Kevään abiturientti huokaisi ylioppilasaineessaan: ”Täällä sitä istutaan ja kirjoitetaan latteuksia.” Kyseessä oli toivottavasti itseironia eikä koulun lannistama luova kyky. Mitä sitä itsekään uskaltaa sanoa sortumatta latteuksiin? Ja mikä oikeastaan on latteus? Suomen kielen perussanakirjan mukaan se on ’omaperäisyyttä vailla oleva, kiinnostamaton lausuma, tyhjänpäiväisyys’. Siis aika lähellä kliseetä, kulunutta sanontaa, fraasia.
Latteuksien piiriä on kartoittanut Pasi Heikura jo kahdella melko lailla julkisuutta saaneella humoristisella kirjallaan, joissa hän esittelee ”Suomen kansan latteimpia sanontoja” (Näissä merkeissä, 2003; Samoilla linjoilla, 2004). Niissä ”latteuksiksi” on huolettomasti kirjattu monenlaisten muoti-ilmauksien rinnalle myös sellaisia vanhoja sanontoja, jotka toisissa yhteyksissä on totuttu esittelemään sananlaskuviisautena, lentävinä lauseina tai peräti yleissivistykseen kuuluvina, Raamatusta tai muusta kirjallisesta lähteestä peräisin olevina kielikuvina. Onko latteaa puhua Pietarin kalansaaliista tai muistuttaa, että viina on viisasten juoma?
Monet arjen kohtaamiset ovat täynnä fraaseja tervehdyksistä erilaisiin säätä koskeviin huomautuksiin (on ilmoja pidellyt), joita ilman kohtelias sananvaihto ihmisten kesken jäisi vähiin. Tällaisten fraasien kutsuminen latteuksiksi on tietysti tarpeetonta, koska sanalla latteus on kielteinen leima.
Sen sijaan on hauska lukea, miten Heikura selittää monia oman aikamme sanoja ja sanontoja: globalisaatio on ”maailmoja syleilevä jokapaikanlatteus”; Sitä saa, mitä tilaa taas ”monikäyttöinen vastavuoroisuusnasautus”.
Uusia fraaseja lohkeaa esimerkiksi julkkisten puheista (Matti Nykäsen Elämä on laiffii) tai mainoksista ja televisio-ohjelmista. Suosittu televisionäytelmäsarja Raid sai aikanaan monet hakemaan: ”Niinpä”.
Monet uusiltakin vaikuttavista ”latteuksista” ovat vanhoja ja ihmeen hyvin kulutusta kestäneitä. Esimerkiksi sanonta näissä merkeissä on esitelty muoti-ilmauksena jo Sakari Virkkusen Suomalaisessa fraasisanakirjassa (1974), joka on edelleen alansa ylittämätön klassikko. Siinä sanontaa valaistaan muun muassa Suomen Kansanpuolueen vaalimainoksella vuodelta 1958: ”Rakentaen – ei repien. Näissä merkeissä kansanpuolue tulee voittamaan vaaleissa.” Ilmauksen juuret ovat Virkkusen mukaan kuitenkin jo latinalaisessa lentävässä lauseessa ”In hoc signo vinces”. Elävässä kielessä fraasitkin muuntuvat, kun niiden käyttäjät pyrkivät vaihtamaan kuluneen lausahduksen tuoreempaan. Heikura kertoo, että näissä merkeissä voidaan ilmaista nykykielellä myös sanaparilla näillä säädöillä tai ”tietokonehenkisesti” näillä asetuksilla.
Latteuskirjoja kannattaa tietysti lukea yhtä lailla pilke silmäkulmassa, nykyfraaseitse sanottuna kieli poskessa, kuin ne on kirjoitettukin. Silloin tulee suhtautuneeksi niihin oikealla asenteella – käyttääkseni fraasia, jonka olen oppinut nuorten kirjoituksista.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 3/2004.