Helvetinalho, Helvetinjärvi, Helvetinkolu, Helvetinkorpi, Helvetinpelto, Helvettikallio. Maassamme on kymmeniä erilaisia Helvetti-nimiä ja muutama sata paikkaa, joilla on Helvetti-nimi. Tunnetuin lienee Ruoveden Helvetinkolu, jylhä, karu ja kolkko kalliorotko. Minkä takia sille ja muille paikoille on annettu Helvetti-nimiä? Minkälaisia nuo paikat ovat?
Jos lammen nimenä on Helvetinlampi tai viljelyksen nimenä Helvetinvainio, täytyy paikan kai olla kuin ”helvetti”. Sen pitää jotenkin vastata ihmisten mielikuvaa ja käsitystä helvetistä, tuosta kadotukseen tuomittujen olinsijasta. Helvetti-nimiä ei kukaan liene antanut helppokulkuisille, suotuisille, valoisille ja kauniille paikoille.
Näin onkin. Erilaiset helvetit ovat paikkoja, joissa kulku on hankalaa, työnteko vaivalloista – jopa mahdotonta – ja olo tukalaa, joskus pelottavaakin. Helvetinpellot ovat kivisiä ja pahoja kyntää ja kylvää. Helvetinkorpi voi olla ”niin synkkää metsää, ettei sinne tahdo aurinko paistaa”. Helvetinsuot taas ovat niin vajottavia ja hetteisiä paikkoja, että niihin on uponnut useita kotieläimiä. Helvetinjärveen ei kannata mennä uimaan, sillä pinnalla ei kuulemma pysy. Uimarin kävisi kovin kehnosti, sillä pohjaa Helvetinjärvessä ei ole lainkaan.
Helvetit ovat vaarallisia paikkoja. Niissä on henki voinut mennä tai ainakin melkein. Moni on päättänyt päivänsä syöksymällä Helvetinhautaan. Hämeenkosken Helvetti on ”sellain kuolom paikka, synkkä kum mikä, sinne on kuormia kaatunnu ja hevosek kuolleet”. Porvoossa pappi kynti maata Helvetinlammen ympärillä, jolloin kyntöhärät ja aura upposivat lampeen. Ruokolahdella emäntä meni heinäaikana hakemaan vettä Helvetinlähteestä, putosi sinne mutta pääsi onneksi ylös. ”Oliks helvetis lämmintä?” kysyi heinäväki. Vesilahden Helvettijärvellä ”joku oli tappanu ryssäj ja heittäny sej järveen ja sanonu mene helvettiin”.
Helvettiin on joskus siis menty ja helvetissä on oltu, mutta onneksi koko maailma ei ole näin synkkä paikka. Riistavedellä Savossa oli aikoinaan tila, jossa oltiin anteliaita kerjäläisillekin. Tilan nimi oli Taivaanpankko.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.3.1997.