Mitä nimistöntutkija tekee ja mitä nimistöntutkimus on? Useimmat todennäköisesti arvelevat nimistöntutkimuksen tutkivan nimien alkuperää ja historiaa. Tällainen nimistön etymologinen tutkimus onkin kiistatta nimistöntutkimusta, mutta vain osa sitä. Laajemmin määriteltynä nimistöntutkimuksen tehtävä on nimenmuodostuksen ja nimien käytön selvittely osana kieltä ja kielenkäyttöä. Nimistöntutkimus on siis ennen kaikkea kielentutkimusta, ei esimerkiksi historian tai maantieteen tutkimusta.
Nimien tehtävä on yksilöidä eli identifioida kohteensa. Nimi erottaa kohteensa muiden samanlajisten joukosta. Nimi Tampere yksilöi Tampereen kaupungin ja erottaa sen muista Suomen kaupungeista. Huutamalla väenjoukon keskellä Terhiä saa minun huomioni kiinnitettyä, mutta muiden ei tästä huudosta tarvitse välittää.
Yksi Terhi, monta Valkeajärveä
Terhinä minulla on maassamme tuhansia kaimoja. Suomen kielen sanastossa on kuitenkin vain yksi Terhi-nimi; Terhi-nimien määrä ei kasva tai vähene Terhi-nimisten myötä. Paikannimien kohdalla tilanne on toinen. Maassamme on satoja Valkeajärviä; nimistössämme näitä nimiäkin on yhtä monta. Jokainen Valkeajärvi on eri nimi ja yksilöi juuri sen tietyn järven, jonka nimi se on. Vaikka henkilönnimi yksilöi kohteensa aivan yhtä lailla kuin paikannimikin, on suomen kielen sanastossa siis vain yksi Terhi mutta monta sataa Valkeajärveä.
Valkeajärvi on nimi, jollaista nimistöntutkimuksessa sanotaan ”läpinäkyväksi”; kielen käyttäjinä hahmotamme nimen sisällön ja ainakin arvaamme, mistä järvi on saanut nimensä. Valkeajärviksi, Valkiaisiksi tai Valkeisiksi on kutsuttu järviä, jotka ovat kirkasvetisiä tai esimerkiksi rannoiltaan valoisia. Tällaisia läpinäkyviä, motivoituja ja paikkaa jollakin tavoin kuvaavia ovat perinnäiset paikannimet alun perin olleet.
Koska nimen tehtävä on ensisijaisesti yksilöidä paikka eli erottaa se muista paikoista, nimi ei välttämättä kuvaa paikkaa sen keskeisimmän ominaisuuden kannalta. Jos Valkeajärven vieressä on naapuriaan kirkasvetisempi järvi, ei tätä aleta kutsua Valkeajärveksi, vaikka nimi järveä hyvin kuvaisikin. Nimeksi saattaa tulla vaikka Saarijärvi järvessä olevan saaren mukaan. Järvi olisi tosin voitu nimetä esimerkiksi Pieneksi Valkeajärveksi, jolloin varhemmin nimetty olisi ehkä saanut täsmentävän nimen Iso Valkeajärvi. Myös tällaisin nimin järvet olisi ollut helppo erottaa toisistaan.
Läpinäkyviä ja -näkymättömiä nimiä
Paikannimet ovat siis alkuaan olleet paikkaa kuvaavia ja läpinäkyviä, mutta nykyisinä suomen puhujina emme pysty maamme kaikkien paikannimien sisältöä ymmärtämään. Monet keskeiset paikannimet ovat meille hämäriä ja läpinäkymättömiä emmekä ainakaan ilman tutkimuksen apua osaa tulkita niitä. Emme tiedä, mikä on nimien Päijänne, Keitele tai Imatra alkuperä ja tausta. Se, ettemme enää ymmärrä niiden alkuperäistä sisältöä, johtuu siitä, että nimet ovat kielelliseltä rakenteeltaan tai asiataustaltaan hämärtyneet. Tällaiset nimet ovat usein satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhoja. Emme tiedä, milloin nimi on annettu emmekä aina edes sitä, mitä kieltä nimen antajat ovat puhuneet.
Jokapäiväisessä käytössämme on erilaisia paikannimiä. Niminä ne toimivat yhtä hyvin riippumatta siitä, tiedämmekö tai arvaammeko niiden asiasisällön vai ovatko nimet meille taustaltaan tunnistamattomia äännejonoja. Täyttääkseen tehtävänsä eli yksilöidäkseen tietyn paikan nimen ei tarvitse kuvata kohdettaan.
Nimien voi ymmärrettävyydeltään ajatella asettuvan jatkumolle, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkyvät ja yksitulkintaiset nimet (Valkeajärvi, Myllymäki) ja toisessa päässä läpinäkymättömät nimet (Päijänne). Näiden välissä on joukko monitulkintaisia nimiä: rakenteeltaan tällaiset nimet voivat olla meille selviä (Kukkomäki, Kattilakoski), mutta emme silti ilman tarkempaa selvitystä pysty sanomaan, mistä paikka on nimensä saanut. Onko Kukkomäki saanut nimensä muotonsa perusteella? Ja jos näin on, olisiko nimen taustalla ’huippua, kukkuraa’ merkitsevä kukku-sana (murteissa esimerkiksi kukkopää) vai voisiko paikka muistuttaa muodoltaan kukkoa tai kalakukkoa? Vai olisiko joku voinut ampua paikalla vaikka metsokukon? Entä jos taustalla olisikin henkilönnimi Kukko?
Nimen alkuperän ja nimeämisen perusteet voi saada selville vain tutkimalla kyseistä nimeä ja paikkaa koskevia lähteitä. Lisäksi on syytä tuntea paikannimistön yleispiirteet ja ominaisuudet; on tiedettävä, mikä nimistössä on mahdollista ja mikä mahdotonta. Vielä on hyvä muistaa, että perinnäiset, spontaanisti syntyneet paikannimet on aina annettu suppeasta, paikallisesta näkökulmasta. Nimenantajalla ei ole ollut laajaa näkökulmaa maisemasta. Nimet ovat syntyneet pienten yhteisöjen tarpeisiin. Myös keskeisten ja huomattavien paikkojen nimet on alkuaan annettu pienissä yhteisöissä. Nykyisin laajalti tunnetut nimet ovat siis vain laajalti opittuja.
Kolumni on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 1/2005.