Maakuntalehdessä kirjoitettiin muutama vuosi sitten koiranäyttelystä: ”Yli 200 koiraa on kutsuttu arvostelemaan neljä näiden rotujen erikoistuomaria Pohjoismaista.”
Tässä vasta uutinen: koirat pääsevät arvostelemaan tuomareita! Vai onkohan kirjoittaja sittenkin yrittänyt sanoa, että tuomarit arvostelevat koiria? Numeroilmausten kirjoittamisessa tuntuu olevan eräitä sudenkuoppia, joihin huolimaton saattaa pudota.
Pääsääntö on helppo. Kun peruslukua taivutetaan, numeroon pitää yleensä liittää sijapääte: ”Kuume nousi 39:ään.” Jos taivutusmuoto ilmenee seuraavasta sanasta, päätettä ei merkitä: ”Kuume nousi 39 asteeseen.” Pääte täytyy kuitenkin selvyyden vuoksi panna näkyviin silloin, kun väliin tulee muun sijamuodon sisältävä ilmaus: ”Sivuvaikutuksia oli 25:llä ryhmän potilaalla.”
Jos luku on moninumeroinen, pääte merkitään luvun viimeisen osan mukaan: ”Oppilasmäärä kasvoi 743:een.” Poikkeuksia ovat kuitenkin luvut 11–19. Niiden loppuosa on aina toista (toinen-sanan partitiivi), eikä se siis taivu. Siksi pääte merkitään taipuvan alkuosan mukaan: 11:llä (= yhdellätoista), 12:n (= kahdentoista), 13:na (= kolmenatoista), 16:een (= kuuteentoista), 19:ksi (= yhdeksäksitoista). Tarkoituksenahan on, että lukija päätteen avulla osaa lukea sanan oikeassa muodossa.
Aina sijapäätettä ei kuitenkaan voi jättää pois numerosta, vaikka se ilmeneekin seuraavasta sanasta. On väärin kirjoittaa: ”Päätös koskee 24 lasta.” Ilmaus ”24 lasta” luetaan vain yhdellä tavalla: ”kaksikymmentäneljä lasta”. Jotta nominatiivi ja partitiivi erottuisivat toisistaan, pitää partitiivin pääte merkitä myös numeroon, vaikka se näkyy substantiivista. Oikea kirjoitustapa on siis: ”Päätös koskee 24:ää lasta.”
Samalla tavalla alussa mainittuun uutiseen olisi pitänyt kirjoittaa: ”Yli 200:aa koiraa on kutsuttu arvostelemaan neljä näiden rotujen erikoistuomaria Pohjoismaista.” Näin lukija osaa tulkita lauseen heti oikein, ilman että hänen pitää pysähtyä ja jäädä kummastelemaan.
Lehden uutistekstissä kerrottiin joitakin aikoja sitten, että globalisaation vastaiseen mielenosoitukseen ”odotetaan 20 000 mielenosoittajaa”. Otsikon mukaan odotettiin ”20 000:tta mielenosoittajaa”. Oikea kirjoitusasu olisi molemmissa kohdissa ollut 20 000:ta mielenosoittajaa.
Partitiivin pääte ei ole tta, ttä, vaikka lukujen viisi, kuusi ja tuhat partitiivi onkin viittä, kuutta ja tuhatta. Partitiivin päätettä on ta, tä, sillä edeltävä t kuuluu sanan vartaloon. Numeroita käytettäessä pitää siis kirjoittaa esimerkiksi ”ennen kello 5:tä tai 6:ta”.
On molemmissa tapauksissa oikein mutta eri asia sanoa, että ”tyttö iski 12 poikaa” ja ”tyttö iski 12:ta poikaa”. Edellisen lauseen mukaan tyttö valloitti kokonaisen tusinan poika, jälkimmäisen mukaan hän läimäytti heitä – tai oli valloittamassa, yritti valloittaa.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 16.9.2003.