Laiskalla on vilu työssä ja hiki syödessä, irvailee ahkeruutta arvostava suomalainen. Laiskan nimen saa, vaikka ei tee mitään, leukailee toinen.
Laiskaksi sanotaan työntekoon halutonta, työtä vierovaa, saamatonta, tarmotonta, vetelää ihmistä, jota vaivaa laiskamato tai jolta vetää laiskansuonta. Tätä laatusanaa käytetään myös muusta verkkaisesta tekemisestä tai tapahtumisesta. Laiska sydän on hidassykkeinen. Joku syö laiskasti eli hitaasti ja haluttomasti. Kun äänestetään laiskasti, uurnilla kävijöitä on vähän.
Uuttera olla pitää. Niinpä sellainen työ, jossa pääsee helpolla, on laiskanvirka. Pehmustetussa laiskanlinnassa rentoutuminen on joutilaana löhöämistä. Velttoiluksi saatetaan tulkita myös osaamattomuus, ja siitä joutuu laiskanläksylle. Se, joka ei jaksa seisoa hellan ääressä hämmentämässä, tekee uunipuuroa eli laiskanpuuroa.
Eräissä välineissä, jotka nykynäkökulmasta ovat tulkittavissa mainioiksi ergonomisiksi keksinnöiksi, kansa on haistanut viitsimättömyyttä: varsiluutaa eli laiskanluutaa käyttävä ei vaivaudu kumartumaan, ei myöskään laiskaanpoikaan eli saapasrenkiin turvautuva.
Laiskakoira eli laiskankoira on nimeltään viivallinen paperi, jota on jo sata vuotta sitten käytetty viivattoman paperin alla, jotta rivit tulevat kirjoitettaessa suoraan. Ihminen ei siis mukamas tahdo nähdä vaivaa, vaan pyrkii tavoitteeseensa oikoteitse, helpoin keinoin. Laiskakoira on nyttemmin kekseliäästi otettu uuskäyttöön erään tietokoneohjelman opaskirjan nimeksi. Työskentelyä helpottava ja tehostava apuneuvo tämäkin.
Neulansilmään pantavaa pitkää lankaa sanotaan laiskanlangaksi, laiskanrihmaksi tai laiskansäikeeksi. Jos entisaikaan kantoi tupaan kerralla tavallista enemmän polttopuita eli laiskansylyksen, saatettiin esimerkiksi Jääskessä huomauttaa: ”Laiskaha kerral isseese katkasoo.” Nimityksistä on pääteltävissä, että työn nopeuttamispyrkimyksissä ja määrällisen tuloksen hamuamisessa nähdään myös kääntöpuoli.
Laiskuus liittyy enimmälti ihmiseen ja hänen tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä – joskus kyllä eläimiinkin. Mutta kansanomaisesti myös esimerkiksi ilma voi olla laiska, kun se on heikkotuulinen, ja joessa voi olla laiska eli heikkovirtainen paikka. Toiminnan kannalta staattinen on se laiska, joka murteissa tarkoittaa erilaisia kannattimia ja tukipuita.
Vaikka laiskottelu tuottaa myös mielihyvää ja on hyödyllistäkin, sanaan laiska sisältyy useimmiten kielteinen arvoväritys, joskus kylläkin huumorin – leikillisyyden, ironian tai itseironian – sävyttämä. Ehkä siitä syystä emme nykyisin nimitä yleiskielessä henkaria eli vaateripustinta kansanmurteiden mallin mukaan laiskaksi, kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta vuoden 1940 joulukuussa innostui ehdottamaan.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 13.4.2008.