Suomessa on tehty aikoinaan merkittävä päätös, kun ulkomaisiin elokuviin ja televisiosarjoihin on alettu liittää suomenkielinen (tai ruotsinkielinen) tekstitys, sen sijaan että puhe olisi jälkiäänitetty suomeksi.
Ratkaisu on ollut monella tavalla tärkeä. Ensinnäkin käytäntö kunnioittaa alkuperäistä teosta ja takaa sen välittymisen sellaisena kuin on ollut tarkoitus. Toiseksi sillä on ollut merkitystä suomalaisten kielitaidon karttumiselle. Varsinkin nykysuomalaisten kohtalainen englannin taito pohjautuu paljolti siihen, että kieltä on kuultu ja käännös on voitu samalla lukea.
Käytäntö edistää myös harvinaisempien kielten kuullun ymmärtämistä. Lisäksi se tuo tekstin esimerkiksi kuurojen ulottuville – vaikka ei omalla äidinkielellä eli viittomakielellä, niin ainakin tutummalla vieraalla kielellä.
Tekstityksellä on ollut merkitystä paitsi vieraiden kielten myös äidinkielen kannalta: nekin suomenkieliset, jotka eivät juuri lue kirjoja, ovat tulleet huomaamattaan lukeneeksi melkoisen määrän suomenkielistä tekstiä.
Tekstittäminen ei ole mikään yleismaailmallinen tapa. Monissa maissa elokuvat jälkiäänitetään omalle kielelle eli dubataan. Valinta heijastaa usein asenteita.
Italialainen näyttelijä, joka on vuosikymmenien ajan antanut äänensä Woody Allenille tämän elokuvissa, sanoi haastattelussa: "Italialaisen korvaan vieraiden kansojen kielet ja äänteet ovat epämiellyttäviä. Meille amerikkalaisittain puhuttu elokuva on naurettava, vaikka se olisi draamaa." Suomalaisesta ajatus tuntuu hämmentävältä.
Suomessa on usein nähtävissä vastakkainen ilmiö, vieraan sokea ihailu. Kuulee esimerkiksi väitettävän, että jokin englanninkielinen termi kertoo suomalaista ”täsmällisemmin”, mistä on kyse, ja siksi halutaan käyttää sitä. Samoin yritykselle ja jopa oppilaitokselle valitaan monesti jokin vieraskielinen nimi tai vieläpä sellainen, joka ei ole mitään kieltä, mutta kuulostaa vieraalta ja siis hienolta.
Joitakin vuosia sitten Suomessa mainostettiin uutta automallia sanoilla ”Uusi Generation Golf”. Kun yhtiön edustajalta kysyttiin lehdessä, miksi mainoksessa käytetään englannin sanaa ”generation”, hän vastasi, että näin on tehty muissakin maissa, ja lisäsi: ”Suomeksi generation olisi sukupolvi. Se kuulostaa meistä hassulta.”
Niinpä. Ehkä täällä voitaisiin ottaa vähän oppiakin italialaisten itsetunnosta, vaikka ei sinne toiseen äärimmäisyyteen mentäisikään.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.6.2008.