Jos sattuu vanhan joulun [siis joulun] tienoissa kuulemaan, että joku menee tai meni heittähäj jouluklahvia, ei kannata pelästyä. Kyse ei ole siitä, että klahvipöytä tai -piironki olisi menossa kumolleen saatikka ikkunasta ulos, lahjoja siinä vain jaellaan. Klahvi (ja sen variantit klaffi, klappi ja lappi) merkitsevät nimittäin lahjaa.
- Minoon saanuj jouluklaffia korian kaulahitten [= kaulahuivin]. (Peräseinäjoki)
- Se oli jouluklaffi joka ovesta nakattihi – – ja sanottihir römiällääänellä kelles se tuli. (Himanka)
- Juhulana [tässä ’jouluna’] eli juhula-auttuehtoona [= jouluaattoiltana] heitettiin toisilleen klahvia. (Karvia)
- Hiivithin hiliaa porstuanoven taa, sitten siapathin ovi yhtäkkiä auki ja paiskathin se klappi tuphan – –. (Kauhava)
Lahjaa tarkoittaa murteissa myös kenkki:
- Sellain neliskanttiin se riemu [= huivi] ol, jonka mie sain joulukenkkii. (Elimäki)
- Tyttärei ost miul joulkenkkii nii sorja sinisekukertava peretnieka [= sinertävän esiliinan]. (Räisälä)
- Ei kelpua köyhän kenkki rikkua kakaral (sananparsi). (Kaukola)
Useimmat meistä käyttävät sanaa joululahja:
- Ol sil kuril [= tavalla] et ku se joululahja annettii, ol yks aina omast talost joulupukkina. (Lammi)
- Viime joulukski sai villasen pukukankaaj joululahjaa. (Loimaa)
Kirjoitus on julkaistu 21.12.2006
Tiesitkö tämän? -palsta ilmestyi Kotuksen verkkosivuilla vuosina 2004–2014. Sarjassa esitellään havaintoja ja poimintoja Suomen murteiden sana-arkiston ja Nimiarkiston kokoelmista.