Heinäkuisella lomamatkalla seurailimme, kuinka pohjoiseen nykyinen tienpientareitten valtias lupiini oli jo levittäytynyt. Pohjoisin havainto osui reitillämme Savukosken kirkonkylään.
Tuo pohjoisamerikkalainen selviytyjä tuotiin aikoinaan Suomeen koristekasviksi. Aluksi lupiini pysyi kiltisti penkissään, mutta viime vuosikymmeninä se on riehaantunut valtaamaan pientareita muilta säyseämmiltä kasveilta. Nimensä se on saanut sudelta, joka on latinaksi lupus. Lupiinien on näet uskottu turmelevan maata samaan tapaan kuin suden karjaa.
Jos lupiini kuuluu muut tieltään jyrääviin kasvitulokkaisiin, niin valtameren takaa samaten kulkeutunut pihasaunio on toista maata. Se on pihojen ja tienvierien sitkeän rauhallinen sopeutuja.
Pampulakukintoista kasvia ei oikeastaan varta vasten tuotu Eurooppaan, vaan sen siemeniä lienee joutunut vahingossa näytteisiin, joita Amerikkaan 1800-luvulla lähetetyt kasvinkerääjät postittivat kasvitieteellisiin puutarhoihin. Ensimmäinen Euroopassa itänyt pihasaunio löytyi Uppsalasta 1840 ja Suomen ensimmäinen Helsingistä 1849.
Pikku kasvin on laskettu levinneen miltei kaikkialle Suomeen sadassa vuodessa, samaan tahtiin kuin tehtiin teitä. Niinkin nuoreksi tulokkaaksi pihasaunio on ehtinyt matkansa varrelta kerätä yllättävän paljon kansan antamia nimityksiä. Se näyttää valinneen ensisijoikseen kylän suurimpien talojen pihat, ja niinpä esimerkiksi itärajan taakse jääneessä Korpiselässä kasvia kutsuttiin herroinheinäksi.
Pihasaunio on samaa sukua kuin vanha rohtokasvi kamomillasaunio, ja uutta tuttavuutta alettiin pian käyttää samaan tapaan. Pihasauniostakin keitettiin teetä, joten se sai paikoin nimen teekukka, teeruoho tai jopa keltatee, Kaakkois-Suomessa myös saijuheinä. Kutsuttiinpa sitä mansikkaheinäksikin, koska sen sanottiin tuoksuvan mansikalta. Englantilaisella kielialueella aromi on tuonut mieleen ananaksen: englanniksi pihasaunio on pineappleweed, ”ananasruoho”.
Pihamaille kotiutunutta pihasauniota nimitettiin myös saunakukaksi samoin kuin kukiltaan päivänkakkaraa muistuttavaa peltosauniota. Saunakukasta Elias Lönnrot mukaili sittemmin yleiskieleen vakiintuneen saunion.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.8.2008.