsä, vaan niille on murteissa kehittynyt uusia, alkuperäistä arkisempia merkityksiä.
Melko lähellä hoosianna-sanan alkuperäistä huudahtamisen ja laulamisen merkitystä ollaan vielä Eurajoelta tallennetussa vatsan kurnimista merkitsevässä sanonnassa ”sualeh huuta hoosianna”. Samoin on laita, kun Maaningalla on suolikaasujen päästämisestä todettu: ”Jo se rupes hoosiannav veisuuseen.” Kauemmas taas on edetty, kun niin ikään Maaningalla on huonosti pukeutuneesta naisesta sanottu: ”On siinä koko hoosianna.”
Sana adventti taas merkitsee eräissä murteissa ’kasvoja, naamataulua, pläsiä’ varsinkin lyömisen, turpiin antamisen yhteydessä. Laajalti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä sanaa on käytetty tähän tapaan: ”Sai päi alventti ku siäl avel suutas ja lervittel” (Rymättylä), ”Minä pläjäytin nyrkillä päin alventtia” (Vesilahti). Samalla lailla on myös evankeliumi-sanaa käytetty paikoin Lounais-Suomessa, mm. Kalannissa: ”Jolles ol hilja nii lyö päi eevankeljumias!”
On arveltu, että tämmöisissä tapauksissa ’naama, pläsi’ -merkityksen syntyä tuskin voi selittää sanojen kirkollisen käytön pohjalta. Uusien merkitysten syntyä selittää ehkä enemmän se, että vaikka sanat vuoden keskeiseen juhlaan liittyvinä toistuvat verrattain taajaan, on monille kuulijoille kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä ne oikein tarkoittavat. Kun sanat lisäksi ovat muodoltaan erikoisia, on niiden merkitys voinut lähteä aivan omille teilleen.
Toisaalta kyse on varmasti myös kansanhuumorista: huvittava ilmaus syntyy, kun juhlavaa sanaa käytetäänkin vallan maanläheisessä yhteydessä. Ilmauksen hauskuus tai teho lisääntyy entisestään, kun samassa yhteydessä käytetään kahta läheistä sanaa. Nakkilassa on sanottu: ”Verettiin päin alventtii niät evankeljumit kalisi.” Ylöjärveläisten tappelupukarien taisteluhaaste taas kuuluu näin: ”Niim minä annan päin alvänttiä, että joulu loistaa.”
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.12.2004.