Paikannimiä on vanhastaan syntynyt kansan suussa niille paikoille, jotka ovat nimeä tarvinneet. Maastossa ja pihapiirissä paikat, aina vuorista peltolohkoihin, on yksilöity antamalla niille nimi, jos vain on ollut tarve erottaa ne kaikista muista paikoista. Tienmutkat ja isot kivet on nimetty, koska niiden avulla on hahmotettu etäisyyksiä paikasta toiseen. Näillä kohdilla on voinut sattua jokin tapahtumakin, joka on jäänyt nimessä elämään.
Maaseudun nimissä on suunnaton määrä paikan sijaintiin, olemukseen tai käyttämiseen liittyvää tietoa. Monet nimet ovat unohtuneet yhteiskunnan muuttuessa ja toisten merkitys on ajan myötä hämärtynyt, mutta esimerkiksi Puolivälinkiven ja Surmanmutkan taustan voi vielä helposti päätellä.
Kaupungeissa suuri osanimistä on suunniteltuja. Kadunnimiä tarvitaan, jotta posti, taksi ja ambulanssi löytäisivät perille. Suunnitelluissa nimissäkin olisi suotavaa säilyttää vanhaa nimistöä tai paikan historiasta kertovaa sanastoa, josta hyvä esimerkki on Espoon Kauklahden hansakauppa‑aiheinen kadunnimistö. Toisinaan näitä ryhmänimiä annetaan niin, ettei aihepiirillä ole suoraa yhteyttä alueeseen, kuten kasvien tai Kalevala‑teeman mukaan. Silloin kaupunkia tuntevan on sentään helppo päätellä, missä Kallioimarteentie tai Ilmarisenkatu sijaitsevat.
Nimillä voidaan kunnioittaa henkilöiden muistoa. Joka kaupungissa on merkkimiesten mukaan nimettyjä katuja, ja ainahan oman kaupungin urheilusankarille tai rocktähdelle halutaan menestyksen myötä lahjoittaa nimikkokatu tai ‑aukio. Vaan suunnittelussa täytyy ottaa huomioon, että nimen on toimittava käytössä vuosikymmenten päästäkin. Muistetaanko sankari ja arvostetaanko hänen ansioitaan vielä silloinkin?
Suunniteltuja nimiä ovat myös yritysten nimet. Kaupungilla liikkuessamme nimitämme usein kokonaista rakennusta sitä hallitsevan yrityksen mukaan. Sovimme tuttavan kanssa tapaamisen mieluummin Sokoksen kulmalle kuin Mannerheimintien ja Kaivokadun risteykseen. Kadunnimet ovat toki toimiva paikannusjärjestelmä, mutta kaupungilla kulkiessa ympäristöä hahmotetaan helpommin silminnähtävien maamerkkien, kuten rakennusten avulla.
Virallisten nimien lisäksi paikoilla on epävirallisia nimiä, joita muodostetaan muun muassa lyhentämällä: on helpompaa sanoa Aleksi kuin Aleksanterinkatu. Nimillä myös ilmaistaan asenteita. Naapurikylää tai ‑kaupunkia kutsutaan pilkkanimillä, usein vähän liioitellen. Monessa Suomen kaupungissa kaukana keskustasta sijaitsevaa asuinaluetta nimitetään Siperiaksi ja huonomaineista lähiötä Bronxiksi tai Slummiksi.
Nuoriso luo epävirallisia nimiä nopeaan tahtiin ja huumorimielessä, ehkä kapinoidenkin. Heistä vanhemman polven nimet saattavat kuulostaa huvittavilta. Kuopiossa sitä uimarantaa, jota joskus sanottiin Rakkaudenrannoiksi, nimittävät nykynuoret muun muassa Naimarannaksi. Sinänsä sukupolvittainen vaihtelu on luonnollista: edellisestä polvesta halutaan erottua niin pukeutumisen kuin kielenkäytönkin puolesta.
Nimien käytöllä viestitään omaan kotiseutuun kuulumista. Jos vanha helsinkiläinen käyttää slanginimiä siitä huolimatta, että kaikki eivät ymmärrä hänen Heruleitaan ja Blobikoitaan, on hänen stadilaisidentiteettinsä varsin vahva. Jos taas junan tuoma juttukumppani käyttää pilke silmässä Helsingistä nimeä Stati, tai jopa Tati, niin siitä kuulee heti, että ollaan jostain muualta kotoisin eikä yritetäkään tuottaa omaan suuhun sopimattomia äänneyhdistelmiä.
Nimien käyttö kertoo ihmisen elämäntavoista ja kiinnostuksen kohteista, ammatistakin. Maaseutukylässä viljelijällä ja kalastajalla on tiedossaan eri nimet: toisen maalla, toisen vedessä. Lintubongarin ja skeittaajan harrastuspaikoilla on omat slanginimensä. Kiinteistönvälittäjä saattaa ulottaa houkuttelevalta kuulostavan alueen nimen sen todellisten rajojen ulkopuolelle.
Lyhyesti sanottuna paikannimillä on lukuisia käyttötapoja ja ‑tarkoituksia. Jos et usko, niin kokeilepa olla yhden päivän ajan käyttämättä paikannimiä!
Pakina on esitetty Ylen Radio 1:ssä 17.8.2007.