”Mitkä ovat yleisimmät tervehdyssanat Suomessa?” kysyttiin äskettäin Kielitoimiston neuvonnasta.
Totesimme, että tervehdyksistä suosituin on nykyään varmasti ”Moi!”, ainakin alle viisikymppisten puheessa ja Helsingin horisontista katsottuna. Tavallisia ovat myös ”Hei!” ja ”Terve!”. Näissä kaikissa on enemmän tai vähemmän puhekielinen sävy. Virallisissa yhteyksissä käytetään kyllä edelleen perinteisiä tervehdyksiä ”Huomenta!”, ”Päivää!” ja ”Iltaa!”, mutta ainakin nuoremmalla väellä ne tuntuvat olevan kateissa. Virallisinta tervehdysmuotoa ”Hyvää päivää (huomenta, iltaa)!” ei kuule enää, eräitä julkipuhetilanteita lukuun ottamatta, juuri muiden kuin turistien suusta, kun he tankkaavat sitä opaskirjastaan.
Mistä moi on kieleen tullut, vieläpä näin yleiseen käyttöön? Se lienee muovautunut eräiden toisten tervehdyssanojen, nimittäin moro(n) ja morjens pohjalta. Ne taas ovat lainautuneet ruotsin aamutervehdyksestä (God) morgon (t. morron) jo 1900-luvun alkupuolella, ja niillä on ollut yleistervehdyksen lisäksi paikoin myös alkuperänsä mukainen ’hyvän huomenen’ merkitys. Vielä muutama vuosikymmen sitten moro(n) ja morjens olivat kovasti käytössä etenkin miesten rennossa puheessa, mutta enää niitä ei paljoa kuule ainakaan Helsingin seudulla – Tampereella kylläkin.
Varsinaiseksi muotitervehdykseksi moi on yleistynyt noin kymmenen vuoden aikana. Nuorten slangissa sitä tosin on heitelty 1960-luvulta lähtien. Luultavasti se on vielä vanhempi. Hämmästyttävää kyllä Väinö Linna on pannut Pohjantähti-trilogiansa lounaishämäläisten nuorten suuhun hei- ja kerran jopa moi-tervehdyksen. Onko hänen kuvaamanaan aikana, 1900-luvun alkupuolella, jo voitu puhua niin?
Heikki Paunosen Helsingin slangia kuvaavan sanakirjan mukaan moi-sanaa on todellakin käytetty tervehdyksenä 1910-luvulta lähtien. Yleistä se ei varmaankaan ole ollut, koska Kielitoimiston sanakokoelmiinkin on tullut moi-poimintoja vasta 1960-luvun alusta. Myöskään Nykysuomen sanakirja ei moi-sanaa tunne.
Moi-tervehdyksen muotoutumiseen on moro(n) ja morjens -sanojen lisäksi saattanut vaikuttaa myös ruotsalaista perua oleva hei, jota käytetään sekä tavatessa että hyvästellessä, niin kuin moi-sanaakin. Etenkin hyvästeltäessä kumpikin sana usein kerrataan: hei hei, moi moi.
Moi-sanasta käytetään myös hyvästelymuotoja moido ja moikka. Sana moido (vrt. heido) on Paunosen mukaan peräisin samalta ajalta kuin moi eli 1910-luvulta. Yleisempään käyttöön moido on sanapoimintojen perusteella tullut 1960-luvulla. Moikka on nuorempien sana, 1970-luvulta. Yllättävää kyllä, moikan johdokselta tuntuva verbi moikata ’tervehtiä’ onkin sitä vanhempi; sitä on käytetty jo ennen sotia.
Edellä esitetty ei kuitenkaan selitä, miksi moi-sanasta on tullut nyt niin suosittu myös vanhemman väen keskuudessa. Ettei vain takana olisi sama ilmiö, joka näkyy niin pukeutumisessa kuin muussakin käyttäytymisessä: nuorekkuuden tavoittelu – tervehdystä myöten?
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 26.11.2002.