Missä niitä sanoja keksitään? Tämä on yleinen kysymys, johon ei aina löydy täsmällistä vastausta. Nyt on kuitenkin ilo esitellä uudissana, jonka syntyhistoria tiedetään: marttailu. Se on Marttaliiton kampanjassa ”Hidastamalla hyvinvointiin” vuoden alussa maailmalle lähetetty sana, joka marttojen tiedotteen mukaan tarkoittaa hidastamista ja yksinkertaistamista.
Kyse on siis pitkälti samasta kuin downshiftingissä, hitailussa, joka on ollut muotia jo pitempään: Kielikello-lehti kyseli sille suomenkielisiä vastineita vuonna 2008. Marttailu ei siis ole uuden asian mukana tullut sana, vaan tutun asian uudelleen nimeämistä – ja samalla muistutus siitä, että kaikki uutena markkinoitu – esimerkiksi hidasta ruoanlaittoa ja ruokailua markkinoiva slow food -liike – ei olekaan uutta.
Verbi marttailla on tietysti johdettu sanasta martta (= Marttaliiton jäsen). Liiton nimi taas on lainattu Raamatun Martalta. Järjestö on suomalainen, mutta alkujaan heprealainen nimi Martta on kansainvälinen. Martta on arkisten ja kotoisten töiden tekijän symboli; Martan sisar Mariahan istui Jeesuksen jalkojen juuressa, kun Martta hääri keittiössä… Maria-nimi saa symboloida mietiskelijä-tyyppiä.
No, nykyiseen marttailuun kuuluu kampanjatiedotteen mukaan tämä mariamainenkin puoli, ”Marttojen sanakirjan” mukaan marttailua ei ole vain leipominen ja kylväminen vaan ylipäänsä keskittyminen käsillä olevaan hetkeen.
Marttailu on sana, joka voitaisiin ymmärtää myös kansainvälisesti. Kokonaan suomalaisesta kulttuuripiiristä lähtöisin olevat erisnimilähtöiset uudissanat voivat jäädä hämärämmiksi. Esimerkkejä tällaisista ovat poliitikkojemme Väyrynen ja Pekkarinen nimistä muodostetut verbit väyrystellä ja pekkaroida. Uusin tulokas tällä sananmuodostusalueella on soinismi. Se tarkoittaa Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lausahduksia ja kiteytyksiä, joiden retoriikan henkisenä isänä häämöttelee myös kieleen merkkinsä jättänyt Veikko Vennamo.
Oman kulttuuripiirimme rajat voi sen sijaan ylittää Aki Kaurismäen elokuvien rosoisenromanttisen pelkistettyyn tyyliin viittaava adjektiivi kaurismäkeläinen. Entäpä värinnimi kaurismäensininen? Sana on poimittu Kielitoimiston uudissana-arkistoon sanomalehtijutusta, ja se saattaa hyvinkin olla niin sanottu päiväperho, joka ei saa pysyvää paikkaa kielessä. Silti on hauska ajatella, että meillä on taiteilija, jonka nimi voi päätyä paitsi elokuvahistoriaan myös sanakirjaan samalla tavalla kuin vaikkapa tizianinpunainen, ”syvä kellertävänpunainen värisävy, joka on tullut tunnetuksi Tizianin maalaamien henkilöhahmojen hiusten värinä”.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 2/2011.