Kotus 30 vuotta

Arvoisa opetusministeri! Hyvät kutsuvieraat ja työtoverit! Ärade gäster och kära kolleger! Buorit olbmot! Pyereh nisoneh já hiäráh! Kamle maale!

Sydämellisesti tervetuloa tähän Kotuksen 30-vuotisjuhlaan! Hjärtligt välkomna! Buresboahtin! Saste aven!

Minulla on tässä kädessäni vanha kutsukortti, jossa lukee: ”Opetusministeri Paavo Väyrysellä on kunnia kutsua teidät kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen perustamisen johdosta järjestettävälle vastaanotolle valtioneuvoston juhlahuoneistoon, Eteläesplanadi 6, perjantaina, helmikuun 27 pnä 1976 klo 14.30.”

Tämä kutsukortti siis lähetettiin runsaat kolmekymmentä vuotta sitten vastaperustetun tutkimuskeskuksen kuudellekymmenellekuudelle työntekijälle. Aika moni tässä salissa varmaan vielä muistaa, kuinka silloin kokoonnuttiin juhlavasti Smolnaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun maaliskuun ensimmäisenä päivänä 1976 toimintansa alkavan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kaikilla työntekijöillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa. Tänään meistä alkuperäisistä työntekijöistä vielä 15 on Kotuksen palkkalistoilla. Yksi on kuitenkin välillä ollut aika pitkään muualla harjoittelemassa, nimittäin silloinen nuori tutkija Pirkko Nuolijärvi, joka palasi tutkimuskeskukseen hiukan toisenlaisiin tehtäviin ja toisenlaiseen rooliin vajaat kahdeksan vuotta sitten.

Me, jotka silloin aloitimme työntekomme tutkimuskeskuksessa, edustimme monia pitkäaikaisia ja joitakin uudempia hankkeita. Mukana oli muun muassa useita vielä tänäänkin jatkuvia tai äsken valmistuneita laajoja sanakirjahankkeita, nimistöhankkeita Suomen nimiarkiston säätiöstä ja Svenska litteratursällskapetista sekä Nykysuomen laitos ja Suomen kielen nauhoitearkisto.

En av de få helt nya tjänsterna var tjänsten som svensk språkvårdare. Det är med både glädje och stolthet som jag nu kan konstatera att den av de dåvarande verksamheterna som kanske proportionellt sett har expanderat mest är den svenska språkvården, som i dag representeras av sex forskare, av vilka två med extern finansiering. Den svenska byrån hade då 6 medarbetare; i dag arbetar 15 personer på svenska avdelningen.

Opetusministeri Väyrysen vastaanotto Smolnassa oli meille tärkeä, koska se antoi meille mahdollisuuden ensimmäistä kertaa luoda tutkimuskeskuksen yhteishenkeä. Tämä ei muuten ensimmäisinä vuosina ollut niinkään helppoa, kun osa meistä oli yliopistolla, osa Liisankadulla ja osa Fabianinkadun toisessa päässä. Onneksi jo silloin oli aina välillä yhteisiä juhlia jotka yhdistivät meitä. Vasta kaksitoista vuotta perustamisen jälkeen, kesällä 1988, pääsimme muuttamaan yhteisiin tiloihin Sörnäisten rantatielle.

Siellä olemme sitten olleet kohta 18 vuotta. Olemme käyneet läpi erilaisia organisaatiomuutoksia, olemme saaneet uusia tehtäviä, uusia toimintoja ja runsaasti uusia työntekijöitä, ja tunnemme toivottavasti kaikki olevamme kotuslaisia, vaikkakin monessa suhteessa erilaisia. Edustamme eri kieliä, eri tutkimusaloja, eri toimintamuotoja.

Det är kanske i själva verket den här kombinationen av gemenskap och mångfald som är det mest utmärkande för Forskningscentralen. För det är ett faktum att Forskningscentralen som språkinstitution är unik i Norden och Europa och troligen i hela världen. Ingen annanstans finner man en sådan bredd, i dubbel bemärkelse.

I motsats till de flesta andra nationella språkinstitutioner, till exempel de nordiska språknämnderna, Institut für Deutsche Sprache, Nederlandse Taalunie och Eesti Keele Instituut, representerar vi flera olika språk: finska, svenska, samiska språk, romani och teckenspråk.

Samtidigt representerar vi många inriktningar och verksamhetsformer. Forskningscentralen är Nordens största lexikografiska institut, med både enspråkiga och tvåspråkiga ordböcker: historiska ordböcker, dialektordböcker, nuspråkliga ordböcker. Vi arbetar med forskning inom många områden, vi erbjuder språkvård för alla våra språk och vi har hand om imponerande både traditionella och moderna arkivsamlingar och världens största uralistiska bibliotek. En del av det här får vi höra mer om i de kommande presentationerna.

Hyvä esimerkki siitä, kuinka edistyksellinen Suomen eduskunta oli perustaessaan tällaisen tutkimuskeskuksen, on se, että Ruotsissa ollaan ny kolmekymmentä vuotta myöhemmin ottamassa mallia Kotuksesta. Ruotsin eduskunta hyväksyi syksyllä hallituksen esityksen, jonka mukaan yhdistetään ensi kesänä Ruotsin kielilautakunta, Ruotsinsuomalainen kielilautakunta, muiden vähemmistökielten huolto ja valtionhallinnon kielenhuolto olemassa olevaan Språk- och folkminnesinstitutetiin, jossa on jo ennestään muun muassa murteen- ja nimistöntutkimusta ja nimistönhuoltoa.

Vi i Finland ser fram emot ett nära samarbete med den nya svenska myndigheten – ett samarbete som säkert kommer att få nya dimensioner och ännu större bredd än vårt redan tidigare goda samarbete med kollegerna i Sverige.

Hyvät kutsuvieraat, tärkeintä meille on kuitenkin se laaja yhteistyö joka meillä on erilaisten kotimaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Te, jotka olette täällä, olette meille tärkeitä, koska te edustatte juuri näitä Kotuksen toiminnan kannalta keskeisiä tahoja. Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että olette saapuneet tähän juhlaan. Vielä kerran tervetuloa! Än en gång hjärtligt välkomna och tack för att ni kom, både gäster och kolleger!

Och så ber jag att få överlämna ordet till undervisningsminister Antti Kalliomäki. Olkaa hyvä, herra opetusministeri.

Mikael Reuter

---

Elämä jos matka...

Arvoisa opetusministeri! Arvoisat kutsuvieraat! Ärade gäster! Kallid eesti külalised! Hyvät työtoverit! Kära kolleger!

Runoilija Pentti Saaritsa kirjoittaa:

Elämä jos matka
niin taapäin katsomatta.
Jos portaat
niin kaksi rappusta kerrallaan.

(Saaritsa, Pentti 1991, Bagatelleja, opus 16)

Även om jag så gärna vill skynda och ta två trappor på en gång, är det bra att också stanna upp eller rentav titta tillbaka i tiden. Inte länge, utan bara ett kort ögonblick. Kun Kotus aloitti toimintansa 1976, suomen kielen tieteellinen seura Kotikielen Seura täytti silloin sata vuotta. Seuran tuolloinen puheenjohtaja Helsingin yliopiston suomen kielen professori Terho Itkonen lausui juhlan tervehdyssanoissaan Säätytalossa 14. maaliskuuta näin:

Aivan kuin Kotikielen Seuran merkkipäivän juhlistamiseksi tämä laitos [Nyky­suomen laitos] ja monet noista valtion tähän astikin tukemista laitoksista ja hankkeista yhtyivät kaksi viikkoa sitten valtion lakisääteiseksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseksi. Rankomaisenakin, vielä keskeneräisenä tämä tutkimus­keskus merkitsee tärkeää vaihetta tiellä niihin tavoitteisiin, jotka aina ovat olleet Kotikielen Seuralle läheisiä. Toivottavasti se vahvistaa yhteisten hankkeidemme yhteistä kaikua ja asettuu luontevasti sijoilleen työalalla, jossa tutkimus ja opetus tarvitsevat jatkuvasti toisiaan, samoin pohjatutkimus, siitä käytteensä saava varsi­nainen luova tutkimus ja tutkimuksen erilaiset sovellukset. (Virittäjä 80, 306.)

Tämän jälkeen Itkonen pohti suurten hankkeiden ja yksilön tutkimus­intressien suhdetta ja toivoi, että suuret hankkeet eivät olisi esteenä yksilön tutkimushalujen toteutumiselle. Itkosen pohdinnoissa näkyy sekä linkki alan historiaan että senhetkiseen tiedepoliittiseen ja alan sisäiseen tilanteeseen. 30 vuodessa moni asia on muuttunut, mutta vasta tieteenalamme historiankirjoitus voi antaa vähitellen vastauksia siihen, miten tutkimuskeskus on tehtävissään onnistunut. Arviointia pitää kuitenkin tehdä koko ajan. Mikä Kotus sitten nyt on olentojaan?

Kielentutkimuslaitoksen roolia voi tarkastella ainakin neljästä näkökulmasta:

1. instituutiona valtionhallinnon näkökulmasta,
2. tutkimusalan näkökulmasta,
3. tutkimuskohteen eli kielen ja sen elämän näkökulmasta sekä
4. yksilön, kielenkäyttäjän näkökulmasta.

Mainittu järjestys ei tietenkään ole tärkeysjärjestys, koska näitä asioita ei voi asettaa samalle jatkumolle.

Undervisningsminister Kalliomäki presenterade statens och särskilt under visningsministeriets syn på forskningscentralens verksamhet och aktiviteter. Bland statens forskningsinstitut är vi avvikande redan för innehållets skull.Därtill har forskningscentralen åtminstone hittills haft färre rena myndighetsuppgifter, om man inte räknar olika språkpolitiska aktiviteter eller språkvårdens verksamhet och utlåtanden som sådana.

Valtionhallinnon viileimmästä näkökulmasta Kotus on tulosyksikkö. Se on ohjailun kohde, jonka indi­kaattoreita yritetään saada ruotuun niin kuin muidenkin laitosten. Se on eräällä tavalla myös hankala ohjailun kohde, koska sen tehtävät ovat varsin monenlaisia ja sen tulokset eivät näyttäydy patentteina eivätkä tuotteina, joita voisi helposti muuttaa rahaksi. Kirjoja ja tutkimusartikkeleita voi tietysti pitää tuotteina, mutta niihin käytetty asiantuntijatyö ei koskaan ole liiketalou­del­li­sessa mielessä kannattavaa. Näiden tuotteiden kannattavuus piilee jossain muualla.

Kielellisen tiedon levittäjänä ja aineistojen saamisen mahdollistajana Kotus vaikuttaa yhteiskuntaan yhdessä yliopistojen alan laitosten kanssa, mutta vaikutukset ovat pitkäaikaisia ja niitä on vaikea mitata. Tieteellisen työn tehokkuutta saa ja pitääkin arvioida siinä missä muutakin työtä. Siinä on kuitenkin otettava huomioon, millaista se on luonteeltaan. Tämän muista­minen on valtionhallinnonkin kannalta tarkoituksenmukaista. Kun pää­rahoittaja ymmärtää, mitä se on rahoittamassa, on helpompi käydä keskus­telua siitä, millaisia tuloksia odotetaan. Siten kaikkinainen vuorovaikutus on tärkeää. Kotuksen tehtävänä on kertoa, millaista tämä työ on luonteel­taan, että sen tehokkuuteen kuuluu yksi keskeinen ominaisuus: herkkyys ympäristölle. Jotta todellisia tuloksia voi syntyä, tutkijan mielen on oltava avoin, eikä ajattelu näy heti helposti mitattavina yksiköinä. Runoilija Saaritsa asettaa keveän otteen ja tehokkuuden suorastaan vastakkain:

Tehokas, siis perhosen vastakohta.
Kohotan maljani ja ehdotan
kolminkertaista eläköönhuutoa perhoselle.

(Saaritsa, Pentti 1991, Bagatelleja, opus 16)

Runoilijan vastakohtaa lieventääkseni: ollakseen tehokas tutkimusta teke­vällä täytyy olla perhosen ote, herkkyys seurata, mitä kieli on ja mitä sille tapahtuu. Mutta ollakseni rehellinen, on aika­moinen haaste kertoa valtiovarainministeriön controlle­rille, mitä on olla perhonen tässä maailmassa. Yhden asian voi kuitenkin sanoa ja se koskee muidenkin kuin Kotuksen tutkimusta: Kielentutkijan tehtävä on tutkia kieltä. Mitä enemmän meillä on siihen mahdollisuus ja mitä johdonmukaisempaa ja vähemmän turbulenttia on rahoittajan ohjeistus, sitä tehokkaampia ja tuottavampia voimme olla. Se mitä koko tiedeyhteisö hartaasti toivoo, on hetken työrauhaa uudistusvirtojen pyörteessä. Jos nimittäin tutkijassa oleva perhonen kuoletetaan, voimme sanoa hyvästit tuottavuudellekin.

Men det är självklart, att man måste problematisera vår tillvaro och ställa frågor till oss själva såväl som till våra högre institutioner. Vi måste fråga såsom hönsen gör i Lars Huldéns dikt:

Förr, när jag var ett litet barn,
en pojke,
satt jag ofta på farstutrappan om sommarmornarna
och lockade på hönsen:
Tipu, tipu, tipu!
Då kom de springande alla åtta,
och så kastade jag små
brödbitar åt dem.
Ibland hade jag inget bröd,
men lockade i alla fall.
Då såg de undrande ut:
Varför hade vi så bråttom?
Varför sprang vi?
Vad väntade vi oss?
Varför är vi här?

(Huldén, Lars 2005, Återkommen från Atlanta)

Toinen näkökulma on koko tutkimuskentän näkökulma. Kotus voi olla ja on muille tutkijoille kumppani, joskus hankkeiden koordinoijakin, toisinaan tutkimusryhmän jäsenten fyysinenkin sijoituspaikka. Kotus on osa tiivistä verkkoa, jonka eräät solmuvälit vievät maan rajojen ulkopuolelle muihin tutkimuslaitoksiin ja -ryhmiin, monet taas Suomen sisälle. Yhteistyön tekeminen on välttämätöntä ja tarkoituksenmukaista; Suomessa tutkimusyksiköt ja -ryhmät ovat pieniä ja tarvitsevat siksi toisiaan. Vaikka tiedeyhteisön jäsenten sanotaan koko ajan kilpailevan keskenään, asioita eteenpäin vievää kilpailua syntyy vain siten, että arvostamme toistemme työtä ja löydämme kullekin omat vastuualueet, joskus yhdessä, joskus erillään. Tilanteemme alalla on onnellinen, jos voimme kilpailla hyvistä tutkijoista ja kukin tarjota mahdollisuuksia työhön kielten hyväksi.

Enligt min uppfattning är det i framtiden ännu viktigare att samla olika krafter för att åstadkomma bättre forskning. Och detta ger oss mer än det tar av oss. Eller egentligen gör det båda som Gösta Ågren skriver i sin dikt Gemenskap:

Att ge och ta är delar
av samma handling. Den,
som tar, skänker sitt
tagande. Den, som ger,
får därmed av den andre
sitt eget givande. Att
ge och ta är samma
gåva.

(Ågren, Gösta 1989, Jär)

Komeimpia antamisen ja saamisen lahjoja on viime vuosina ollut Iso suomen kielioppi, joka toteutettiin Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen ja Kotuksen yhteistyönä, jota rahoitti myös Suomen Akatemia. Suurenmoinen hanke on ollut myös Suomi−viro-suursanakirjan laatiminen; sitä rahoitti Suomen opetusministeriö ja työ tehtiin pääosin Virossa Eesti Keele Instituutissa. Ma tahan tänada teid, kallid eesti kolleegid, teie suurepärase ja kutseoskusliku töö eest selle sõnaraamatu jaoks. Loodan et meie kaastöö jätkub õnnelike tähtede all ka tulevikus. [Haluan kiittää teitä, hyvät virolaiset kollegat, suurenmoisesta ja ammattitaitoisesta työstänne. Toivon, että yhteistyömme jatkuu onnellisissa merkeissä myös tulevaisuudessa.]

Yhteistyö on voimaa myös monessa muussa hankkeessa:

• nimistöntutkijoiden yhteistyö, muun muassa paikannimisanakirjan julkaisemiseen,
• suomen kirjakielen normien historian tutkijoiden yhteistyö,
• Kotuksen puhutun kielen hankkeilla on jatkuva ja mutkaton yhteistyö eri yliopistojen suomen kielen laitosten kanssa,
• tekstintutkijoiden työpajat ja seminaarit kokoavat tekstejä analysoivia yhteen ja yhteisiin julkaisuihin,
• kielenhuollon yhteistyö lehdistön ja sähköisten medioiden kanssa,
• itämerensuomalainen kartastotyö virolaisten ja karjalaisten tutkijoiden kanssa,
• tietoteknologinen yhteistyö Helsingin yliopiston laitosten kanssa on saanut ja saa varmasti tulevaisuudessa yhä enemmän sijaa,
• jatkuva tieteellisten kirjastojen yhteistyö ja yhteistyö muistiorganisaatioiden, kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapetin,
• kanssa aineistoyhteistyö on lisännyt aineistojen saatavuutta,
• saamelaiskielten yhteistyö vastaavien yliopistojen laitosten kanssa ja yli valtakunnan rajojen,
• romanikielen tutkijoiden ja Opetushallituksen romanikielen yksikön välinen yhteistyö,
• viittomakielen tutkimusyhteistyö ja Kotuksen pitkä ja tuottelias suhde Kuurojen Liiton kanssa
• ja niin edelleen.

Jag vill gärna också framhålla det samarbete som de svenskspråkiga i forskningscentralen har med kolleger i Finland och i hela Norden. Det gäller särskilt språkvård, språkteknologi och språkpolitik. Nära kontakter med statsrådets svenska språknämnd har varit och är givande. Och inte minst den svenska skolan och de svenska medierna i Finland står de svenska forskarnas hjärta nära. Den mest aktiva diskussionen kring språkpolitiken har ju förts i det svenska Finland efter att svenska språknämnden hade publicerat handlingsprogrammet Tänk om…

Haasteita riittää. Tutkimuksen kentällä tapahtuu paljon, mutta yhä enemmän on tarvetta monitieteisille hankkeille ja lähestymistavoille. Yhä enemmän pitäisi huolehtia myös siitä, että uudet tohtorit saisivat alalla koulutustaan vastaavaa työtä.  Valtioneuvoston kehyspäätös ei ole omiaan tukemaan nuorten tohtorien mahdollisuuksia sijoittua yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin niin hyvin kuin vielä aiemmin kuvittelimme. Siten tutkijanurapolitiikkaa todella kaivataan, jotta Suomen valtio ei olisi kuin se Lars Huldénin runon poika, joka toisinaan houkutteli kanoja leivän ääreen eikä leipää ollutkaan. Yksityisiä yrityksiä valtio ei saa ohjaksiinsa tässä suhteessa, mutta itsensä ja omat elimensä se voisi saada.

Kolmanneksi tutkimuslaitoksen toimintaa voi tarkastella itse kohteen, kielen näkökulmasta. Kotus on sitoutunut sekä kansalliskielten tutkimukseen ja huoltoon että perustuslaissa mainittuihin saamelaiskieliin, roma­niin ja viittomakieleen. Viime aikoina on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että kielipolitiikassa näillä kaikilla kielillä on paljon yhteistä, vaikka jokainen niistä onkin eri asemassa.

Kotuksen kielityötä luonnehtii näkemys kielestä vaihtelevana ilmiönä. Sitä tarkastellaan eri kielimuotoja koskevissa sanakirjoissa, kielenhuollossa ja erilaisia aineistoja käyttävissä tutkimushankkeissa. Tyypillisiä ovat sellaiset tutkimushankkeet ja sanakirjatyöt, jotka kertovat kirjoitetun ja puhutun kielen elämän tendensseistä pidemmällä ja lyhyemmällä aikavälillä. Kielentutkijalle kaikki kieliaineisto on arvokasta ja hyödyllistä; meitä kiinnostaa niin Itä-Helsingin nuorison kielellinen innovatiivisuus kuin Liperin tai Eurajoen omaleimainen kehitys. Kielentutkijaa kiinnostaa teksti kuin teksti.

Kotus on rajannut tutkimustehtäviään useastakin syystä. Yksi syy palautuu perustamisvaiheisiin tai oikeastaan jo sitä edeltäviin ratkaisuihin. Suuri osa Kotuksen työstä on sidottu laajoihin sanakirjahankkeisiin. Niin ikään virallinen kielenhuolto ja kieliaineistoja koskeva työ on koko maan kentässä paljolti Kotuksen vastuulla. Uusien hankkeiden perustamisella ja kielen tutkimisella ylipäätään on siis Kotuksessa erilaisia rajoituksia. Osa rajoituksista on nyky-Kotuksen valitsemia ja näitä valintoja tehdään kaiken aikaa, osan on historia valinnut meidän puolestamme.

De olika språken är inte i samma situation i vårt arbete. Till och med svenskans roll i forskningen är mindre än den egentligen borde vara. I detta avseende har vi mycket att göra. Den finlandssvenska språkgemenskapen har många intressanta tendenser som är värda att utforska. Det vi gör är alltid något, men något är inte mycket mera än ingenting. Här har vi hjälp av våra samarbetspartner som Nordica och andra institutioner, men vår egen roll i arbetet för minoritetsspråken borde vara större än den faktiskt är i dag.

Kielen parissa ja kielen hyväksi tehtävä työ on kielentutkijan yhteiskunnallista vaikuttamista. Kieli on ehtymätön lähde, joka ei tyhjene ikinä. Saaritsan sanoin:

Ei mikään ole helpompaa kuin sanat,
mikään ei vaikeampaa kuin merkitykset;
oi arkisten virkkeiden salakuopat
ja väärinkäsityksestä kumpuava nauru ja itku,
oi slangien synty, vapaus eksyttää,
tai pakko salata tai halu olla lakonisen hauska
ja joskus valtava tarve olla avomielinen.
Sitten sanotaan mitä sanotaan.
Kieli, salaisuuksien haltu.

(Saaritsa, Pentti 1999, Elävän mieli)

Tässä salaisuuksien haltuunotossa toivoisimme tulevina vuosina sekä profiloituvamme selvästi että olevamme monipuolisempia kuin tähän mennessä olemme voineet olla.

Ja viimein on jäljellä tärkein, se, mikä on tärkeää yksilölle: kielen rooli ihmisen elämässä ja ihmisen oikeus käyttää omaa kieltään. Tähän kietoutuu myös yhteiskunnan kielisuunnittelu ja se, miten ensikieli ja toiset kielet saavat olla rinnan yksilön elämässä. Kysymys on oikeudesta äidinkieleen, ja tästä oikeudesta huolehtiminen ei ole yksilön vaan yhteiskunnan vastuulla. Yksilö ratkaisee, mitä kieltä hän käyttää, mutta yhteiskunta tekee kieli- ja koulutuspoliittiset ratkaisut. Kotuksen rooli on olla eri lohkoilla aktiivisesti mukana tässä työssä. Jos voimme osaltamme tehdä tästä maasta kielellisesti tasa-arvoisempaa paikkaa, olemme täyttäneet yhden yhteiskunnan meille asettamista tehtävistä.

Kieli saatu syntymässä,
ei koskaan oma, ei toistenkaan;
se on käymässä meissä kuin me itse
olemme käymässä täällä, kaksi
lyhyttä lainaa.

(Saaritsa, Pentti 1999, Elävän mieli)

Suomessa ei ole timantteja eikä öljyä. Meidän timanttimme ja öljymme piilevät tässä runoilijan lyhyessä lainassa, siinä, että osaamme tulevaisuu­dessakin lukea, kirjoittaa ja laskea – siis sivistyksessä. Jokaisella ihmisellä on oikeus sekä käyttää kieltään että tietää siitä. Hiokaamme tätä tietämisen ja kielen tiedostamisen timanttia, ei vain sen takia, että yksi tutkimuskeskus Helsingissä ja kaikki kielentutkimus menestyisi ja kauan eläisi, vaan myös ja nimenomaan siksi, että tämä hiomistyö on ihmiselle tärkeää.

Hyvät juhlavieraat! Suoniemeltä on Suomen murteiden sanakirjassa seuraava esimerkki: ”Ei tyäihminen kerkiäj juhlisa juakseen.” Kiitos, että te kaikki työihmiset olette ehtineet tänään tänne ja olette meille olemassa! Kiitos teille, työtoverit, kaikesta työstänne! Toivotan kaikille luottamuksen lujuutta omiin kieliin. Kun pidämme huolta äidinkielistämme ja käytämme niitä monipuolisesti yhteiskunnan kaikilla aloilla, voimme viettää kielen juhlapäivää joka päivä!

Pirkko Nuolijärvi

---

Suuret sanakirjamme

Joitakin vuosia sitten ilmestyi suomeksi Simon Winchesterin kirja Professori ja hullu. Alaotsikkona on Kertomus murhasta, mielisairaudesta ja Oxford English Dictionaryn synnystä. Kirja on tositarina. Se liittyy erään maailman tunnetuimman sanakirjan alkuvaiheisiin. Päähenkilönä on William Minor, sotilaslääkäri, joka mielenhäiriössä on tehnyt Lontoossa murhan ja päätynyt vankimielisairaalaan. Samaan aikaan – 1870-luvulla – Oxford English Dictionary etsii vapaaehtoisia avustajia, joiden tehtävänä on kerätä vanhimmasta englantilaisesta kirjallisuudesta aineksia sanakirjan tarpeisiin. William Minor ilmoittautuu mukaan työhön. Sanakirjan silloinen päätoimittaja professori James Murray lähettää hänelle ohjeet. Minor alkaa lukea järjestelmällisesti 1500- ja 1600-luvun teoksia, alleviivata tärkeinä pitämänsä sanat, kirjoittaa jokaisen sanan erikseen omalle lomakkeelleen, merkitä lomakkeeseen teoksen nimen ja sivunumeron ja ottaa mukaan sopivan sitaatin, joka valaisee sanan merkitystä ja käyttöä. Minorista kehittyy yksi sanakirjan tärkeimmistä ja taitavimmista avustajista. Vasta vuosien kuluttua sanakirjan tekijöille paljastuu Minorin tausta ja se, että hänen lähettämänsä sanaliuskat on kirjoitettu vankimielisairaalassa.

Samalla tavalla, kirjallisuudesta poimimalla tai puheesta merkitsemällä, on paljolti kerätty se monimiljoonainen aineisto, johon Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suurimmat sanakirjat nojaavat. Ne olivat hankkeina olemassa jo ennen keskuksen perustamista. Aineiston keruuseen oli jo ryhdytty. Keskuksen perustaminen turvasi näiden hankkeiden tulevaisuuden. Tutkimuskeskusta koskevan lain yleisperusteluissa on nimenomaan mainittu, että keskuksen tulee huolehtia sen hoidettavaksi siirtyneiden keskeneräisten sanakirjahankkeiden loppuun saattamisesta.

Suurin tutkimuskeskuksen sanakirjoista on Suomen murteiden sanakirja. Tämä noin 20-osaiseksi kaavailtu teos kattaa kaikki suomen kielen murteet, myös ne, joita on puhuttu Suomen lähialueilla Kannaksella, Inkerissä, Ruotsin Vermlannissa ja Länsipohjassa sekä Norjan Ruijassa. Suomen murteiden sanakirjaa pienempiä mutta silti suhteellisen suuria – kuusi-seitsemänosaisia – ovat ruotsalaismurteiden sanakirja, Ordbok över Finlands svenska folkmål, ja Vanhan kirjasuomen sanakirja. Jälkimmäisen kuvauskohteena on se sanasto, jota on käytetty suomeksi ilmestyneissä painotuotteissa Mikael Agricolan päivistä aina Ruotsin vallan loppuun eli vuoteen 1809 asti.

Nämä kolme sanakirjaa ovat ns. historiallisia sanakirjoja. Niiden kuvaama kieli tai kielimuoto on jo jäänyt taakse eikä enää sellaisenaan ole käytössä. Ne ovat oman aikansa kielen muistomerkkejä, ja siinä mielessä pysyviä. Ne tehdään vain kerran. Toisenlaista sanakirjatyyppiä edustavat nykykielen sanakirjat. Ne on paljolti suunnattu suurelle yleisölle. Ne ovat luonteeltaan paitsi nykyistä yleiskieltä kuvaavia myös kielenkäyttöä ohjailevia. Koska sanasto koko ajan uusiutuu ja osa kielen normeista muuttuu, nykykielen sanakirjoista joudutaan toimittamaan uusia laitoksia tai kokonaan uusia sanakirjoja. Tutkimuskeskuksen aikana ilmestynyt Suomen kielen perussanakirja on jo ehtinyt saada rinnalleen ajantasaisemman sanakirjan, Kielitoimiston sanakirjan. Se ilmestyi viime vuonna sähköisessä muodossa, ja tänä vuonna siitä on tulossa myös paperinen versio.

Etymologinen tutkimus, sanaston alkuperän selvittäminen, on alusta lähtien ollut mukana tutkimuskeskuksen toiminnassa. Kokonaan keskuksessa tehty etymologinen sanakirja on kolmiosainen Suomen sanojen alkuperä. Parhaillaan kootaan tietokantaa, jonka pohjalta on tarkoitus aluksi tuottaa kaksi saamelaiskielten etymologista sanakirjaa.

Saamen lisäksi muitakin suomen sukukieliä on ollut tutkimuskeskuksen sanakirjaohjelmassa. Viime vuonna valmistui kuusiosainen Karjalan kielen sanakirja, Venäjän Karjalassa puhuttavaa Karjalan kieltä ja murteita kuvaava sanakirja. Etäsukukielistä on valmistunut mordvan sanakirja. Tšeremissin eli marin ja vogulin eli mansin sanakirjat ovat parhaillaan tekeillä.

Suomen kielen perussanakirjan materiaali on ollut pohjana kahdessa suuressa kaksikielisessä sanakirjassa: Suomi–ruotsi-suursanakirjassa ja Suomi–viro-suursanakirjassa. Edellinen on toimitettu yhteistyössä WSOY:n ja jälkimmäinen Tallinnassa olevan Eesti Keele Instituutin kanssa. Yhdessä Kuurojen Liiton kanssa on toimitettu Suomalaisen viittomakielen perussanakirja. Myös toinen vähemmistökieli, romani, on saanut oman leksikkonsa. Suomi–romani sanakirja ilmestyi vuonna 2001.

***

Oxford English Dictionary oli aikanaan kokonaan uudentyyppinen ja käänteentekevä sanakirja. Uutta oli se, että jokaista sanaa ja jokaista merkitystä havainnollistettiin kirjallisuudesta poimituilla esimerkeillä. Esimerkkien tehtävänä oli osoittaa, miten kutakin sanaa oli vuosisatojen mittaan käytetty, millaisia muutoksia sen oikeinkirjoituksessa oli tapahtunut ja milloin se oli ensimmäisen kerran kirjakieleen ilmestynyt. Tämä menetelmä – sitaattien tai lause-esimerkkien käyttäminen – on tuttua myös tutkimuskeskuksen suurissa sanakirjoissa. Ne ovat sitaattisanakirjoja, joiden lause-esimerkit viime kädessä paljastavat merkitysten vivahteet, samoin sen, millaisissa yhteyksissä sanaa käytetään ja millaisia kytköksiä sanalla on ympärillä olevien sanojen kanssa.

Suuret historialliset sanakirjat ovat kansallisia monumentteja, joihin nykykieli nojaa. Niiden varjopuolena on pitkä valmistumisaika. Ne ovat tekijöille uuvuttavia. Ne ovat kustannuksiltaan kalliita.

Oxford English Dictionaryn ensimmäinen vihko ilmestyi vuonna 1884. Sanakirja valmistui 10-osaisena 44 vuotta myöhemmin. Sen jälkeen alettiin tehdä täydennysosia, ja uutena, 20-osaisena laitoksena kirja julkaistiin vuonna 1989, toista sataa vuotta ensimmäisen vihon ilmestymisen jälkeen. Työ jatkuu. Uuden, entistä laajemman laitoksen on määrä ilmestyä vuonna 2010.

Oxford English Dictionaryn ei maailmankieltä koskevana sanakirjana tarvitse välittää kustannuksista. Vaikka harva hankkii teoksen kotihyllyynsä, silti kysyntää riittää. Suomessa tehtävien vastaavanlaisten sanakirjojen laita on toisin. Potentiaalisten ostajien määrä on pieni. Kustannukset tulevat paljolti yhteiskunnan maksettaviksi.

Tutkimuskeskuksessa on monesti mietitty keinoja, joilla suurten sanakirjojen valmistumista voitaisiin laadusta tinkimättä jouduttaa. Silloin kun kirja on jo alkanut ilmestyä, kovin radikaaleja muutoksia ei voi enää tehdä; kirjan alku- ja loppupään on oltava samalla tavalla toimitettuja. Työmenetelmiä voi aina kuitenkin yrittää kehittää ja päällekkäisyyksiä karsia. Jo se, että saman katon alla on monia sanakirjahankkeita, tietää kustannussäästöjä. Tukitoiminnot voidaan keskittää, ja sanakirjoille voidaan räätälöidä sama sähköinen toimitusjärjestelmä.

Tietotekniikan kehitys on merkinnyt edistystä sanakirjatyössä. Useat manuaalisesti hoidetut työvaiheet ovat jääneet historiaan. Toimitustyössä syntyvän tekstin muokkaaminen on käynyt helpoksi. Tiedon etsimiselle ja materiaalin jatkokäsittelylle ovat avautuneet aivan uudet mahdollisuudet. Myös sanakirjan pohjana olevan materiaalin määrä on saattanut moninkertaistua, kun mukaan ovat tulleet sähköiset aineistot, tekstikorpukset. Ne ovat aarreaitta mutta samalla labyrintti, jonne voi eksyä ja jonne voi jäädä loukkuun.

Kehityksestä huolimatta sanakirjatyö edelleenkin on aivotyötä. Se on aineiston analysointia. Se on järkeilyä ja suunnittelua, etymologioiden selvittelyä, merkityksenselitteiden laatimista, sana-artikkelin kokonaisrakenteen hahmottamista, sopivien lause-esimerkkien etsimistä. Se on valitsemista, kokoamista ja karsimista.

***

Sanakirjat ovat keskeinen osa tutkimuskeskuksen työalaa. Keskuksen erityistehtäväksi on muodostunut sellaisten sanakirjojen tuottaminen, joihin yksityisillä kustantajilla ei ole mahdollisuuksia, mutta jotka ovat kansallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä. Tavoitteet ovat siis muut kuin kaupalliset.

Selvimmin ei-kaupallisia ovat etäsukukielten sanakirjat. Vaikka niillä saattaa olla merkitystä kielensä olemassaolosta kamppaileville kansoille, ne ensisijaisesti palvelevat etymologian ja sukukielten tutkimusta.

Yksi keskuksen tutkija laatii parhaillaan Turussa Vogulin sanakirjaa. Vogulit ovat suomensukuinen kansa Uralin takana Lounais-Siperiassa. He asuvat hajallaan laajalla alueella. Nykyään kielenpuhujia on enää vain kolmisen tuhatta.

Se että Vogulin sanakirjaa tehdään juuri Suomessa, johtuu siitä, että sanakirjan pohjana oleva aineisto on suomalaisen tutkijan Artturi Kanniston keräämä ja Suomeen tuoma. Kannisto liikkui vogulien asuma-alueilla aivan 1900-luvun alkuvuosina. Hänen keräämänsä materiaali on arvokas ja ainutlaatuinen.  Monet vogulin murteista, joita Kannisto tallensi, ovat jo lakanneet olemasta.

Voguli on ollut niiden sukukielten joukossa, jotka ensimmäisinä ovat irronneet muusta kieliyhteisöstä omille teilleen. Tästä syystä sen merkitys esimerkiksi kielenpiirteiden ikäämisessä on tärkeä. Sana talvi voidaan todistaa useita tuhansia vuosia vanhaksi sillä perusteella, että sillä on äänteellinen vastine vogulissa ja eräissä muissa samaan aikaan irronneissa etäsukukielissä.

***

Joitakin viikkoja sitten avaruusluotain Stardust palasi maahan seitsemän vuotta kestäneeltä lennoltaan. Sen oli onnistunut kerätä kapseliinsa yli 4,5 miljardia vuotta vanhaa komeetta- ja avaruuspölyä. Tutkijat olivat innoissaan. He uskovat, että pölyhiukkasia analysoimalla saadaan tärkeää tietoa aurinkokuntamme synnystä.

Jotakin samaa kuin Stardustin kapselissa on Vogulin sanakirjassa. Sekin todennäköisesti sisältää tietoa, joka on peräisin hyvin kaukaa, ajalta, jolloin suomalais-ugrilainen kantakieli alkoi hajota ja jakautua omiksi tytärkielikseen.

Matti Vilppula

---

Kielenhuollon tavoitteet

Puolitoista vuotta sitten ilmestyi Iso suomen kielioppi. Monet olivat hämmentyneitä: vaikka teos on liki kolmikiloinen ja se käsittelee suomen kieltä laajalti, siihen ei sisälly pilkkusääntöjä eikä ohjeita hylättävistä ja suositeltavista ilmauksista. Onko nyt pääteltävä, että mitä tahansa saa sanoa?

Juuri näin kielenhuollosta on tavattu puhua: saako sanoa? Saako sanoa ”alkaa tekemään”, ”saada aikaiseksi”? Kielenhuollon tehtäväksi on nähty lupien antaminen ja kieltäminen: määritetään kirjakieli ja annetaan ohjeet siitä, miten sitä käytetään, sekä luokitukset siitä, mitkä sanat ja rakenteet ovat virheellisiä.

Kielen olemukseen kuuluu vaihtelu, samoin rikkaaseen kulttuuriin kuuluu se, että kieltä voidaan käyttää usealla tavalla. Kielen käyttötavat ovat moninaiset sen mukaan, millainen tilanne on ja mitä aihepiiriä käsitellään. Tuttu puhetapa ”saako sanoa” ei kuitenkaan enää riitä, eikä se kaikin paikoin sovikaan nykyiseen kielimaisemaamme. Kaikkea kyllä sanotaan, mutta kaikki ei sovi kaikkialle. Julkisuudessa valitaan erilaisia ilmauksia kuin tuttavallisissa tilanteissa, ammattikielissä erilaisia kuin yleiskielisissä, asiakaspalvelussa erilaisia kuin sisäisissä istunnoissa. Lehdet, kirjat, verkkotekstit, puhutut ja kirjoitetut esitystavat tarvitsevat omia muotojaan.

Nykyisin on tarpeen kysyä yhä enemmän, voiko sanoa. Voiko tämän sanoa suomeksi, ruotsiksi, saameksi? Miten tämän voisi sanoa suomeksi? Miten tämän voisi esittää suomalaisella yleiskielellä? Ajankohtaista ja ajantasaista kielenhuoltoa on, että eri aloilta löytyy niitä, jotka innostuvat kehittämään vastineita curlingille, flow’lle, empowermentille, ubiikille jne.

Joudumme myös kysymään eri tilanteissa, kannattaako sanoa. Kannattaako tämä sanoa suomeksi vai englanniksi? Millä kielellä kannattaa kirjoittaa tai toimia? Kannattaako kirjoittaa kahdella tai useammalla kielellä? Kansainvälistyvässä maailmassa joudumme valitsemaan kielten välillä; valinnoilla voi olla useita perusteita. Jos emme käsittele valintoja tietoisesti ja suunnitellen, on vaarana, että ajaudumme helposti tilanteeseen, jossa suomen kielen käyttö käy huomaamatta kannattamattomaksi: ”kaikki” tuntuvat osaavan englantia, ja suomea tarvitaan enimmäkseen arjen käyttökieleksi.

Siksi kielenhuoltajina muistutamme, että EU-puheenjohtajamaan ministerien kannattaa puhua äidinkieltään ja käyttää tulkkia. Muistutamme myös, että tutkijoiden kannattaa kirjoittaa myös suomenkieliselle lukijakunnalle, ehkei omien ansiopisteidensä vuoksi vaan kielen monipuolisuuden ja tietoyhteiskunnan avoimuuden vuoksi. Yliopistojen puolestaan kannattaisi ottaa nämäkin suoritukset huomioon tuloslaskelmissaan.

Useita kieliä, monenlaista huoltoa

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa huolletaan useita kieltä: suomea, ruotsia, inarinsaamea ja pohjoissaamea, romania ja suomalaista viittomakieltä.

Kaikkien näiden kielten tilanteet ovat erilaiset. Puhujamäärät ovat erilaiset, yhteisöt ovat erilaiset, samoin mahdollisuus käyttää kieltä koulutuksessa ja tiedonhankinnassa. Kaikkien kielten huollossa on tavoitteena vahvistaa kielen asemaa ja puhujien mahdollisuutta käyttää omaa kieltään.

Kielenhuolto ei ole yksi yhtenäinen tehtävä. On tapana erottaa neljä toimintoa:

1. kielen rakenteen huolto eli sanaston kehittäminen ja ilmaisuvarojen huolto,
2. tekstien huolto eli tilanteen vaikutus kieleen ja ilmaisun onnistuneisuuteen,
3. kielen omaksumisen huolto eli yhteiskunnassa vakiintuneet tavat siirtää kielitietoa uusille käyttäjille sekä
4. kielen aseman huolto eli kielten valinnan suunnittelu.

Kielenhuolto on myös aikansa lapsi: eri asiat ovat tärkeitä sen mukaan, millainen maailma on. Nykyisin yhä suurempi osa suomalaisista on pitkälle koulutettu. Työt ja opinnot vaativat erityisiä ammattikieliä ja uutta sanastoa. Julkista kieltä on tavattoman monenlaista; on eri välineitä, eri rekistereitä ja erilaisia tavoitteita (lehdet, kirjat, verkot, puhutut välineet, tuttavallista ja lainsäädäntöä).

Kielenhuollon tavoitteet

Kielen kuvaus ja tallentaminen. Tarvitaan tutkimusta siitä, millä tavoin kieli elää ja toimii. Miksi esimerkiksi ulkopaikallissijat yleistyvät: olen yliopistolla, tavataan säätiöllä? Suomesta ja ruotsista on laajat kieliopit ja sanakirjat ja aineistot olemassa, saamesta ja romanista ja viittomakielestä näitä kootaan.

Kielen vakiinnuttaminen ja kehittäminen. Kun kirjakieltä kehitettiin, kielenohjailijat pyrkivät vakiinnuttamaan kielen muotoja: sanaan kehottaa ei tarvita i:tä, taivutusmuoto saada aikaiseksi on murteellinen jne.

Nykyisin kielen taivutusmuotoja ja lauserakenteita ohjaillaan maltillisesti. Eri muodoille voi tulla omia tehtäviä ilman kenenkään opastusta. Sen sijaan kielen oikeinkirjoitusta joudutaan vakiinnuttamaan edelleen. Nyt käydään keskustelua ns. kotoistuksesta, siitä, miten tietokoneet oppisivat kunnioittamaan paikallisiin kulttuureihin kuuluvia ilmauksia. Suomessa kello on 14, ei 2 pm, ei edes 2 ip. Ei ole mieltä pyrkiä yhtenäistämään tietotekniikan vuoksi kaikkia maailman merkintätapoja, pikemminkin kunnioittamaan sitä, että samaa asiaa voidaan ilmaista usealla tavalla ja siten kunnioittaa kulttuurien omaleimaisuutta.

Kehitetään myös sanastoa, uusia termejä sekä tieteen että kansainvälistyvän ruokakulttuurin ja harrastusmaailman tarpeisiin. Kansainvälistyminen näkyy myös nimistönhuollon tehtävissä: yritysten nimet hyödyntävät monia kieliä ja kulttuureita, mikä ei aina ole käyttäjille ongelmatonta, viestimet tuovat tietoisuuteemme yhä uusia paikkoja ja niiden nimiä.

Käyttäjien opastus. Kielenhuoltoon on aina liittynyt laaja käyttäjien opastus. Tunnetuin on Kielitoimiston puhelinneuvonta. Ruotsin kielellä tarjoamme palvelua myös sähköpostitse. Nykyisin myös tiedotuslehdet ja verkkosivut sekä sanakirjat ja oppaat palvelevat kirjoittajia. Pitkä perinne on sillä, että on tarjottu tietoa esimerkiksi hallinnon tekstin laadinnassa. Jatkuvasti etsitään keinoja, joilla viranomaisten tekstejä ja lainsäädännön kieltä voidaan uudistaa ja parantaa.

Innostus ja mahdollisuuksien luominen. Yhä enemmän kielenhuolto tarjoutuu yhteistyökumppaniksi, jonka tehtävänä on innostaa, kannustaa ja luoda mahdollisuuksia kielen käyttöön. Sanastotyö ja kielen ilmaisuvarojen kehittäminen ovat tällaisia. Tämä ei ole uutta: 1800-luvun lopulla pohdittiin samoja asioita, mutta konteksti oli toinen kuin nykyisin. Nykyisin suomen kieli on valmis sivistyskieli, mutta sitä on käytettävä sivistyskielenä, jotta se säilyttäisi käyttöalansa. Tarvitaan suomenkielistä tietokirjallisuutta ja myös tukea kirjoittajille, jotta uudet aihepiirit tulisivat eläviksi myös suomen kielellä. Kielen käyttö on parasta kielenhuoltoa, sillä kielet kehittyvät vain käyttäjien varassa.

Kielen merkityksen osoittaminen. Kielen ja kielten merkitys voidaan osoittaa monin tavoin. Kielioppi, esimerkiksi Iso suomen kielioppi, lisää ymmärrystämme kielestä ja sen käyttötavoista. Tämän lisäksi tarvitsemme tietoa tyyleistä, kirjoitusohjeista ja niiden sovelluksista. Kielenhuollon tavoitteena on luoda mahdollisuuksia kielenkäyttäjille, jotta he voivat käyttää kieltään sen omimmissa tehtävissä: luoda yhteyksiä, liittyä kulttuuriin ja uudistaa sitä.

Pirjo Hiidenmaa