Eletään sadonkorjuujuhlien aikaa. Kun vieraille tulee kiitoksen vuoro, on päätettävä, kiitetäänkö yksikössä juhlasta vai monikossa juhlista.
Kiittämisestä ei onneksi tarvitse tehdä kieliongelmaa, sillä kumpikin ratkaisu on mahdollinen. Miten yhdestä tapahtumasta voidaan käyttää monikollista muotoa? Suomen monikko on siitä hauska kieliopillinen ilmiö, että sitä ei aina tarvitse ottaa ihan kirjaimellisesti. Monikolla on paljon niin sanottua toissijaista käyttöä, eli monikkoa käytetään ilmaisemaan myös jotain muuta kuin useutta. Sen avulla voidaan esittää esimerkiksi jonkinlaista likimääräisyyttä, tahallista epämääräisyyttä. Voidaan sanoa esimerkiksi, että ”Mikko on jo kolmissakymmenissä, hän asuu jossain peräkylillä ja tulee usein kotiin vasta pikkutunneilla.” Monikon avulla Mikon ikä, asuinpaikka ja kotiintuloajat voidaan ilmaista sopivan väljästi.
Samalla lailla sana juhlat voi olla monikollinen, vaikka tarkoitetaan vain yhtä tilaisuutta. Monikollisia ovat myös arkikieliset juhlaa tarkoittavat sanat kekkerit, bileet ja bailut, samoin esimerkiksi häät, hautajaiset ja ristiäiset. Monikon käyttöä voi näissä selittää siihen tapaan, että juhlat yleensä kestävät pitkähkön ajan ja koostuvat useista erilaisista juhlavista osista: puheista, onnitteluista, ehkä musiikkiesityksistä. Osanottajiakin on yleensä useita. Juhlan luonteeseen siis tuntuu kaikkiaan kuuluvan jonkinlainen epämääräinen monikollisuus, kaikkea on monta tai ainakin paljon.
Sekä yksiköllisenä että monikollisena käytetään myös sanoja päivällinen ja päivälliset sekä illallinen ja illalliset. Näissä tosin sanan merkitys hieman muuttuu kieliopillisen luvun mukana: yksiköllinen päivällinen on sanakirjan mukaan iltapäivällä syötävä päivän pääateria ja illallinen vastaavasti ilta-ateria, kun taas päivälliset ja illalliset viittaavat selvästi juhlavampaan tilaisuuteen. Vieraita kutsutaan päivällisille tai peräti juhlaillallisille.
Kirjoitus on julkaistu Kuukauden kielijuttu -palstalla elokuussa 2007.