Kuunnellessani lähes kenen tahansa puhetta – omani mukaan lukien – en voi olla hämmästymättä, miten usein suusta ponnahtaa sana oikeesti (kirjakielisemmin oikeasti): ”Praha on oikeesti kaunis kaupunki!” ”Suomen kansa suree ihan oikeasti hiihtäjiensä maineen menetystä!”
Onko kyseessä uusi muotisana? Tätä on silloin tällöin tiedusteltu Kielitoimiston puhelinneuvonnasta. Muotia tai ei; ainakin sana on viime vuosina yleistynyt kirjoitetussa kielessä. Tästä kertoo selvästi vaikkapa se, että erään päivälehden vuosikerroissa sana oikeasti esiintyi vuonna 1995 vaatimattomat 35 kertaa, vuonna 1996 vajaat sata, mutta 1997 jo lähes kolmesataa kertaa; sitten tasaisesti aina vähän enemmän, niin että vuonna 2000 oikeasti esiintyy lehden sivuilla jo yli viisisataa kertaa.
Oikeasti ei kuitenkaan aina ole kuulunut kirjakieleen. 1950–60-luvun vaihteessa valmistunut Nykysuomen sanakirja määrittelee sen puhekielen sanaksi ja antaa määritelmässään sen vastineiksi sanat vakavissaan, tosissaan, todella, ilman leikkiä (”sanopa nyt aivan oikeasti, aiotko mennä kihloihin”). Saman sanakirjan mukaan oikeasti tarkoittaa murteissa myös aivan konkreettisesti ’suoraan’, ’mutkittelematta’, ’kiertelemättä’. Tästä on esimerkkinä sitaatti ”katsoen oikeasti, rävähtämättä eteensä”, joka on peräisin Aleksis Kiveltä.
Monen korvissa oikeasti kuulostaa lasten puheelta, nimittäin ilmauksen leikisti parilta ja vastakohdalta. ”Tässä on vaan leikisti ruokaa mutta tuossa ihan oikeasti!” Tämän mukaisesti sana on kuvattu myös Suomen kielen perussanakirjassa, jossa sanan tyylilajimerkintänä on ”varsinkin lastenkieltä” ja käyttöesimerkkilauseena muun muassa ”Ei se ollut oikeasti kuollut”.
Sana oikeasti on kuitenkin yleistynyt niin, että sitä käytetään vahvistus- tai tehostussanana mitä aikuismaisimmissakin yhteyksissä: ”Tasavallan presidentin ja hallituksen suhteet punnitaan oikeasti vasta seuraavien vaalien jälkeen.” ”Useimmat apua saaneet kokivat, ettei heitä ihan oikeasti kuunneltu.” Tästä syystä onkin todennäköistä, että seuraavasta CD-Perussanakirjan versiosta tyylilajimerkintä jätetään pois.
Miksi sanasta oikeasti sitten on tullut niin yleinen, useissa yhteyksissä vailla merkitystäkin oleva vahvistussana? Kenties siinä on ollut viattomuutta ja vetoavuutta, se on tuntunut uudelta ja hauskalta, ainakin verrattuna sellaisiin jo kuluneisiin täyteilmauksiin kuin toki tai itse asiassa. Muotisanat eivät kuitenkaan putkahda ilmoille kenenkään suunnittelemina ja ylhäältä annettuina, kuten vaikkapa muotivaatteet. Ne yleistyvät huomaamatta tiedotusvälineiden ja esikuvien välityksellä. Esimerkiksi 90-luvulla meillä yleistyi presidentti Mauno Koiviston puheesta omaksuttu lounaissuomalainen tapa käyttää sanaa erinomainen vahvistussanana myös negatiivisissa yhteyksissä (”Suomen velkaantuminen on erinomaisen ikävä asia”).
Monia television katsojia ja radion kuuntelijoita muotisanojen käyttö harmittaa kovasti, ne saattavat jopa kokonaan viedä huomion itse puheena olevalta asialta. Julkisesti kieltä käyttävien on hyvä olla tästä tietoisia; onhan jo vaihtelun vuoksi hyvä käyttää muitakin sanoja kuin aina samaa. Ainakin kirjoittaessaan kannattaa tarkemminkin miettiä, mikä sana täsmällisimmin kuvaisi sitä, mitä haluaa sanoa. Usein koko vahvistussana joutaa pois. Niille, jotka kokonaan haluaisivat karsia kielestä ”turhat” täyte- ja muotisanat, voi lohdutukseksi sanoa, että niilläkin on tarkoituksensa. Niiden avulla myös väljennetään tai pehmennetään ilmaisua tai otetaan pieni aikalisä varsinaisen asian edellä. Täytesanat eivät liioin ole vain ”huonojen” suomen kielen käyttäjien yksinoikeus, vaan niitä on muissakin kielissä. Olisiko jopa mahdollista, että sarjafilmeistä olohuoneisiimme joka ilta tupsahtelevat englanninkielisessä puheessa tavalliset actually, really ja definitely (’ehdottomasti’, ’todella’) toimisivat jonkinlaisena mallina myös meidän oikeasti-muodillemme?
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 2/2001.