Kaikille lienee tuttu tilanne, jossa on lueteltava esimerkiksi puhelimessa jokin nimi tai muu sana vastaanottajalle kirjain kirjaimelta, jotta se ymmärrettäisiin varmasti oikein. Oikean tulkinnan varmistamiseksi käytetään usein kirjaimen jälkeen lausuttavia aakkosnimiä: aa niin kuin Aarne, bee niin kuin Bertta jne. Niitä käytetään myös aakkosten sijaan. Esimerkiksi tunnus HL4 voidaan lukea selvyyden vuoksi Heikki Lauri neljä.
Aakkosnimiä kutsutaan myös käyttötavan mukaan tavausaakkosiksi, yleisen käyttöyhteyden perusteella puhelin- ja radioaakkosiksi sekä tyypillisen käyttäjäkunnan mukaan poliisi- ja sotilasaakkosiksi. Aakkosnimet eivät ole aina erisnimiä, vaan kirjainten havainnollistamiseksi käytetään myös yleisnimiä, esimerkiksi äf niin kuin farao.
Aakkosnimistä on itse asiassa olemassa aikojen kuluessa vakiintunut luettelo, jota puhelintyötä tekevät usein käyttävät. Lista on julkaistu myös uudessa Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa:
Aarne, Bertta, Celsius, Daavid, Eemeli, farao, Gideon, Heikki, Iivari, Jussi, Kalle, Lauri, Matti, Niilo, Otto, Paavo, kuu, Risto, Sakari, Tyyne, Urho, Vihtori, wiski, äksä, Yrjö, übel, tseta, Åke, äiti, öljy.
Aakkosniminä voi toki käyttää muitakin nimiä ja sanoja, kunhan ne vain eivät sekaannu helposti muilla kirjaimilla alkaviin sanoihin. Esimerkiksi Mauri ja Miisa saatetaan sekoittaa puhelimessa näitä yleisempiin Lauriin ja Liisaan.
Aakkoset q, x ja z eivät ole saaneet rinnalleen vakiintuneita eris- tai yleisnimiä. Toisaalta niiden tavausasut (kuu, äksä, tseta) erottavat ne muutenkin riittävän selvästi muista aakkosista. Myös w:n kanssa voi toimia selvyyden vuoksi samoin (kaksoisvee): wiski on yleiskielen normien vastainen kirjoitusasu (po. viski tai whisky), ja sanan v- ja w-alkuiset ääntöasut saattavat sekaantua keskenään.
Vakiintuneiden tai muuten yksiselitteisten aakkosnimien käyttö on erityisen tärkeää esimerkiksi pelastusviranomaisten työssä, jossa nimet, sanat ja tunnukset on välitettävä tarkasti ja nopeasti.
Vanhaa perua olevat suositukset tuovat kiinnostavan näkökulman menneisyyteen. Esimerkiksi joillekin aakkosnimille (mm. Tyyne ja Vihtori) löytäisi nykyään helposti yleisemmin käytettyjä vastineita. Voi myös kysyä, miksi kaikki vakiintuneet aakkosnimet ovat kahta lukuun ottamatta miesten nimiä.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.6.2008.