Eräässä lehdessä oli juttu urheilulajista nimeltä jästihuispaus; lehden toimittajat sanoivat itse kehitelleensä tämän kirjallisuuslähtöisen lajin ja olevansa sen ensimmäisiä pelaajia. Seuraavan numeron lukijapalaute kertoi kuitenkin, että monet olivat pelanneet huispausta jo tätä ennen.
Huispaus on siitä hauska sana, että aluksi se oli vain kirjassa, nimittäin J. K. Rowlingin huippusuosittujen Potter-kirjojen suomennoksissa. Samoin kuin huispaus myös sana jästi on kääntäjä Jaana Kaparin suomeen (tosin vanhoista aineksista, vrt. jästipää) luoma uudissana. Jästi tarkoittaa tavallista ihmistä velhojen ja noitien vastakohtana. Koska me jästit emme osaa lentää luudalla, emme voi pelata samanlaista huispausta kuin Harry Potter tovereineen, vaan meidän pitää tyytyä maan pinnalla tapahtuvaan jästihuispaukseen.
Minkä verran kielen yhteisiksi muuttuneissa aineksissa sitten on kirjailijoiden luomuksia? Suomalaisesta nykykirjallisuudesta Tove Janssonin muumit ovat synnyttäneet käsitteitä, jotka tunnetaan laajalti – ainakin Ruotsissa ja Suomessa. Onhan esimerkiksi tasavallan presidenttiä nimitetty julkisuudessa muumimammaksi; mamman käsilaukku on nyt tuttu niillekin, jotka eivät ole lukeneet muumikirjoja. Muumien suomentajan Laila Järvisen nimi sen sijaan ei liene monellekaan tuttu, sillä kääntäjät ovat näihin päiviin saakka olleet varsin ”näkymättömiä lapsia”.
Kenties muumien suosio ei olisi saavuttanut niin laajoja joukkoja meillä ja muualla ilman televisiossa esitettyä animaatiosarjaa. Monet sarjakuvat ja niistä tehdyt piirretyt elokuvat ovat myös synnyttäneet maailmanlaajuisesti tuttuja tyyppejä: kukapa ei tuntisi itaraa roopea tai onnekasta hannu hanhea, jotka tietenkin ovat kotoisin Aku Ankan Ankkalinnasta. Nimien lisäksi sieltä on peräisin myös muun muassa Suomen kielen perussanakirjaankin päässyt sana mietintämyssy (panna mietintämyssy päähän = ryhtyä miettimään). Suomalaisia Aku Ankan tekijöitä voi kiittää myös sanasta höpsismi, jolla tarkoitetaan New Agen kaltaisia epätieteellisiä oppeja.
Myös paljon vanhempien satujen hahmot ja käsitteet elävät sanoina kielessämme: yhä nukutaan ruususen unta ja kerrotaan uusia tuhkimotarinoita. Vielä vanhempien tarinoiden eli kreikkalaisten myyttien hahmot elävät jopa psykologian ja psykiatrian kielessä sellaisissa sanoissa kuin oidipuskompleksi (äitiinsä rakastuneen ja isänsä tappaneen Oidipuksen mukaan) ja narsismi (omaan kuvajaiseensa ihastuneen Narkissoksen mukaan) sekä muissakin lääketieteen termeissä.
Raamatusta kieleen tulleet ilmaukset ansaitsisivat oman messunsa, tyydyttäköön tässä mainitsemaan jobinposti ja juudaksen suudelma, jotka molemmat ovat sanakirjaan asti päässeitä ilmauksia. Uskonnon kielestä vieraantunut nykyihminen ei niiden merkitystä saati alkuperää aina enää tunnista.
Tätä kaikkea selitän lehdessä nimeltä Hiidenkivi. Useimmat lukijat liittänevät nimen Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen, mutta varsinkin nuoremmille hiidenkivi on ennestään tuttu lähinnä sarjakuvasta Asterix, jossa se esiintyy kivenmurikkaa tarkoittamassa – kääntäjän oivalluksena ja kenties myös kirjallisena viittauksena.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 4/2001.