Suomen kielen sanojen taivutus nousee joskus julkiseenkin keskusteluun. Näin kävi silloin, kun espoolaisen kauppakeskuksen nimeä Iso Omena oli taivutettu mainoksissa vain jälkimmäiseltä osaltaan: ”Tervetuloa Iso Omenaan”. Yleisönosastoja myöten vaadittiin lopettamaan moinen kielenrääkkäys ja taivuttamaan suomen kielen mukaisesti Isoon Omenaan. Suomessa substantiivia määrittävä adjektiivi taipuu samassa muodossa kuin sen pääsana. Niinpä ei sanota esimerkiksi ”pieni valkoinen kissalla” vaan pienellä valkoisella kissalla. Näin ei suinkaan ole kaikissa kielissä.
Suomessa on myös paljon sellaisia yhdyssanoja, joiden alku- eli määriteosana on adjektiivi – vaikkapa hienosokeri, isoäiti ja mustamakkara. Tässäkin asemassa adjektiivi usein taipuu (hienoasokeria). Taipuminen ei kuitenkaan ole ehdotonta, vaan tällaiset sanat jakautuvat taivutukseltaan kolmeen eri tyyppiin. Ensiksi on sanoja, joiden alkuosaa pitäisi aina taivuttaa (nuorenparin, uudeksivuodeksi). Toiseksi on sanoja, joiden alkuosaa ei koskaan taivuteta (isoäidin, valmisruokaa). Kolmanneksi on sitten suuri joukko adjektiivialkuisia yhdyssanoja, joiden määriteosaa voidaan yhtä hyvin joko taivuttaa tai olla taivuttamatta (mustamakkaraa tai mustaamakkaraa, puolivälissä tai puolessavälissä).
Taipuminen on kuitenkin nykykielessä vähenemässä: vanhastaan ensimmäiseen tyyppiin luokitetuista sanoista monet, esimerkiksi isosisko, kuuluvat nykykäyttönsä mukaan kolmanteen ryhmään. Niinpä sekä perinteinen taivutus isollesiskolle että uudempi isosiskolle ovat mahdollisia, samoin vaikkapa muodot pitkänäperjantaina ja pitkäperjantaina.
Myös adjektiivialkuisia uudissanoja taivutettaessa kielikorva kallistuu useimmiten taivuttamattomuuteen. Kouluopetuksessa monelle mieleen jäänyt mallisana omatunto taipuu edelleen omaatuntoa, omallatunnollaan. Sen sijaan uusissa oma-alkuisissa sanoissa taivutetaan vain jälkiosaa: omalääkärin, omahoitajaa, omavalmentajallaan.
Edellä sanottu koskee myös nimiä. Niissä on samanlaisia tyyppejä kuin muissakin adjektiivialkuisissa sanoissa, esimerkiksi Isollajoella tai Isojoella, Uudenkaupungin. Myös nimissä näkyy suuntaus olla taivuttamatta adjektiivialkua. Otetaan esimerkiksi Uusimaa. Useimpien kielikorvan mukaista on taivuttaa alkuosaa, kun on puhe Uudenmaan alueesta. Mutta kun on kyse nimen uuskäytöstä, esimerkiksi sanomalehdestä tai radioasemasta nimeltä Uusimaa, alkuosa ei taivukaan, vaan valitaan muoto Uusimaan.
Mistä sitten tietää, miten nimiä pitäisi taivuttaa? Maannimissä Iso-Britannia ja Uusi-Seelanti alkuosa taipuu: Isossa-Britanniassa, Uuden-Seelannin. Suomen paikannimien taivutuksen joutuu joskus tarkistamaan kielioppaasta: esimerkiksi nimi Isokyrö taipuu Isossakyrössä.
Helpointa on sukunimien taivutus, sillä niiden alkuosan adjektiivi ei yleensä taivu. Niinpä esimerkiksi nimen Uusivirta määriteosa säilyy samanlaisena kaikissa muodoissa: Uusivirran, Uusivirtaa, Uusivirralle.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 5/2004.